maanantai 24. lokakuuta 2016

Tieto ja tiedon puute


Katsoin televisiosta tietokilpailua. Eipä sitä voi katsomatta jättää, kun isäntäväki kyläpaikassa avaa television ja pitää itsestään selvänä, että tietokilpailu katsotaan koko porukalla.

Omin päin minulta jäävät tällaiset katsomatta. Katson elokuvia. Toisin oli ennen, lapsuudessani 1960-luvulla. Silloin katsoin paljonkin tietokilpailuja. Ne olivat valtakunnallisia merkkitapauksia.

Tälle kyläpaikassa näkemälleni ohjelmalle kunnioittava nimitys "tietokilpailu" on harhaanjohtava. Kyseessä on pikemminkin ajan henkeen paremmin istuva "tietämättömyyskilpailu".

Kilpailijalle esitettiin rahanarvoinen kysymys Kuka on kirjoittanut kirjan nimeltä Seitsemän veljestä. Ruutuun ilmestyi neljä vaihtoehtoa, joista tuli valita yksi. Alkoi melkoinen veivaus, vastaaminen kesti ja kesti ja lopulta meni väärin. Raha jäi voittamatta.

Tällaista ne siis nykyisin kutsuvat tietokilpailuksi ja näyttävät sitä kaupallisella (!) kanavalla lauantaisin parhaaseen katseluaikaan. Kanava kuuluu samaan konserniin joka julkaisee maan suurinta sanomalehteä ja suurinta iltapäivälehteä ja joka puliveivasi maan vanhimman ja arvostetuimman kirjankustannusosakeyhtiön pilalle ja joka kaiken seurauksena kärsii suurista talousvaikeuksista. Ja joka omistaa Helsingin keskustassa rautatieaseman vieressä valtavan lasiseinäisen toimitustalon, jonka läpi minä melkein joka päivä kävelen matkallani Töölöstä keskustaan. Viimeksi tänään. Ja usein poikkean lounaalle talon kiinalaiseen ravintolaan toisessa kerroksessa.

Seitsemän veljeksen kirjoittajaa tuumatessa aloin ymmärtää, että ei tämän ohjelman syvin idea ole tietää vaan olla tietämättä. Ehkä kotikatsomoissa siellä ja täällä pitkin Suomea oli katselijoita, jotka olivat selvillä mainitun kirjan kirjoittajasta. Heille (meille) kasvoi sisäinen pätevyyden tunne: minä tiedän mutta tuo pöljäke ei.

Siitä itsetunto kasvaa. Miksi tuo hölmöläinen on päässyt televisioon? Minunhan siellä pitäisi olla, näyttäisin fiksulta ja voittaisin rahat.

Tämmöinen trendi on nyt vallalla kaikkialla. Varsinkin politiikassa. Ei pidä antaa faktatiedon pilata hyvää ennakkoluuloa. Tällä asenteella voi edetä vaikkapa suurvallan presidentiksi, puhumattakaan pienvallan kansanedustajasta.

1960-luvun tietokilpailuissa oli toisenlainen asenne. Suomen menestynein kilpailuja Esko Kivikoski tiesi (muisti) vaikka mitä, historiaa, maantietoa, taiteita, urheilua, luonnontieteitä, nimiä, vuosilukuja. Triviatietoa toki monilta osin, mutta yksilösuorituksena kunnioitettava, sillä kysymykset eivät olleet helppoja.

Oli "maaotteluita" naapurikansoja vastaan. Aina Suomi voitti, näin ainakin luulen. Ratkaisija oli Kivikoski. Eikä hän edes ollut mikään rikkiviisaan professorin perikuva vaan jotenkin tavallisen suomalaisen työmiehen oloinen, vähän kankea, hidas, jäyhä ja ujo.

Tällä ohjelmatyypillä saavutettiin suuri menestys. Kivikoskesta tuli jopa "suosituin suomalainen" Viikko-Sanomien järjestämässä kansanäänestyksessä (kuva). Se oli merkittävä saavutus, kun vastassa oli koko ajan erilaisia suurtekoihin yltäneitä urheilijoita ja supersuosittu presidentti.

En usko, että kylässä näkemäni tietokilpailun sankareilla olisi luvassa suosiota. Pikemminkin päin vastoin.

(Hiukan piiloon jäävä otsikko kuvalle kuuluu näin: "Suosituimmat suomalaiset 1953 - 64) . Lehti: Viikko-Sanomat)




2 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Kyllä minäkin häthätää Kivikosken muistan. Lähinnä siitä jämerästä kyllä-sanasta. Ja olihan Kivikoski radion Viisasten kerhossakin mainehikkaan tv-uransa jälkeen. Mutta noita Pentti Eskolaa ja Juhani Järvistä ja Vilho Ylöstä en olisi tiennyt tai tosiaankin oikeammin en olisi muistanut. Sillä eihän siihen mitään erityisempää tietoa tarvita, jos jonkun nimen muistaa eikä oikeastaan edes siihen, jos osaa yhdistää sen nimen johonkin urheilulajiin tai laiskanpulskeaan romaaniin. Sotilaspartiohiihdon tai pölhölä- (lue: Jukola) aiheisen romaanin syvempi sisälmys ei vielä pelkästä nimestä avaudu.

Sitä paitsi sellainen yleisön edessä tallennettava tv-ohjelma on varmaan niin jännä paikka, että mahtaisinkohan osata yhdistää omaa nimeänikään mihinkään. Tuskin ainakaan mihinkään vakavasti otettavaan...?

Kari Rydman kirjoitti...

Huokaus... Ei mulla muuta, sano Stubb.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...