tiistai 26. tammikuuta 2016

Yhdet häät ja neljät hautajaiset



Kirjoitus ei käsittele mainiota englantilaista romanttista elokuvakomediaa, vaikka nimi on sama.  Eri tilaisuuksien lukumäärässä saattaa olla jotain pientä epätarkkuutta. Aiheena ovat minun itseni lähimenneisyyden ja lähitulevaisuuden tapahtumat.

Viime kesän lopulla kuoli läheinen ystäväni Tukholmassa. Rintasyöpä vei. Ystävyys alkoi jo lukioiässä. Pääsin tapaamaan häntä sairaalassa, kun mitään ei ollut enää tehtävissä. Toiveikkaana kuitenkin piti esiintyä. Kohteliaisuuskoodi päällä loppuun asti. Tekee tilanteen helpommaksi, vaikka molemmat tietävät teeskentelevänsä.

Joulun alla kuoli lapsuudenystäväni Sirpa Keski-Suomessa. Kontakti oli katkennut jo puoli vuosisataa sitten. Kuulin tapahtumasta sattumalta. Kuvassa kesänaapureitteni lapsilla oli vielä elämä edessään. Ei voi aavistaa, että Sirpa (vas.) sairastuu vakavasti jo nuorella iällä ja joutuu elämään suuren osan aikuiselämästään sairaalassa.  Ei voi aavistaa, että Tuomas (keskellä) ajaa itsensä humalassa kuoliaaksi vähän yli kolmenkymmenen iässä.  Ei voi aavistaa, että Tapani valmistui opettajaksi ja asuu tietojeni mukaan jossakin Etelä-Suomessa.


Tuttu taiteilija kuoli toissapäivänä. Tämän tiedon luin eilen nettiuutisista, tämän aamun lehteen ei se vielä ehtinyt. Kuoleman on täytynyt tapahtua aivan suorilta jaloilta, sillä viimeksi kun näin hänet, hän oli täydessä terässä, suorastaan villi virne naamallaan uusista ideoista. Joku viisas on sanonut, että tällainen kuolema on onnellisin, kun ei joudu kitumaan. Olen samaa mieltä.

Neljäs kuolema on vielä edessä mutta lähellä, jos lääkäriin on uskomista. Tämä selvisi viime viikolla. Vanhus makasi sairaalassa puolitajuttomana mutta äänekkäästi valittavana. Lääkitykset oli lopetettu, vain kipulääkitys jäi jäljelle. Rohkenen epäillä, että kipulääkitys ei ollut riittävä, niin pahalta näytti. Yritin tavoitella lääkäriä, mutta sellaista ei sairaalasta löytynyt. Sinne jäi vanha mies kitumaan. Kauankohan kestää.

Se on tämä minun kuudenkympin ylittänyt ikäni, joka näköjään muuttaa painopisteen ilon juhlista surun juhliin.

Ihmisiä kaatuu ympäriltä, vanhempia mutta myös nuorempia. Paljonkin nuorempia. Vauvoja ei lähipiirissäni ole viime aikoina syntynyt ollenkaan.

Ai niin, ne yhdet häät. Ne tulevat ensi kesänä. Niistä kirjoitin jo aiemmin (täällä)

1 kommentti:

ketjukolaaja kirjoitti...

Osanottoni.

Veljeni luokkatoveri kuoli vähän aikaa sitten, veli kävi hautajaisissa. Minä olin pari vuotta sitten äitini kanssa palvelutalon salissa mieskuoron konsertissa, jossa tämä veljeni luokkatoveri lauloi. Minulle tuli äkkiä hirmuisen surullinen olo, kun tajusin että tässä sitä varrotaan kuolemaa, minä ja muut vanhukset. Sitten tämä veljeni luokkatoveri poistui paikalta. Hänellä oli kuulemma toinen konsertti jossain muualla. Nyt hän on poissa, mutta maaliskuussa äitini täyttää 90 vuotta.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...