maanantai 31. lokakuuta 2016

Miehellä mielessä


Pyrkimys toimia samoin kuin ennenkin. Halu toistaa samoja kuvioita.

Onkohan se merkki jostain mielen lukkiutumasta? Ehkä peräti oire kehittyvästä neuroosista? Iän lisääntyessä tämmöisiä kuulemma tulee lisää.

Kirjamessuillakin huomasin tekeväni taas kerran samoin kuin ennenkin.

Katsoin siis listasta, milloin ja missä Claes Andersson esiintyy. Sen tiedon mukaan suunnittelin aikatauluni ja reittini. Ei psykiatri-kirjailija kuitenkaan tällaisesta neuroosista mitään maininnut.

Kiinnostavia juttuja silti kuulimme. Uusi kirja "Hiljaiseloa Meilahdessa" kertoo kirjoittajansa näköisestä ja oloisesta miehestä. Päähenkilö Otto on myös psykiatri ja kirjailija ja lisäksi myös pianisti ja entinen poliitikko. Tapahtumat ovat kuitenkin pääosin fiktiivisiä, väitti Andersson. Yritetään uskoa!

Kuolema, urheilu ja erotiikka ovat miehellä mielessä. Mitkäpä muutkaan?

Vanheneva Otto on jotenkin ärtynyt. Maailmanmenoon, lisääntyneisiin sairauksiinsa, menetettyihin nautintoihinsa. Edelleen hän kokee kyvyttömyytensä tuntea häpeää. Ainakaan hän ei häpeä kertoa kirjassa intiimeistäkään asioista. Virtsaamisvaikeuksien hoitoa kuvataan  seikkaperäisesti. Eroottiset unet eivät enää ole sananmukaisesti märkiä, mikä toisaalta on helpotus, toisaalta haikeutta aiheuttava tunne taas yhdestä kadotetusta miehisestä nautinnosta. Naisista silti kirjassa puhutaan paljon, erityisesti kohtaamisten fyysisestä puolesta.

Kirjan nimi "Hiljaiseloa Meilahdessa / Stilla dagar i Mejlans" aiheuttaa mielleyhtymiä. Henry Miller kirjoitti 1950-luvulla kirjan "Quiet days in Clichy / Hiljaiseloa Clichyssä" (suom. Seppo Loponen). Kuten Millerin kirjat melkein aina, tämäkin kuvasi naissuhteisiin liittyvää sekoilua. Herää kysymys, onko Millerin kirjan nimi  vaikuttanut Anderssonin kirjan nimeen.

Blogin lukija taitaa edellä olevasta saada käsityksen, että olen jo lukenut Anderssonin kirjan. En ole. Ehdin vähän aloittaa, vähän toistakymmentä sivua. Tämä on siis kirjoitettu Anderssonin puheen ja lehdistä luetun perusteella.

Entä muuta? Oli kirjamessuilla muutakin toimintaa kuin Andersson. Jatkuiko neuroottinen (?) kuvioni?

Ilokseni huomasin itsessäni raikkaan kyvyn uudistua ja siirtyä vanhasta tutusta kohti uutta ja ennen kokematonta. Menin kuuntelemaan kirjan "Ei saa mennä ulos saunaiholla"  tekijän haastattelua. Kirjoittaja on pitkäaikainen blogiystäväni Heidi Mäkinen. Linkki hänen samannimiseen blogiinsa löytyy tästä vierestä.




3 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Mikä syynä lienee, mutta itse en voisi kuvitella kirjoittavani näin yksityisistä asioista mitään. Minusta ne eivät kuulu muille. Sen lisäksi tuollaisiin asioihin liittyy aina muita ihmisiä, yksi ainakin. Jos useampi, sen hankalampi tilanne.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiva kun kävit kuuntelemassa.

Dessu kirjoitti...

Ymmärrän Karin näkökulman. Anderssonilla näyttää kuitenkin kaikki tapahtuvan oman pään sisällä, ajatuksenvirtana. Ei merkkiäkään mistään avainromaanimaisesta paljastelusta.

Heidi: Miellyttävä tilaisuus. Hyvin esiinnyit, kirjan taustoja oli kiinnostava kuulla. Kiitos!