- Sinä se
aina jaksan natkuttaa. Näin minulle sanoi hyvä ystäväni ja kollegani, kun
kahvihuoneessa kerroin kuulleeni radiosta, kun kuuluttaja juonsi alkavan
musiikkinumeron. Se oli "Karl Maikl Belmänin" tuotantoa.
Ystäväni
sanoi kommenttinsa kaikessa lempeydessä. Hänen mielestään ei ole mitenkään
kummallista, että ihmiset ääntävät vierasperäisiä nimiä ja sanoja miten sattuu.
Ei joutavasta kannata nipottaa, jos ääntäminen on sen verran kohdallaan, että
asia tulee ymmärretyksi.
Niinpä.
Kai asian voi niinkin nähdä. Ehkä minä olen nipottaja. Ja hyvähän minun on
sivusta huudella, mun en itse joudu ääntämiseni vuoksi enää kriittisen
arvioinnin kohteeksi. Joskus kun aikoinaan jouduin, minun erityinen heikko kohtani oli
ranskan kieli. Kun tekstissäni oli ranskankielisiä nimiä, hankin ajoissa kieltä
osaavan henkilön ääntämistä opastamaan.
Mutta
tuollainen toisen kotimaisen kielen kääntyminen englantilaiseksi - tai pikemminkin amerikkalaiseksi - ääntämykseksi ärsyttää, varsinkin jos se
tapahtuu niin julkisella foorumilla kuin radiossa. Ei kai ruotsin kielen
osaaminen vielä voi niin heikoissa kantimissa olla? Toisaalta huonoja merkkejä
on näkyvissä. Jopa YLEn uutisissa on joskus käynyt niin, että toimittaja on
haastatellut ruotsalaista henkilöä englanniksi. Minusta se on noloa.
Suomalaisten
ääntäminen on sinänsä jännittävä juttu, kun vastaan tulee sanoja, joissa on g,
b tai d. Soinnillisten ja soinnittomien konsonanttien erillään pitäminen on
suomalaiselle vaikeaa. Kenen suusta tahansa voi aivan luontevasti tulla näitä pelkialaisia parpaareita kolkatalla. Se on
osa suomalaisuutta. Nuo soinnilliset vaan sattuvat olemaan vieraampia kuin
vastaavat soinnittomat. D:kin, joka on astetta tutumpi, on alkuperältään kirjakielessä
aikamoinen erehdys. Muistattehan Agricolan soinnillisen dentaalispirantin
alkuperäisen tavoitteen?
Taitaa tätä
soinnillisen ja soinnittoman ongelmaa olla kyllä joskus ulkomaillakin. Kuva on
muistaakseni Roomasta, vuosien takaa. Mihin me pojat olimmekaan menossa?
Toinen ääntämisongelma suomalaiselle on vokaalisointu, tai pikemminkin sen
puute. Miten olenkaan ollut huomaavinani, että sattuneesta syystä vokaalisoinnussa on
viime aikoina esiintynyt tiedotusvälineissä erästä hyvin tuttua häiriötä. En
ryhdy kuvailemaan sitä tässä, sillä olen esitellyt sen aikaisemmin, aika
tarkalleen neljä vuotta sitten. Vanha postaukseni löytyy täältä . Vanha mutta hyvin säilynyt
teksti. Klassikko.
3 kommenttia:
Aikanaan, kun Dzei Dzei Lehto oli näköradiossa kommentoimassa Formula-ajoja, Michael Schumacher oli Maikkeli ja Wurtz oli Vurtsi. Ääntämiseen vaikuttaa myös hämäläisyys. Esimerkiksi Berit on Peeritti ja Erik on Eerikki. Savossa taas käy toisinpäin, Petteri on siellä Petter(j) ja Oskari Oskar(j).
Mitä taas olympialaisiin tulee "entsichere ich meine Browning wenn ich 'olumppialaiset' höre".
Itä-Saksaa johti teeveen mukaan joskus joku Voooltter Albrait. Pientä se on jos mainitaan suomalainen filosofi tai taiteilijaveljekset Vrait...
Samaa sukua kuin Peeritti ja Eerikki ovat mainiot suomalaismuodot raamatullisista erisnimistä: Taneli, Jooseppi, Taavetti (Daniel, Josef, David). Vieraasta vaikutuksesta on edetty hyvin kotoiselta maistuvaan muotoon.
Kesäkodissani Pirkanmaalla kuulin viime kesänä iäkkään naapurin suusta ministeri Stubbin nimen muodossa Tuppi.
-Dessu-
Lähetä kommentti