torstai 19. marraskuuta 2015

Kamalia koulumuistoja



1950- ja 60-luvun koulu oli tehokas aiheuttamaan lapselle pelkoja. Minulle se tuotti kammon ainakin musiikki- ja liikuntatunneilla harjoitettavia toimintoja kohtaan. Monille se tuotti myös kauhukokemuksia luokan edessä esiintymistä kohtaan, mitä tapahtui eniten äidinkielen tunneilla pidettävien esitelmien muodossa. Tältä häiriöltä minä kuitenkin jostakin käsittämättömästä syystä vältyin. Opin suorastaan pitämään esiintymisestä luokan edessä, kunhan sen sai tehdä puhuen, ei laulaen. Aikuisena siitä tuli ammattikin.

Yksi koulun aiheuttama pelko ei liittynyt opetukseen vaan terveydenhoitoon.

Olisikohan ollut kansakoulun kolmas luokka, kun koko luokka vietiin jonossa terveydenhoitaja rva Erosen vastaanottohuoneeseen. Siellä meidät komennettiin riisumaan paidat pois. Sitten Eronen sipaisi jotain ainetta pumpulitupolla rintaan ja pisti laastarilapun päälle. Viikon kuluttua mentiin uudestaan vastaanotolle. Nyt Eronen repäisi laastarin irti ja katsoi, mitä sen alla oli.

Kaikki muut selvisivät testistä paitsi minä ja luokkatoverini Irma U. Me kaksi jouduimme rokotukseen. Irma itki ja rimpuili vastaan. Tarvittiin opettaja pitelemään kiinni, jotta hänet saatiin rokotettua. Minä menin ilman pitelijää mutta pelkäsin aivan hysteerisesti. Kyllä se sattuikin.

Vuoden kuluttua sama laastarilappuliimaus toistui. Ja taas olimme minä ja Irma ainoat, jotka vietiin pistettäväksi. Ja sama uudestaan kolmantena vuotena, vaikka kansakoulu oli jo muuttunut oppikouluksi. Irma rimpuili vastaan, minä olin alistuvaisempi. Sattui se kyllä aika pahasti.

Epäselväksi jäi, mikä minun ja Irman rintaan liimatun laastarilapun alla oli vikana, että vain meidät vietiin kidutukseen ja kaikki muut armahdettiin. Epäselvää se on vielä tänäkin päivänä. Vaikka olimme vähän alle ja vähän yli kymmenvuotiaita silloin 60-luvun taitteessa, ei ikävä kokemus ole päässyt unohtumaan.

Tästä olen kuitenkin päässyt täydellisesti ohi. Tämä muinainen muistikuva juolahti kuitenkin tänään taas mieleen, kun kävin terveyskeskuksessa ottamassa rokotuksen kausi-influenssaa vastaan. En pelännyt yhtään, eikä sattunut yhtään. Aina se kuitenkin juolahtaa mieleen, vaikka kaikenlaisia rokotuksia on kertynyt aikuisvuosien varrella vaikka kuinka paljon. Vuosikymmeniin en ole enää pelännyt. Yksikään pistos ei ole sattunut niin kuin ne muinaiset rva Erosen pistokset.

Kai minussa kaikesta kehityksestä huolimatta elää sisälläni elämäni loppuun asti häivähdys siitä arasta ja ahdistuneesta koulupojasta.



(Kuva: Topi Ruotsalainen - kuva Kiasma-näyttelystä 2013)


3 kommenttia:

Lauri kirjoitti...

Se on aivan totta -60 luvun koulusysteemi opettajineen oli pelottavaa.
Oppilaiden oli esiinnyttävä kuin valmiit robotit.
Itse en pelännyt esiintymistä en niin laulamista kunnes äänenmurros aiheutti
paniikin ja laulusta kieltäytyminen mistä seurasi fyysinen kurittaminen ja numeron alennus.
Laulunopettajaa kohtaan syntyi tunteettomuus joka kesti aikuisiälle asti.
Mielenkiinto kouluopiskeluun laimentui.

Kiitos Dessu avoimesta kirjoituksesta, teki sielulle hyvää lukea koulu kokemuksesi.

Anonyymi kirjoitti...

Hihii, minä ja ystävänikin jäimme aina kiinni laastaritestissä! Siinä mitattiin tuberkuloosirokotuksen tarvetta. Mikäli oikein aikanaan ymmärsin, niin kaikki olivat vauvana saaneet ns. calmette-rokotukset, joiden voimassaoloa ja tehokkuutta mitattiin. Koska olin usein kuullut isäni serkuista, joista oli useita kuollut 1950-luvulla hyvin lyhyessä ajassa keuhkotuberkuloosiin, suhtauduin mahdolliseen rokotukseen positiivisesti. Monta vuotta kuitenkin sitä laastarirumbaa käytiin ennen kuin minut (ja ystävänikin) rokotettiin uudestaan. Muistaakseni ennen rokotusta käytiin tuberkuloositoimistossakin joissain erilaisissa testeissä, joissa odotettiin käteen laitetun pistoksen (joka siis ei ollut varsinainen rokotus) reaktioita. Itse rokotus minulle laitettiin reiteen samaan tapaan kuin isorokkorokotus. Ja kovin märki tämäkin. Pieni arpi näkyy yhä, vaikka rokotuksesta on yli 40 vuotta. Sitä en muista, että mikään asiaan liittyvä olisi sattunut. (Mutta minulla nyt ei elämässäni juuri muu ole kivuliasta ollut kuin synnyttäminen)

Muistakos muuten, miten silloin muinoin opetushommia hakiessa piti alvariinsa hypätä tuberkuloositoimistossa keuhkokuvauksissa, että sai hakemuksiin liitettävän tuberkuloositodistuksen? Tai paremminkin tuberkuloosittomuustodistuksen :) todistus oli voimassa vain vuoden, joten usein siellä sai rampata, kun opiskelijana haki sijaisuuksia.

Roope Dessutom kirjoitti...

Tässä edellä kirjoittaa kaksi sielunsukulaista. On yhteisiä kokemuksia. Meitä on paljon.

Tulee myös uutta tietoa siitä, mitä nuo laastarirokotukset tarkoittivat. Se jäi minulle aikoinaan epäselväksi.

Muistan hyvin myös opiskeluaikojen tubitodistukset. En hakenut silloin sijaisuuksia, mutta yliopiston lukuvuosileimaan vaadittiin joka vuosi röntgenissä käynti. Niissä pärjäsin ongelmitta.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...