perjantai 1. helmikuuta 2013

Februarius



 

Istuin ravintolassa: oli taas kerran sellainen työhön liittyvä asiakasilta, johon pitää laittaa kravatti kaulaan. En mainitse tässä ravintolan nimeä, mutta se ei ollut mikään halpa kuppila. Ei tosin mikään huippukalliskaan. Perinteinen suomalainen, ei etninen.  

Painoin mieleen ruokalistalla ja baarissa olleita nimikkeitä. Tarjolla oli mm. seuraavia: seafood, beef, sallads, start, specials, vege, chiken, hotsauce, dip, drinks.  

Nämä siis suomenkielisellä listalla. Turisteille oli omat listat monella vieraalla kielellä.  

*   *   *    

Tällaisten äärellä nousee väistämättä mieleen, että suomen kieli on syrjäytymisuhan alainen. Yliopistoissakin väitöskirjat ja tutkimukset pitää enimmäkseen tehdä englanniksi. Käyköhän tässä lopuksi niin, että Agricolan ja muiden työ suomen kielen rakentamiseksi valuu hukkaan. Se oli julmettu työ. Hänellä ei ollut sanoja uusien asioiden ilmaisemiseen. Ne sanat piti keksiä itse. Piti luoda uusia sanoja. Ja niitä syntyi. Kirjoitusasu jäi nykynäkökulmasta katsoen horjuvaksi, mutta sanan idean ajatus oli useimmiten kirkas.  

Vierasta vaikutusta tunkee myös suomenkielisten sanojen sisälle. Helsingin Sanomat julkaisi äskettäin listan ärsyttävistä sanoista  . Hyvin pärjäsi mm. "jaxuhali". Aiheesta on keskusteltu vilkkaasti blogeissa, mm. blogiystäväni Heidin kirjoituksessa ja kommenteissa  

Minulla on tietokoneellani tallessa vähän samansuuntaisen lista vajaan kymmenen vuoden takaa. Se oli jossakin Ylen ohjelmassa, talteen ei jäänyt, minkä nimisessä ohjelmassa. Liitän listan tähän. 

Kaunein sana

aamu  /  aamuauer  /  aamukaste  /  aamu-usva  /  Alko  /  autereinen  /  enkeli  /  haave  /  herttainen  /  homosapiens  /  hopeapaju  /  hopialanka  /  häilyvä  /  illalla  /  illallinen  /  ilta  /  iltahämärä  /  kaarisilta  /  kaisla  /  kauris  /  kesäheinä   /  koivu  /  koriste  /  kuulas   /  kuutamo  /  kylkimyyry  /  kyynel   /  lammaspaimen  /  lupaus  /  lämpö  /  maalainen  /  maalaus  /  maitohorsma  /  mattopiiska  /  melankolia  /  omena  /  parantunut  /  paratiisi  /  rakkaus   /  sauna  /  silta  /  solina  /  Suomi   /  syysmyrsky  /  talvi-ilta  /  tihkusade  /  tyven  /  usko   /  utu  /  vaahtera  /  viulunkieli  /  äidinkieli
äiti

Rumin sana  

aikuisten oikeesti  /  artisokka  /  aspiraatio  /  emätin  /  haihatella  /  harmaasuolattu joulukinkku  /  horsma  /  huomiotalous  /  huora  /  hårologi  /  iilimato  /  jenkkakahvat  /  kirottu  /  klitoris  /  kunnallistekniikka  /  kyrpä  /  kärttyisä  /  kökkö  /  loppupeleissä  /  läiskä  /  löllö  /  mörkö  /  nussia  /  paituli  /  paska  /  perkele  /  persereikä  /  pieru  /  pitkässä juoksussa  /  pultti  /  pötköttää  /  rakastaa  /  rakkaudellinen  /  rakkaus  /  ruisrääkkä  /  rutto  /  rytöläjä  /  räkä  /  räkäimu  /  räkälimppi  /   rätti  /  rönttönen  /  röyhkeä  /  rööki  /  saatana  /  synnytyksen käynnistäminen  /  tuore rasvasilli  /  turska  /  tyrkky  /  visvasyylä  /  vittu  /  ylikiva  /  yrjö  /  ällöttävä  /  ämmä  /  ämpäri  /  änkytys  /  öykkäröidä  /  öylätti

Nostalgisin sana

aitanpolku  /  alus ja maine  /  dinosaurus  /  Hankkija  /  hetekka  /  hookoon blöö  /  humppi  /  immenkalvo  /  jouluilta   /  juhannuskokko  /  kaiho  /  kannel  /  kansakoulu   /  klupuriihi  /  koivuhaka  /  kuunsilta   /  kyläily  /  kylätie  /  laidunmaa  /  lanttulaatikko   /  lappapuuro  /  lastentarha  /  lehmihaka   /  liekuttaa  /  lypsyjakkara  /  maalaisromantiikka  /  maitolaituri  /  maksalaatikko  /  mennään ehtoolla saunaan  /  muisto  /  mummu  /  myllyoja   /  männikkömetsä  /  mökki  /  nintendo  /  onkiminen  /  pappatunturi  /  potkukelekka  /  pulkkamäki  /  pyhäaatto  /  riihi   /  rättisitikka  /  savusauna  /  solidaarisuus   /  stadi  /  Suomi   /  synnyinmaa  /  vanhemmat  /  viljapelto  /  yhteisvastuu   /  yleisdemokraattinen  /  zetor  /  äiti 

Vaikein sana

anteeksi  /  epäjärjestelmällistyttämättömyydelläänsäkään   /  epäjärjestelmällisyyssysteeminhallintajärjestelmät  /  hääyöaie  /  iktyonomi  /  joustopiikkiäes  /  kirkua (taivutus)  /  kolmivaihekilowattituntimittari  /  ko'oissa  /  käsipyyherullajärjestelmä  /  maapalloistuminen  /  maksatushakemus  /  merirosvoradio  /  metsästysesteratsastus  /  näyttelijättärittä (monikon abessiivi)   /  olympialaiset  /  onomatopoeettinen  /  osmankäämiyökkönen  /  pateettinen  /  psoriasis  /  pyökkiröykkiötyöryhmä  /  rododendron  /  ruisrääkkä  /  ryhmäperhepäivähoitotoimintakokeilu  /  se  /  Sprinklerkeskus  /  sydämellinen  /  tarjottimellinen  / 
todeta  /  vihje  /  viive - viipe  /  ydinainesanalyysi  /  yhteismitaton  /  änkyrä  /  äyskäröinti 
 

*  *  * 

Agricolaan palatakseni. Hän kirjoitti hyödyllisiä ohjeita kansan sivistykseksi. Liitän tähän ajankohtaan sopivan nimellä Februarius. Suositellaan kansalaisille noudatettavaksi: