tiistai 10. marraskuuta 2015

Puutostila




Tunnen kärsiväni ankarasta puutostilasta.

En tarkoita vitamiinipillereitä. Niitä en ole koskaan syönyt, vaikka ilmeisesti olisi pitänyt, jotta olisin tullut pirteämmäksi.

Tarkoitan kirjastopuutostilaa. Töölön kirjasto on nimittäin ollut jo pitkään remontissa. Minulla ei ole lähikirjastoa, johon voisin ohimennen poiketa tutkiskelemaan hyllyjä, sattuisiko löytymään jotakin sytyttävää. Tai selailemaan lehtiä. Lähikirjastoni remontti jatkuu vielä toivottoman pitkään.

Kymppikirjasto vanhassa Postitalossa on kyllä kävelyreittini varrella ja siellä poikkeankin usein. Mutta sen valikoima on vähän yksipuolisesti musiikkiin painottuva. Kallion kirjasto ei ole ihan kävelymatkan päässä. Se olisi kyllä tunnelmaltaan sellainen kuin perinteisen kulttuurikeitaan tulee olla. Uusi keskustakirjasto (kuva) on vasta kaivinkoneiden tekemä kuoppa.


Uudesta keskustakirjastosta odotan kyllä paljon. Havainnekuvassa (etualalla) se näyttää hyvältä. Paikkakuntaa huonosti tunteville esittelen hieman sen sijaintia. Keskellä kuvaa näkyy rautatieaseman torni. Oikeassa alakulmassa on Musiikkitalo. Eduskuntatalo jää hieman kuvan ulkopuolelle oikeassa laidassa. Kaarevakattoinen talo oikeassa laidassa on Kiasma, nykytaiteen museo. Lasiseinäinen rakennus siitä vasemmalle on Sanomatalo, Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien toimitustalo. Etualan vesialtaat ovat rakentamatta ja taitavat jäädäkin.

Minun pitää siis mennä Rikhardinkadun vanhaan pääkirjastoon (toinen kuva). Se sijaitsee lähellä ykköskuvan oikeassa ylänurkassa näkyvää kaksitornista Johanneksen kirkkoa. Se on kirjasto minun mieleeni, vanhanaikainen, sokkeloinen, monikerroksinen, täynnä aitoa kirjastotunnelmaa.

Pentti Saarikoski kirjoitti nuorena (1957) päiväkirjaansa:

"Kävelin Esplanaadin puistikon kautta Kaupunginkirjastoon. Istuin siellä puolisen tuntia lueskellen Parnassoa. Aurinko kultasi tyttöjen hiukset."

Minä tein täsmälleen samoin kuin Saarikoski. Minä kun olen vähän tällainen stalker, joka seurailee milloin kenenkin jalanjälkiä.

Esplanadin puistosta oli aivan luontevaa kääntyä kohti kaupunginkirjastoa. Vähän oli ylämäkeä, mutta ei se haitannut. Perillä rupesin selailemaan Parnassoja. Eivät olleet entisten veroisia. Katselin tyttöjä, kun kerran Saarikoskikin. Mutta ei näkynyt auringon kultaamia hiuksia.

Ei ole aika enää niin kuin ennen. Ei edes kirjastoissa.





2 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Minulla oli onni toimia puolisen vuotta harjoittelijana Rikhardinkadun ylimmässä kerroksessa, ruotsalaisella osastolla. Esimieheni oli vapaaherra Carpelan, josta tuli ystäväni.

Roope Dessutom kirjoitti...

Sinulla sitten riittää kokemusta vaikka mistä. Melkoista kulttuurihistoriaa. Eikö näistä löytyisi blogissa julkaistavaksi muistikuvia, kokemuksia, anekdootteja?

toivoo Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...