keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Parpaarimaista



- Sinä se aina jaksan natkuttaa. Näin minulle sanoi hyvä ystäväni ja kollegani, kun kahvihuoneessa kerroin kuulleeni radiosta, kun kuuluttaja juonsi alkavan musiikkinumeron. Se oli "Karl Maikl Belmänin" tuotantoa.

Ystäväni sanoi kommenttinsa kaikessa lempeydessä. Hänen mielestään ei ole mitenkään kummallista, että ihmiset ääntävät vierasperäisiä nimiä ja sanoja miten sattuu. Ei joutavasta kannata nipottaa, jos ääntäminen on sen verran kohdallaan, että asia tulee ymmärretyksi.

Niinpä. Kai asian voi niinkin nähdä. Ehkä minä olen nipottaja. Ja hyvähän minun on sivusta huudella, mun en itse joudu ääntämiseni vuoksi enää kriittisen arvioinnin kohteeksi. Joskus kun aikoinaan jouduin, minun erityinen heikko kohtani oli ranskan kieli. Kun tekstissäni oli ranskankielisiä nimiä, hankin ajoissa kieltä osaavan henkilön ääntämistä opastamaan.

Mutta tuollainen toisen kotimaisen kielen kääntyminen englantilaiseksi - tai pikemminkin amerikkalaiseksi - ääntämykseksi  ärsyttää, varsinkin jos se tapahtuu niin julkisella foorumilla kuin radiossa. Ei kai ruotsin kielen osaaminen vielä voi niin heikoissa kantimissa olla? Toisaalta huonoja merkkejä on näkyvissä. Jopa YLEn uutisissa on joskus käynyt niin, että toimittaja on haastatellut ruotsalaista henkilöä englanniksi. Minusta se on noloa.

Suomalaisten ääntäminen on sinänsä jännittävä juttu, kun vastaan tulee sanoja, joissa on g, b tai d. Soinnillisten ja soinnittomien konsonanttien erillään pitäminen on suomalaiselle vaikeaa. Kenen suusta tahansa voi aivan luontevasti tulla näitä pelkialaisia parpaareita kolkatalla. Se on osa suomalaisuutta. Nuo soinnilliset vaan sattuvat olemaan vieraampia kuin vastaavat soinnittomat. D:kin, joka on astetta tutumpi, on alkuperältään kirjakielessä aikamoinen erehdys. Muistattehan Agricolan soinnillisen dentaalispirantin alkuperäisen tavoitteen?

Taitaa tätä soinnillisen ja soinnittoman ongelmaa olla kyllä joskus ulkomaillakin. Kuva on muistaakseni Roomasta, vuosien takaa. Mihin me pojat olimmekaan menossa?

Toinen ääntämisongelma suomalaiselle on vokaalisointu, tai pikemminkin sen puute. Miten olenkaan ollut huomaavinani, että sattuneesta syystä vokaalisoinnussa on viime aikoina esiintynyt tiedotusvälineissä erästä hyvin tuttua häiriötä. En ryhdy kuvailemaan sitä tässä, sillä olen esitellyt sen aikaisemmin, aika tarkalleen neljä vuotta sitten. Vanha postaukseni löytyy  täältä . Vanha mutta hyvin säilynyt teksti. Klassikko.




3 kommenttia:

kariav kirjoitti...

Aikanaan, kun Dzei Dzei Lehto oli näköradiossa kommentoimassa Formula-ajoja, Michael Schumacher oli Maikkeli ja Wurtz oli Vurtsi. Ääntämiseen vaikuttaa myös hämäläisyys. Esimerkiksi Berit on Peeritti ja Erik on Eerikki. Savossa taas käy toisinpäin, Petteri on siellä Petter(j) ja Oskari Oskar(j).

Mitä taas olympialaisiin tulee "entsichere ich meine Browning wenn ich 'olumppialaiset' höre".

Kari Rydman kirjoitti...

Itä-Saksaa johti teeveen mukaan joskus joku Voooltter Albrait. Pientä se on jos mainitaan suomalainen filosofi tai taiteilijaveljekset Vrait...

Roope Dessutom kirjoitti...

Samaa sukua kuin Peeritti ja Eerikki ovat mainiot suomalaismuodot raamatullisista erisnimistä: Taneli, Jooseppi, Taavetti (Daniel, Josef, David). Vieraasta vaikutuksesta on edetty hyvin kotoiselta maistuvaan muotoon.

Kesäkodissani Pirkanmaalla kuulin viime kesänä iäkkään naapurin suusta ministeri Stubbin nimen muodossa Tuppi.

-Dessu-



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...