lauantai 23. tammikuuta 2016

Läpi lumen ja jään




Junassa matkustaminen on kirvoittanut runoilijoita ja kirjailijoita ja elokuvan tekijöitä monenlaisiin kuvauksiin. Usein tunnelma junassa on kuvattu lupsakkaaksi. Tiedättehän: 

"Juttu siinä luisti, naurukin eli - naurukin eli.
Kiskoloella lenti siivetön peli, Lentävä Kalakukko!
Evväitäkkii syötii, rakkaas se iti - rakkaas se iti.
Ilot sekä murheet matkassa piti, Lentävä Kalakukko!" (Reino Helismaa)

"Vaunussa nyökkää päitä
niitä ja näitä
irralla juuristaan,
kaikesta irrallaan.
Päitten lomissa peli:
haitari kurnahteli." (Aaro Hellaakoski)

Minä matkustin taas junalla, mutta ei ollut lupsakkaa. Ei soinut haitari, ei lyöty korttia, ei ryypätty viinaa. En ainakaan nähnyt, en ´rakkaattakaan´. Eväitä joku söi, minullakin oli sämpylä ja vesipullo. Oli kyllä "ukkoa, akkaa, nyyttiä vakkaa" mutta juttu ei ihmeemmin luistanut eikä nauru raikunut. Kovin oli vaiteliasta porukkaa. Melkein kaikilla oli tietokone tai tabletti näppäiltävänä. Niin minullakin.

Mutta matka ei sujunut kovin mukavasti. Pakkanen aiheutti harmeja. Helismaan ja Hellaakosken sijaan todellisuus oli lähempänä Hande `Tuomari´ Nurmion runon tunnelmia:

"Kylmän kyydin tilasitte
kolkkoon kyytiin kiipesitte
kylmään kyytiin, niinpä niin
tää on pikajuna helvettiin"

Minun junani ei ollut pikajuna helvettiin eikä Lentävä Kalakukko Kuopioon vaan Pendolino Vaasaan. Aikataulut eivät pitäneet, pääosa vessoista ei toiminut, oikeanpuoleiset ulko-ovet eivät toimineet, ravintolavaunun hellat eivät toimineet. Ja tarkenemisessa oli omituinen kaksijakoisuus: ikkunapaikalla poski, kaula ja käsivarsi palelivat ikkunan kylmästä ja kylki ja reisi melkein kärventyivät lämmityspuhaltimen kuumuudesta. Ne eivät kompensoineet toisiaan.

Minä yleensä pidän junalla matkustamisesta, mutta nyt en menisi kehumaan. Pendolinossa on kyllä mukavat penkit ja riittävästi jalkatilaa. Vaasassakaan ei ollut mukavaa. Pakkasta oli yli 20 astetta. Ulkona silmät alkavat vuotaa, niin käy aina. Hotellihuoneessa lämpötilaa en saanut kohdalleen, vaikka kuinka patterin nuppia kääntelin. Liian kuumaa tai liian kylmää. Eikä Vaasassa tapaamalleni iäkkäälle pariskunnallekaan kuulu hyvää.

Kun en koko matkaa jaksanut tablettia näpelöidä, aloin kokeilla, miten Lumialla onnistuu kuvaaminen junan ikkunasta. Tässä näyte. Vauhti on varmaan lähellä kahtasataa. Aiheena Pohjanmaan lakeus. Vähän näkyy ikkunan heijastuksia. Kuu on aito.

Kotiin oli hyvä palata, myöhässäkin. Hellaakosken runossa perille pääsemien kuvataan näin osuvasti:

Matka kun loppuu, näitä
ei ole päitä
koskaan ollutkaan
irti, ei juurillaan, ovet on kiinni lyöty,
haitari halvalla myöty."




2 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Junat ovat nykyään niin sähkötoimisia laitteita, että pakkanen ja helle ovat niille usein liikaa. Kerran matkustin junassa, josta katosivat kaikki virrat keskellä metsätaipaletta jossain Mäntyharjulla myöhään talvisena yönä. Konnari kävi sanomassa, että toinen juna tulee ja kuljettaa kaikki perille. Näin kävikin, se juna oli vanha paikallisjuna Kotkasta. Sitä odotellessa pimeässä junassa ei voinut käyttää vessoja eikä junan ovia saanut auki, sillä nekin toimivat sähköllä. Evakuointia varten avattiin yksi ovi ja kaikki matkustajat siirtyivät varusmiesten auttamina paksuun hankeen tallautunutta polkua toiseen junaan. Perillä odotti taksikuljetus kotiovelle.

Anonyymi kirjoitti...


Kurja juttu kun suunnilleen kaikk´ matkassasi on menny pieleen. Pendolinot ei jaksa toimia kylmyydessä. Minullakin kokemusta kyseisen junan hyytymisestä pimeään keskelle metsää talvipakkasella. Siitähän katkeaa lämmityskin. Tämä sai kuitenkin luvan jatkaa hiljaisella nopeudella seuraavalle asemalle, jossa siirryttiin siihen vanhaan sini-harmaaseen junaan ja päästiin jossain vaiheessa perillekin. Niin että vieläköhän ne hankkii italiaano-junia tänne pohjolaan.

Roosa



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...