torstai 13. helmikuuta 2014

Totuuden hujakoilla



Olen helpottunut. Selvisin vähin vaurioin lääkärintarkastuksesta.

Mielen salaisimmissa sopukoissa jäi kuitenkin kytemään ajatus, että selvisinkö tarkastuksesta kepulikonstein. Minä kun tunnetusti olen vähän filunkimiehiä. Niin sanoi kerran vuosia sitten jo nuori sihteerini neiti B, kun ehdotin, että hän lisäisi Tampereen-matkalaskuunsa myös kynsilakan ja tekokynnet. Hän teki niin, ja minä esimiehenä hyväksyin laskun (tästä tapauksesta kerron tarkemmin joskus toiste).

Tämänkertainen filunki oli sellainen, että vietin poikkeuksellisen tervettä elämää yli kaksi viikkoa ennen laboratoriokäyntiä. Söin kalaa ja ruisleipää ja kasviksia ja hedelmiä. Jätin pois juustot ja makkarat, munkkipossut ja jäätelöt. En käynyt kertaakaan kaljalla.

Niinpä sain tänään lääkäriltä laboratoriotulokset, joiden mukaan kolesteroli on hyvä, sokeriarvot kunnossa ja maksa kunnossa. Verenpaine ei ole kunnossa, mutta ei se ole ennenkään ollut. Lääkitystä muutetaan.

Sainko siis hyvät arvot sen vuoksi, että pingotin ennen testin ottamista? Olisivatko tulokset olleet huonot ilman pingotusta?

Toisaalta kyllä minun normaalikin ruokavalioni on aika terveellinen. Suosin kasvisruokia, en juurikaan koske pizzaan, punaiseen lihaan tai valmiisiin eineksiin. Limsat ja chipsit ja sen sellaiset eivät kelpaa ollenkaan. Ehkä kolmen viikon tehokuuri ei sittenkään niin kovin suuria merkinnyt.

Lääkäri kyseli erityisesti liikunnasta ja alkoholista. Vastauksissani pysyin aivan totuuden hujakoilla. Sitten sain lääkäriltä pitkän ja pontevan puhuttelun sokerista ja suolasta. Sokerille olen vähän perso siinä, että kahvin kanssa olen tottunut ottamaan makeaa. Sitä olisi nyt tarpeen vähentää.

Suola on suurin ongelma. Sitä on välttämättä vähennettävä.

Se on vaikeaa. Minä en itse lisää suolaa mihinkään ruokaan, mutta sitä tulee kaiken seassa, ruisleivässäkin. Erityisen ongelmallinen on kala. Olen kalaruoan ystävä. Mutta siinä on paljon suolaa. Kaupan savukalassa sen erityisesti maistaa.

Jäin miettimään, kumpi on parempi, kumpi huonompi. Kalasta saan paljon hyödyllisiä rasvoja ja paljon haitallista suolaa. Miten tähän ristiriitaan pitää suhtautua?

Sukupolveni ylenpalttiseen suolan käyttöön tiedän syyllisen. Lapsena katselimme televisiosta Sirkus Papukaijaa. Siellä Fakiiri Kronblom opasti suomenruotsalaisella aksentillaan kaiken aikaa meitä lapsia väärille tavoille: "Sualaa sualaa, enämpi sualaa..."




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, savukala, ahvenfileet, katkarapu...rakastan hyvää ruokaa ja mausteet tekevät ruuasta taivaallista. Suola antaa ruualle yhden herkullisimmasta mauista, samoin voi. Sitruunastakin voisi minun mielestäni säveltää oodeja, sonaatteja ja sinfonioita. Olen intohimoinen ruuan suhteen.

Hyvä, että kaikki on hyvin.
-unna-

Sari KS kirjoitti...

Isoäitini, 89 vuotias mummeli käyttää paljon suolaa. Hän on huippukunnossa, harva uskoo hänen olevan tuon ikäinen. Kerran suola oli loppunut, maustoi ruuan vain mustapippurilla. Seuraavana päivänä sai vatsataudin, syy oli suolan puuttuminen ruuasta.
Hän käyttää voita ja punaista maitoa. Syö kaikkien ympyröiden mukaisesti ja kaikki arvot paremmat kuin monella 50 vuotiaalla. Hänen vanhemmat olivat yli 90 vuotiaita, kun kuolivat.

Toivottavasti minulla on heidän geenit vaikka en käytä punaista maitoa (ainoastaan riisipuurossa ja pannukakussa), sillä en juo maitoa.

Jään innolla odottamaan tarinaa kynsilakasta ja tekokynsistä.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...