Ostin uudet housut. Mustat farkut ovat vakiintuneet käyttökelpoisimmiksi, kun vakosamettihousuja ei ole enää tarjolla. Marimekon vakosamettinen ’Kuskipuku’ oli vuosikymmeniä tärkein käyttövaatteeni, mutta sen valmistus harmikseni lopetettiin.
Ikuinen housuostosten harmi sen sijaan ei tällä kerralla yllättäen toteutunutkaan. Lahkeet olivat täsmälleen oikean mittaiset. Niitä ei tarvinnut ruveta lyhentämään. Olin tietenkin varautunut lyhentämiseen ottamalla esiin lankarullatelineen.
Lankarullista ja neuloista tulee aina mieleeni tapaus vuosikymmenten takaa, jostain 1970-luvun alkupuolelta.
Vähän päälle kaksikymppisellä poikamiehellä ei tietenkään ole lankaa eikä neulaa. Eräänä päivänä puutteesta tuli kuitenkin ongelma, kun oli uudet housut, niissä liian pitkät lahkeet, ja johonkin oli kiireellinen lähtö.
Nokkela nuorimies kyllä keinon keksii. Hänellä oli nitoja (eli kansankielellä naittaja).
Se osoittautui käyttökelpoiseksi ja nopeaksi vehkeeksi, jolla hyvin voi korvata neulan ja langan. Lahkeensuun liika pituus taitokseksi sisäpuolelle, niitin näkyvämpi puoli piiloon lahkeen sisälle, ja nips ja naps, ja lahkeet tulivat sopivan mittaisiksi. Ulkopuolelle ei tullut näkyviin kuin kaksi ihan pientä nipukkaa. Muutama tällainen ympäri lahkeensuun, ja valmista tuli.
Ja kestäväksikin tuo konsti osoittautui. Meni kuukausia, ja lahkeet pysyivät kunnossa eikä kukaan huomannut mitään. Unohtui koko juttu.
Kunnes joskus kuukausien kuluttua joku satunnainen seuralainen huomasi asian ja puhkesi raikuvaan nauruun. Hänestä konsti oli kelvoton. Hän hommasi minulle lankarullan ja neulan, nyppi niitit irti ja ompeli lahkeet perinteellisellä tavalla oikean mittaisiksi.
2 kommenttia:
Housut ovat arkaluontoinen ja ongelmallinen ilmiö. Vanhassa käytösoppaassa paheksuttiin polvipusseja: herrasmiehellä on aina varaa ostaa uudet. Minä en voisi käyttää prässäämättömiä tai käänteettömiä housuja. Corona-aikana tuli uusi vaikeus. Se ja vanhuus vei minulta ainakin 40 kiloa kalliistihankittua lihaa, ja se muutti hyvät pöksyni Onni-klovnin housuiksi. Onneksi löytyi vanhoja, vähän kuluneita jäänteitä, jotka sopivasti rypytettyinä jotenkin kelpasivat. Nyt ne kuitenkin rispaantuvat, joten uudet olisi pakko hankkia. Mutta kas, pienessä kaupungissani ei ole herrasmiesten vaatekauppaa, vaan pitäisi mennä jonnekin Ideaparkkiin tai Tampesteriin. Mutta sehän ei minulle enää onnistu fyysisistä syistä. Mikä nyt on edessä? Se viimeinen verhousko?
Onkos tässä nyt joku yllättävä sukupolvikuilu? Minä en ole koskaan pitänyt prässihousuista, ja silti luokittelen itseni (ainakin kohtalaiseksi) herrasmieheksi. Joskus kyllä pitää mennä pukutilaisuuksiin, joten kyllä prässihousujakin kaapista löytyy, mutta muulloin en käytä. Minun rajani tulee vastaan punkkarityylisissä repalehousuissa. - Ja on minullakin ollut painon muuttumiseen liittyviä housuongelmia, mutta päinvastaiseen suuntaan.
Lähetä kommentti