keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Vapauden kaiho



En ole enää aivan vasta-alkaja osa-aikaeläkkeellä olemisessa. Sitä on jatkunut jo kohta kolme vuotta. Olen vähitellen oppinut olemaan piittaamatta siitä, mitä työpaikalla puuhataan. En enää johda mitään, en ole esimies kenellekään. Riittää kun vain hoidan omat erikseen sovittavat projektini.

Ero entiseen on kuitenkin pienempi kuin kuvittelin. Vapaa-aikani on kyllä lisääntynyt mutta ajatukseni eivät ole samalla tavalla vapaalla kuin fyysinen osa minua.

Suurimmillaan ero on niinä hetkinä, kun voin livistää kaikkein ikävimmistä tilanteista. Sellainen oli taas tänään. Tunsin suorastaan ilkimysmäistä hilpeyttä, kun poistun paikalta ja toivotin lähtiessäni hyvää päivänjatkoa.

Oli nimittäin alkamassa koulutustilaisuus.

Niistä minä en pidä. Sillä tavalla olen hankala ihminen, että en erityisemmin usko konsulttifirmojen järjestämiin koulutuksiin, joiden tavoitteena on organisaation kehittäminen.

Tiedän kyllä, ettei niihin usko juuri kukaan muukaan. Silti niitä järjestetään kaiken aikaa. Niihin on budjetoitu määrärahaa, siksi niitä välttämättä kuuluu järjestää. Miltä kuulostaisi organisaatio / työyhteisö, jonka vuosikertomuksessa ei mainittaisi dynaamista koututtautumista?

Listasta luin, että menossa oli kolmas vaihe projektissa, jonka tavoitteena on pitkäjänteinen ja systemaattinen kehittyminen, muutosvastarinnan esteiden tunnistaminen ja voittaminen. Vuorovaikutuistaitoja on tarkoitus parantaa, jotta yhteishenki kääntyisi nousuun ja yhteinen tahtotila löytyisi. Prosessikonsultoinnin kerrotaan auttavan organisaation uudistumisessa  ja työinnovaatioiden löytymisessä ja työtä ohjaavien  ja tukevien puitteiden tarkoituksenmukaistamisessa.

Tehdään siellä jotakin omitustakin. Listassa on yllättäviä sanoja, kuten coaching. Olen luullut, että sitä tehdään vain jääkiekossa. Implementaatio, Fail - fast-periaate. Mitähän ne ovat?

Minä en siis jäänyt koututtautumaan vaan lähdin pois. Tein niin kuin viisaassa mietelauseessa suositellaan. Puolieläkeläiseläisellä ei ole velvollisuutta osallistua tällaiseen. Harmikseni en onnistunut pelastamaan entistä sihteeriäni neiti B:tä karkuun tilaisuudesta, sillä hänelle oli määrätty jokin työtehtävä siellä. Sen sijaan menin Akateemisen kirjakaupan Aalto-kahvilaan ja tilasin herkkuja. 

Menen sitten viimeistään perjantaina työpaikalle katsomaan, onko kehitystä tapahtunut ja visio selkiytynyt.

Poikkesin kotimatkalla vielä divariin. Löysin Trimalkion pidot -kirjan (Petronius Arbiter suom. Edwin Linkomies). Se on antiikin Roomasta ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta, keisari Neron ajalta.

Kotona huomasin, että suunnilleen puolet kirjasta on vielä auki leikkaamatta. Vanhojen kirjojen tapaan painoarkit pitää paperiveitsellä leikata reunoista auki ennen kuin sivut saa auki yksi kerrallaan. En vielä ryhtynyt leikkaamaan, se tuntuu vähän julkealta, suorastaan rivolta. Jos kirja on vuosikymmenet ollut neitseellisessä tilassa, mikä minä olen sitä avaamaan. Harkitsen vielä. Kansikuva on kyllä kiinnostusta herättävä. Siitä on aistittavissa ikiaikainen vapauden kaiho, jota minäkin kai poden.



8 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Olen osallistunut ns. entisessä elämässäni näihin henkilöstön kehittämistouhuihin. Yhdestä annettiin muistoksi räikeänoranssi kauluspaita ja toisesta neonkeltainen fleece-pusero. Kumpaakaan ei kehtaa käyttää edes marjastaessa. Todelliset keisarin uudet vaatteet, niin kuin ne kehittämisetkin. Henkilöstöhallinnon toiminnassa on jotain pahasti metsässä.

Anonyymi kirjoitti...

