maanantai 3. helmikuuta 2014

Piilotetut salaisuudet



Katsoin  Yle-Teemalta Peyton Placen. Olen sen joskus kauan sitten nähnyt mutta en ollenkaan muistanut, että se oli näin tyrmistyttävä melodraama. Muistissa päällimmäisenä oli pitkä TV-sarja, joka tuli 1960-luvun lopulla. Sitä katsoin säännöllisesti, niin kuin ilmeisesti koko kansa. Sen kuvat ja henkilöt jäivät pysyvästi muistiin.



Amerikkalaisessa pikkukaupungissa eletään siivoa elämää, yhteisöllisyys kukoistaa, kirkossa käydään ja paraatejä pidetään. Vallitsee kaiken kattava ihannetila, jonka rikkomista pitää viimeiseen asti välttää. Nuorison kuhertelussakin on oletusarvona puritaaninen siveys. Pikkuisen pussataan ja haaveillaan avioliitosta. Kotibileissä äiti pitää jöötä. Yksi juoppo kaupungissa kyllä on.

Mutta tyynen ja hyveellisen pintatason alla kytevät salaisuudet. Puhkeaa kriisi. Lopussa kuitenkin taas kaikki on hyvin ja ihmiset iloisia. Niin amerikassa.

Ei mennyt monta minuuttia elokuvän päättymisestä, kun alkoi Urheiluruutu. Sillä kohdalla yleensä siirryn jääkaapille, mutta ääni kuului ja jotain outoa uutista siellä kerrottiin.

Kaapista oli tullut esiin huippu-urheilija, joka tunnusti olevansa homo.

Herra anna mun kaikki kestää! Mikä maa, mikä vuosi? Tarkoitan siis sitä, että vielä 2014 Suomessa Yleisradion pääuutisten urheiluosaston ykkösaihe on tällainen. Että urheilija on homo! Ja haastatteluja ja kommentteja päälle. Valmentaja, urheiluministeri, kilpaurheilijakollegoita. Kaikki kehuvat esiin tuloa rohkeaksi teoksi.

Tässäkö on suomalaisen urheiluelämän todellisuus?

Onko urheilumaailma todellakin vielä siinä tilassa, että yhden homourheilijan löytyminen on näin poikkeuksellinen tapaus? Uutisten ykkösaihe, rohkea teko? Taas yksi lisäesimerkki urheilumaailman arvojen vääristyneisyydestä. Kuinkahan paljon näitä onkaan piilossa, ihan niin kuin Peyton Placessa, jotta ihannetila säilyisi rikkumattomana. Tai niin kuin Sotsissa, jossa homoja ei ole yhtään ainutta.


Esiin tullut on uimari. Tuleekohan joskus vielä se päivä, että homo löytyy jääkiekkoilijoistakin? Silloin ollaan jo pitkällä. Kummola saa sydänkohtauksen, Tamin burn out palaa ja Jutin jutunheitto hiljenee.

*  *  * 

P.S. Edellisen postaukseni kommenteissa puheena ollut Facebook on saanut yllättävän paljon lukijoiden huomiota. Kavereideni määrä on yhtäkkiä kasvanut 200 prosenttia. Olen jo hieman innostunut ja aion kokeilla, miltä tuntuu olla aktiivinen sillä foorumilla. Jos sattuisi niin ihmeellisesti, että vieläkin löytyisi joku, joka on kiinnostunut tulemaan kaveriksi, niin ei muuta kuin näpyttelemään Facebookin Etsi kavereita -ruutuun hakusanaksi Roope Dessutom, niin suhtaudun anomukseen suopeasti.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Laitoin heti kaveri pyynnön, kun tajusin sinun olevan fb omituisessa forumissa.
Minulta jäi tuo elokuva katsomatta, olin niin uppoutunut kirjaan. Toivottavasti Yle Areena ei tälläkään kertaa petä... Tallentava digiboxi meni rikki ja hyvin olen pärjännyt ilman. Ohjelmat tulevat uusintana tai voi katsoa koneelta.
Mukavaa viikkoa toivottelee Sari

ketjukolaaja kirjoitti...

Minun mielestä Peyton Place on hyvä elokuva. Sarjaa en lapsena katsellut.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, ihmettelen useasti ihmisen ymmärryksen ja viisauden vähyyttä kun kohdataan homoseksuaalisuutta. Surullista on, että samaa sukupuolta rakastava ei ole vastakkaista sukupuolta rakastavaa kummempi. Tärkeintä on inhimillisyys ja kyky kohdella toista oikeudenmukaisesti. On ollut surullista ja julmaa nähdä oman läheisen kohtaamat ennakkoluulot homoseksuaalina...lapsena ymmärsin vain, että isääni sattuu paljon ympäristön suvaitsemattomuus...vieläkin koen siitä surua. Isäni oli rehellinen, empaattinen ja ymmärtäväinen; hän sanoi aina, että ihmiset ovat hyviä ja että joidenkin asioiden ymmärtäminen vaatii joskus enemmän aikaa. Mutta kuinka kauan aikaa se vaatiikaan... 30 vuotta? 40 vuotta? 50 vuotta?
-unna-



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...