Minussa
tuntuu olevan outoa vetovoimaa. Hienommin siitä käytetään nimitystä charmi.
Charmini
vetoaa erityisesti juopuneisiin ihmisiin. Ei aggressiivisiin vaan sellaisiin,
jotka ovat juttutuulella, jotka tulevat heittämään huulta. ja taputtamaan
olalle, että sinä olet hyvä jätkä. Nämä veitikat osaavat aina valita minut
isostakin väkijoukosta. Se ei johdu katsekontaktista, osaan välttää sitä siinä
kuin muutkin. Jotain muuta siinä täytyy olla. Olen kai oikeasti hampuusin
näköinen, parta ja kaikki.
Näin
tapahtui viimeksi eilen Vaasan rautatieasemalla. Olin kolmen yön reissulla
Pohjanmaan pääkaupungissa. Odotin räntäsateessa junaa, kun tällainen ikäiseni
känniläinen keksi minut joukosta ja tuli höpöttämään. Jotain hän selosti
minulle, ehkä kertoi vitsejä. En oikein saanut selvää, mutta kovasti meitä
nauratti.
Nauraa
piti vaikka en ollut hyvällä tuulella. Reissu oli ollut rasittava, ja
hotellissa nukun aina huonosti. Onneksi juna tuli ajoissa ja sain pätevän syyn
irtautua
Junassa
yritin ensin lukea tabletilta lehtiä ja facebookia mutta en kauan jaksanut.
Onneksi viereinen istuin pysyi tyhjänä, ei osunut edes charmiini langennutta
matkakumppania paikalle, joten ei tarvinnut seurustella.
Olen
aina nauttinut junassa matkustamisesta. Valitsen aina junan jos mahdollista.
Lentokonetta vältän. Junassa ei tule pelkoa putoamisesta. Junassa voi miettiä
syvällisiä.
Kun
nelisen tuntia katselee junan ikkunasta marraskuisen hämärän räntäsateen läpi
radanvarren pajukkoa, tulee sellainen lämmin sieluntunnelma, että kaikki on
juuri niin kuin pitääkin, että elämä on tukevasti kohdallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti