torstai 28. tammikuuta 2016

Kirkonkylän kioskilla



Kun piparipussin viimeisetkin muruset on syöty, joutuu myöntämään, että joulu on peruuttamattomasti ohi. Onneksi ja pelastukseksi on runebergintorttujen aika. Ilman niitä iltapäiväkahvit muuttuisivat kertarysäyksellä liian askeettisiksi.

Tosin kaupan Fazerin tortut tuntuvat kovin kuivakkailta. Päällystettä ei riitä antamaan makua jokaiseen lusikalliseen. Charlotta saattaisi olla parempaa, mutta sitä ei kaupassa ollut.

Iltapäivän kahvikekkereitä varten kävin marketissa ostamassa vieraille tarjottavaksi karjalanpiirakoita ja voipullia, molempia kymmenen. En ollenkaan pidä sellaisesta itsepalvelusta, mitä marketissa pitää leivonnaisten kanssa tehdä.

Siellä on iso läpinäkyvä muovikotelo täynnä tavaraa, pitkävartiset pihdit ketjulla kiinni ja vieressä paperipusseja. Pihdeillä kerätään leivonnaisia yksi kerrallaan ja tipautetaan pussiin. Lopuksi pussi pistetään vaa´alle ja punnitaan.

Se on hankalaa puuhaa. Pullat meinaavat pudota pihdeistä. Tekisi mieli napata pullat kotelosta sormin, mutta ei kehtaa. Joku voisi huomata. Olisiko se muka oikeasti siivotonta? Ihan hyvin se onnistuisi niin, ettei hipaisekaan muihin kuin niihin omiin pulliinsa.

Jotenkin alan yhä enemmän arvostaa lapsuuteni ajan kauppaliikkeitä. Siellä oli myyjänä naapurissa asuva isokokoinen Elsa. Hän pisti pussiin kaiken pyydetyn. Hän mittasi maidon asiakkaan omaan kannuun. Hän pisti kahvipavut koneeseen, joka jauhoi ne pussiin. Hän kääri irtoleikkeleet käärepaperiin. Hän otti valkoisen takkinsa rintataskusta lyijykynän, repäisi käärepaperin nurkasta lapun ja kirjoitti siihen ostosten hinnat ja laski ynnälaskun.

Vieressä oli kioski. Siellä Hilkka oli myymässä, ja valikoima oli monipuolinen: eskimopuikkoja, sitruunasoodaa, kinuskipaloja, nallekarkkeja, hopeatoffeeta, neekerinsuukkoja, lakritsipiippuja. Ja ukoille pilsneriä. Ja tädeille kahvia ja pullaa, Hilkan itsensä leipomaa.  Mitäpä muuta elämässä olisi voinut tarvita?


Ei kommentteja:



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...