Pyrkimys
toimia samoin kuin ennenkin. Halu toistaa samoja kuvioita.
Onkohan se
merkki jostain mielen lukkiutumasta? Ehkä peräti oire kehittyvästä neuroosista?
Iän lisääntyessä tämmöisiä kuulemma tulee lisää.
Kirjamessuillakin
huomasin tekeväni taas kerran samoin kuin ennenkin.
Katsoin siis
listasta, milloin ja missä Claes Andersson esiintyy. Sen tiedon mukaan
suunnittelin aikatauluni ja reittini. Ei psykiatri-kirjailija kuitenkaan
tällaisesta neuroosista mitään maininnut.
Kiinnostavia
juttuja silti kuulimme. Uusi kirja "Hiljaiseloa Meilahdessa" kertoo
kirjoittajansa näköisestä ja oloisesta miehestä. Päähenkilö Otto on myös
psykiatri ja kirjailija ja lisäksi myös pianisti ja entinen poliitikko.
Tapahtumat ovat kuitenkin pääosin fiktiivisiä, väitti Andersson. Yritetään
uskoa!
Kuolema,
urheilu ja erotiikka ovat miehellä mielessä. Mitkäpä muutkaan?
Vanheneva
Otto on jotenkin ärtynyt. Maailmanmenoon, lisääntyneisiin sairauksiinsa,
menetettyihin nautintoihinsa. Edelleen hän kokee kyvyttömyytensä tuntea häpeää.
Ainakaan hän ei häpeä kertoa kirjassa intiimeistäkään asioista.
Virtsaamisvaikeuksien hoitoa kuvataan
seikkaperäisesti. Eroottiset unet eivät enää ole sananmukaisesti märkiä,
mikä toisaalta on helpotus, toisaalta haikeutta aiheuttava tunne taas yhdestä
kadotetusta miehisestä nautinnosta. Naisista silti kirjassa puhutaan paljon,
erityisesti kohtaamisten fyysisestä puolesta.
Kirjan nimi
"Hiljaiseloa Meilahdessa / Stilla dagar i Mejlans" aiheuttaa mielleyhtymiä. Henry Miller kirjoitti 1950-luvulla kirjan "Quiet days in
Clichy / Hiljaiseloa Clichyssä" (suom. Seppo Loponen). Kuten Millerin
kirjat melkein aina, tämäkin kuvasi naissuhteisiin liittyvää sekoilua. Herää
kysymys, onko Millerin kirjan nimi vaikuttanut
Anderssonin kirjan nimeen.
Blogin
lukija taitaa edellä olevasta saada käsityksen, että olen jo lukenut
Anderssonin kirjan. En ole. Ehdin vähän aloittaa, vähän toistakymmentä sivua.
Tämä on siis kirjoitettu Anderssonin puheen ja lehdistä luetun perusteella.
Entä muuta?
Oli kirjamessuilla muutakin toimintaa kuin Andersson. Jatkuiko neuroottinen (?)
kuvioni?
Ilokseni
huomasin itsessäni raikkaan kyvyn uudistua ja siirtyä vanhasta tutusta kohti
uutta ja ennen kokematonta. Menin kuuntelemaan kirjan "Ei saa mennä ulos
saunaiholla" tekijän haastattelua.
Kirjoittaja on pitkäaikainen blogiystäväni Heidi Mäkinen. Linkki hänen
samannimiseen blogiinsa löytyy tästä vierestä.
3 kommenttia:
Mikä syynä lienee, mutta itse en voisi kuvitella kirjoittavani näin yksityisistä asioista mitään. Minusta ne eivät kuulu muille. Sen lisäksi tuollaisiin asioihin liittyy aina muita ihmisiä, yksi ainakin. Jos useampi, sen hankalampi tilanne.
Kiva kun kävit kuuntelemassa.
Ymmärrän Karin näkökulman. Anderssonilla näyttää kuitenkin kaikki tapahtuvan oman pään sisällä, ajatuksenvirtana. Ei merkkiäkään mistään avainromaanimaisesta paljastelusta.
Heidi: Miellyttävä tilaisuus. Hyvin esiinnyit, kirjan taustoja oli kiinnostava kuulla. Kiitos!
Lähetä kommentti