Kirjoitus
ei käsittele mainiota englantilaista romanttista elokuvakomediaa, vaikka nimi
on sama. Eri tilaisuuksien lukumäärässä
saattaa olla jotain pientä epätarkkuutta. Aiheena ovat minun itseni
lähimenneisyyden ja lähitulevaisuuden tapahtumat.
Viime
kesän lopulla kuoli läheinen ystäväni Tukholmassa. Rintasyöpä vei. Ystävyys
alkoi jo lukioiässä. Pääsin tapaamaan häntä sairaalassa, kun mitään ei ollut
enää tehtävissä. Toiveikkaana kuitenkin piti esiintyä. Kohteliaisuuskoodi
päällä loppuun asti. Tekee tilanteen helpommaksi, vaikka molemmat tietävät
teeskentelevänsä.
Joulun
alla kuoli lapsuudenystäväni Sirpa Keski-Suomessa. Kontakti oli katkennut jo
puoli vuosisataa sitten. Kuulin tapahtumasta sattumalta. Kuvassa
kesänaapureitteni lapsilla oli vielä elämä edessään. Ei voi aavistaa, että
Sirpa (vas.) sairastuu vakavasti jo nuorella iällä ja joutuu elämään suuren
osan aikuiselämästään sairaalassa. Ei
voi aavistaa, että Tuomas (keskellä) ajaa itsensä humalassa kuoliaaksi vähän
yli kolmenkymmenen iässä. Ei voi
aavistaa, että Tapani valmistui opettajaksi ja asuu tietojeni mukaan jossakin Etelä-Suomessa.
Tuttu
taiteilija kuoli toissapäivänä. Tämän tiedon luin eilen nettiuutisista, tämän
aamun lehteen ei se vielä ehtinyt. Kuoleman on täytynyt tapahtua aivan
suorilta jaloilta, sillä viimeksi kun näin hänet, hän oli täydessä terässä,
suorastaan villi virne naamallaan uusista ideoista. Joku viisas on sanonut,
että tällainen kuolema on onnellisin, kun ei joudu kitumaan. Olen samaa mieltä.
Neljäs
kuolema on vielä edessä mutta lähellä, jos lääkäriin on uskomista. Tämä selvisi
viime viikolla. Vanhus makasi sairaalassa puolitajuttomana mutta äänekkäästi
valittavana. Lääkitykset oli lopetettu, vain kipulääkitys jäi jäljelle. Rohkenen
epäillä, että kipulääkitys ei ollut riittävä, niin pahalta näytti. Yritin
tavoitella lääkäriä, mutta sellaista ei sairaalasta löytynyt. Sinne jäi vanha
mies kitumaan. Kauankohan kestää.
Se
on tämä minun kuudenkympin ylittänyt ikäni, joka näköjään muuttaa painopisteen
ilon juhlista surun juhliin.
Ihmisiä
kaatuu ympäriltä, vanhempia mutta myös nuorempia. Paljonkin nuorempia. Vauvoja
ei lähipiirissäni ole viime aikoina syntynyt ollenkaan.
Ai
niin, ne yhdet häät. Ne tulevat ensi kesänä. Niistä kirjoitin jo aiemmin (täällä) .
1 kommentti:
Osanottoni.
Veljeni luokkatoveri kuoli vähän aikaa sitten, veli kävi hautajaisissa. Minä olin pari vuotta sitten äitini kanssa palvelutalon salissa mieskuoron konsertissa, jossa tämä veljeni luokkatoveri lauloi. Minulle tuli äkkiä hirmuisen surullinen olo, kun tajusin että tässä sitä varrotaan kuolemaa, minä ja muut vanhukset. Sitten tämä veljeni luokkatoveri poistui paikalta. Hänellä oli kuulemma toinen konsertti jossain muualla. Nyt hän on poissa, mutta maaliskuussa äitini täyttää 90 vuotta.
Lähetä kommentti