Missä olin kun - - (osa 1)

- - vuosi vaihtui. Muistelen entisiä vuodenvaihtumisia

1. tammikuuta 1960 klo 00.00  (9 vuotta)

Paikka: Kotipiha Jyväskylässä. Isä oli ostanut kolme rakettia. Se oli outoa, sillä hän halveksi kaikkea hömpöttelyä. Ehkä vuosikymmenen vaihtuminen oli riittävän iso tapaus hömpötellä kerrankin myös itse.

Ampumiseen tarvittiin tyhjä pullo. Se pysyi pystyssä paksussa hangessa. Raketin ohut tikku työnnettiin pulloon ja tulitikulla sytytettiin tulilanka. Äiti ja mummu seisoivat portailla varoittelemassa. Ensimmäinen raketti lähti vinoon ja jäi pihakoivun oksiin rätisemään. Toinen ja kolmas nousivat suoraan ja suihkaisivat nopeasti muutaman kipinän. Sitten kiireesti nukkumaan. Aamulla menin mummun kanssa kirkkoon.

1. tammikuuta 1970 klo 00.00  (19 vuotta) 

Paikka:  Matkustajakoti Tampereella Kyttälänkadulla, jossa kohtaaminen Neiti A:n kanssa.  Neiti oli tullut tutuksi edellisenä kesänä lukiolaisten kielikurssilla Etelä-Ruotsissa. Sen jälkeen kirjeitä Jyväskylän ja Kotkan välillä oli kulkenut, mutta tapaaminen onnistui vasta nyt. Muutama pullo Liebfraumilchiä oli mukana, mutta keskiyöllä piti lähteä nakkikioskille. Oli kova pakkanen, ei siinä tarjennut jäädä ilotulitusta aseman eteen katselemaan. Pukeutumisessa vakavia puutteita, ei nuori mies tuollaiselle reissulle pitkiä kalsareita ota.

Seuraavana päivänä teatteriin Hair-musikaalia katsomaan. Siinä oli suurta kohua

julkisuudessa herättänyt alastonkohtaus. Kohtaus  korreloi osuvasti yöleikkiemme kanssa, vaikka matkustajakoti olikin kylmä vanha puurötiskö, jossa paleli. Seuraavaksi yöksi siirryimme lämpöisempään Emmaus-hotelliin aseman viereen. Se kävi kyllä kalliiksi, sillä hotellin ilmoittaman periaatelinjan mukaisesti kristillis-siveellisistä syistä piti maksaa kahdesta huoneesta, vaikka tarvitsimme vain yhden. 

Seuraavana aamuna junalla takaisin Jyväskylään. Oli alkamassa abi-vuoden loppusuora.

(Olen kirjoittanut tästä ikimuistoisesta Tampereeen-reissusta tarkemmin täällä: (klik 1)    

                                                       

Kuinka ollakaan, Tampereelle sijoittuva alastomuus ei minun osaltani loppunut tähän. Jatkoa seurasi puolisentoista vuotta myöhemmin. Olen kirjoittanut tarkemmin tästä kuohuttavasta tapauksesta täällä: (klik 2)

1. tammikuuta 1975 klo 00.00  (24 vuotta)

[jatkuu]

 

 

Kaikki muuttuu

Päivällinen Pastorin kanssa. Ei ollut mikään niin kuin ennen. (kuva: Talbot Hughes)

Tai yksi asia oli ennallaan: ravintola Kosmos ei koskaan muuksi muutu. Sisustus sama, ruokalista sama. Siellä minä vieraitteni kanssa yleensä iltaa istun.

Mutta Pastori ei ollut ennallaan. Edellisestä kohtaamisesta oli kulunut kuutisen vuotta – se oli juuri ennen pandemiaa. Kyllä siinä ajassa ehtiikin muuttua.

Pastori oli nyt eläkkeellä. Hän oli ollut vakavasti sairas, mutta siitä ei sen enempää puhuttu. Sairaus näkyi, hän oli kadottanut suunnilleen puolet leveydestään. Oli siinä kyllä kadottamisen varaakin, jopa enemmän kuin minulla. Ruokalistalta valittiin nyt kevyttä ja terveellistä, toisin kuin ennen.

