keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Moderni suomalainen mies



 

Syntymäpäivä lähestyy, ja sihteerini tuli kahvitauolla kysymään suostumustani lahjaan, jota ovat suunnitelleet. Kohtelias ele, ettei tule kiusallisia tilanteita.  

Kaksi vuotta sitten hän tuli kysymään, miten suhtautuisin, jos minulle hankittaisiin reikä korvaan ja siihen korvarengas. Siis vain toiseen korvaan, vasempaan. Mitäpäs minä, moderni mies, ja niin tehtiin. Rengas on edelleen paikallaan, mitä nyt kesäksi otin pois, ettei tartu mökillä mihinkään metsän risuun.  

Ja mitäpä neiti B. nyt ehdotti?  

Täytyy myöntää, että mykistyin kun kuulin. Tatuointia.  

Olisi modernia. Ajan tasalla. Komistuisin entisestään. Saisin itse valita kuvion ja paikan, johon se tehtäisiin.  

Olen kyllä selvillä, että tatuointi on muotia. Neidillä itselläänkin on sellaisia, olen nähnyt. Minun 60-lukulainen  maailmankuvani on vanhentunut, sillä sen mukaan ruusuja, ristejä, ankkureita, alastomia naisia ja muuta sellaista ottivat nahkaansa merimiehet ja vangit. Minä en ole ollut kumpaakaan - ainakaan toistaiseksi.  

Mihin kuvio voitaisiin tehdä? Poskeen ei voi, siinä on parta. Käsivarteen? Rintaan? Pakaraan? Kai sen pitäisi hieman näkyvissä olla?   

Neiti valisti, että ei mitään ruusuja tai ristejä vaan jotain modernia, ehkä ornamentteja, kalligrafiaa, ehkä jotain kiinalaisia tai japanilaisia kuvioita.   

Neiti sihteeri on selvästi ottanut elämäntehtäväkseen pitää minut kiinni nykyajan kiihkeässä sykkeessä. Hän on vienyt minut neuvotteluun hampurilaisbaariin, opettanut pelaamaan Angry Birdsejä, liittänyt Facebookiin, yllyttänyt ajamaan moottoripyörällä. Olen sydän syrjällään odotellut, milloin hän keksii ruveta yllyttämään minua Benji-hyppyyn.  

Kaikesta neiti sihteerin valistuksesta tuli sellainen olo, että vain junteilla punaniskoilla toukohousuilla kuhveloilla maalaistolloilla turvenuijilla ei ole tatuointeja. En kai minä mikään lökäpöksy halua olla.

 

3 kommenttia:

Sari KS kirjoitti...

Maltan tuskin odottaan kuvaa tatuoinnista :) Itse ottaisin, mutta olen piikki ja kipu kammoinen...

Heidi kirjoitti...

Näen päivittäin potilaiden käsivarsia ja selkiä, joista osa on varsin hämmästyttävän näköisiä. Tatuointi ei enää ole mikään kapinan osoitus, ellei käsivarsia ole kuvioitu olkapäistä ranteisiin. Tatuoinneista on tullut valtavirtaa, tavallisten keski-ikäisten juttu.

Roope Dessutom kirjoitti...


Valtavirran olen huomannut. Siitä huolimatta epäilen kovasti ryhtymistä tähän. Ajatus joutumisesta pisteltäväksi tuntuu epämiellyttävältä.

Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...