Trimalkion pidot on mainio kirja. Vieläkin muistan lämmöllä latinanopettajaani, joka lahjoitti minulle teoksen pokkarina 80-luvun alussa. Fellinin elokuvaversio aiheesta, eli Satyricon, onkin sitten melkoista soopaa.

Anonyymi kirjoitti...

Perinteet ja korkeampi sivistys...
niitä arvostan, vaikkakin itselläni ne ovat omanlaiset ja vaillinaiset verrattuna oppineempiin ihmisiin... mutta kapinoin sitä vastaan, että sivistys kuuluu vain onnekkaille; sivistys kuuluu kaikille. Oppiminen on ruokaakin arvokkaampaa ja rahaa. Lapsena jouduin olemaan ruuatta joskus useastikkin, mutta kirja korvasi nälän.
-unna-

Anonyymi kirjoitti...

...ja myöhemminkin kun piti päättää ruuan ja oppikirjan/kirjan ostamisen välillä kirja voitti. Niin on vieläkin monella nuorella, kaikilla ei ole kotia, eikä perhettä...kaikki eivät ole onnekkaita.
-unna-
-unna-

Anonyymi kirjoitti...

Ja vielä; Hegel/Kant...subjektiviteetin mielenrakenne, tiedoitsemisrakenne muovaa sen kuinka todellisuus havaitaan (ei ulkoiset ominaisuudet, ei tittelit, luokkajako, omaisuus)Nämä ajatukset siis kumpuavat tuosta ostamastasi kirjasta, orjakin voi olla sivistynyt ja herra täysi oppimaton moukka.
-unna-

Anonyymi kirjoitti...

...korjaus, edellinen on siis Hegeliä. Kant taisi kokea aistimaailman kokemukset, mielteet, ajatukset jollain tavoin riittävän jo itsessään todellisuuden määreeksi, mutta Hegel ymmärsi näiden "aistimusten ja mielteiden olevan itsessään harhaa ja illuusiota; subjekti-objekti luonteista rakennetta ja tämmöisen tietämisen olevan oikeastaan vain luuloa tietämisestä ja todellisuudesta (Freud ja Hegel ovat neroja). :)
-unna-

Kari Rydman kirjoitti...

Kirjoitin jo 16 vuotta sitten Hesariin kolumnin "Muutosvastarinta murskataan", jota kuulemma prof. Siltala käytti luennoillaan:

http://www.sci.fi/~s151036j/kolumnit/hspolem.htm
Organisaatiomuutosten vyöryt rasittavat koko yhteiskuntaa. Muutosta on saatava työntekijöiden nöyrryttämiseksi. Järjen käyttö on kielletty, hokemat ovat tärkeintä kuten viihdeohjelma Putouksessa. Jos johtoportaalle menee sanomaan, että on turha ruveta korjaamaan sitä mikä on ehjä ja toimii, leimautuu heti muutosvastarintalaiseksi. Voisinpa kertoa pitkät tarinat näistä hölnöilyistä...

Dessu kirjoitti...

Mielenkiintoisia kommentteja. Kaikki ymmärtävät ilmiön omituisuuden. Kokemukseni mukaan sama pätee kaikkialla. Miksi touhua kuitenkin jatketaan?

Luin Kari Rydmanin terävän kolumnin. Siinä tulee tärkein esille. Lisäisin vielä pari näkökulmaa.

Ymmärtääkseni kyse on toisaalta mahdottoman hyvästä bisneksestä, toisaalta työyhteisöjen päälliköiden tarpeesta näyttää dynaamisilta.

Dynaaminen ja kehittyvä vaikutelma syntyy kuvitelman mukaan siitä, että koulutusta on paljon ja siinä vilisee uudistumisesta kertovia termejä. Innostunutta väkeä! Muunlaista koulutusta ei edes taida olla tarjolla.

Olin työurallani itsekin vuosikausia suunnittelemassa näitä. Loppuvaihessa uskaltauduin hakea erilaisia malleja. Oman työosastoni yhteisellä päätöksella hoidimme muutaman koulutuspäivän poikkeavalla tavalla menemällä taidenäyttelyyn. Tyytyväisyys oli aivan ilmeistä. Huippu oli monta vuotta sitten tapahtunut päätös mennä koulutuspäivänä erotiikkamessuille jäähalliin. Itse en olisi tällaista keksinyt. Idea oli suhteerini. Kyllä oli innostunutta ja virkistynyttä työporukka, minä sain siitä ylenpalttiset kiitokset. Ja huom!: enemmistö porukasta oli naisia! Viralliseen koulutuskertomukseen minun piti kuitenkin keksiä valheita.

Dessu