Olen kirjoittanut kohtaamisesta saman Pastorin kanssa ennenkin. Siinä  kirjoituksessa kiinnitin huomiota Pastorin puheisiin, jotka mielestäni olivat arvovaltaiselle kirkonmiehelle aika yllättäviä (klik).  Mutta sellaisia hänen juttunsa olivat aina olleet, siis virantoimituksen ulkopuolella. Virantoimituspuheista en tosin tiedä, niitä en ole koskaan käynyt kuuntelemassa.

Nyt olivat vitsit vähissä. Miehestä oli leveyden mukana kadonnut myös leppoisuus. Hän kyllä väitti sairaudesta täysin parantuneensa, mutta luulen, että hän valehteli. Se hengenmiehellekin sallittakoon - ei liene tämmöisessä asiassa synneistä suurimpia.

Toisenkin kerran hän kyllä valehteli. Kapakan eteisessä hän kohtasi tuttavansa, joka kohtalaisessa maistissa teki tuttavuutta minuun. – Onkos tämä sinun kaveri myös pappi? hän kyseli ja osoitti sormellaan minua. – Ei ole pappi, tämä on ihan tavallinen suntio vaan, valehteli kirkonmies totisella naamalla.

Pois lähtiessä Suntio arvioi, että Pastorin voimat eivät taida riittää muutaman sadan metrin kävelyyn hotelliin. Suntio tilasi taksin ja saattoi kaverinsa hotellihuoneeseen asti. Pois lähtiessä toivoteltiin taas kaikenlaista, enkä maltillisena herrasmiehenä tietenkään tuonut esiin teologisia epäilyjäni saamieni toivotusten vaikutuksista. Lupailimme vaan, että totta kai taas joskus mennään istumaan iltaa Kosmokseen. Eikös vaan?

Melankoliaan kallellaan

Luin kirjan. Tässä intensiivisessä ja viisaassa romaanissa kerronta on vahvasti melankoliaan kallellaan. Vanheneva mies etelähelsinkiläisessä antikvariaatissaan tekee odysseiaa itseensä ja elämäänsä, tunteisiinsa, toiveisiinsa ja pettymyksiinsä.

Miehen elämä on ollut täynnä kirjoja, runoja, filosofiaa, musiikkia, kaikenmuotoista sivistystä yhdistyneenä boheemiin elämäntapaan. Naisia on mennyt ja tullut mutta samalla on ollut myös yksinäisyyden tunnetta. Ja sitten elämä mullistuu, kun antikvariaattiin astuu nainen, entinen tyttöystävä opiskeluajoilta.

Koko kirja on miehen yksinpuhelua, minäkerrontaa. Se on hyvä ja helppo keino päästää lukija syvälle henkilöiden mieleen. Ainoa  askarruttava ongelma on epäily siitä, onko kertoja joka kohdassa luotettava?

Tämän kirjan tekijän lisään listalleni, jolle merkitsen sellaisia nimiä, joiden teoksia on syytä seurata. Ei sille listalle ihan vähäisillä ansioilla pääse.

*

Antikvariaatista tuli mieleen, että en ole koko syksynä kiertänyt Helsingin antikvariaatteja, vaikka sää ja keli on ollut mitä miellyttävin. Tällainen kostea ja leuto hämäränhyssy on minun ihanneolotilani; se korreloi mukavasti mielialan kanssa, siinä ei tule liian virkeäksi.

Mutta kuinkas sitten kävikään! Olin aikeissa mennä joko Hagelstamille tai Laterna Magicaan. Mutta vesisade lisääntyi. Sateenvarjo pystyssä on vaivalloista kävellä – mieluummin kulkisin rennosti kädet selän takana. Rauhankatua lähestyessäni tuulenpuuska tempaisi varjon nurin ja kastuin. Ei auttanut kuin kääntyä kotiin päin.

Pidän antikvariaattien tunnelmasta – hyllyjä tutkiessa kuluu huomaamatta tuntikausia ja löytyy helposti samanmielistä juttuseuraa. En pidä suotavana, että tämä ala katoaa kivijalkakaupoista ja siirtyy kokonaan nettiin.  Ervasti, Hiltunen ja Holappa olivat vuosikymmeniä suosikkejani. Jäljellä olevia on syytä tukea. Uusi yritys pikapuoliin.    (Kuvassa Laterna magica joskus viime keväänä)