Näin marketin parkkipaikalla pienen kolarin. Parkkiruudusta peruuttanut auto tökkäsi viereisessä ruudussa seisonutta autoa. Naarmu tuli, lamppu särkyi. Vahingon aiheuttanut auto lähti menemään.
Kun palasin kaupasta, omistaja oli huomannut naarmun. Poliisi oli kutsuttu. Minä ilmoitin nähneeni tapauksen.
Pettymys oli ilmeinen, kun en osannut sanoa karkuun lähteneestä autosta juuri mitään muuta kuin että se oli aika vaalea. Rekisterinumeroa en nähnyt. Auton merkkiä en tunnistanut.
Katse oli aika paljastava. Ihmettely suorastaan paistoi naamasta: - Mikäs mies tämä tämmöinen on, kun ei tunne automerkkejä! Kyllä kai nyt aikuisen miehen yleissivistykseen kuuluisi autot tunnistaa.
Minä ei hitto vieköön tunnista nykyautoja. Ne ovat kaikki samannäköisiä, yhtä persoonattomia. Toyota Yariksen saattaisin ruuhkassakin tunnistaa, koska minulla itselläni on sellainen ollut yli 20 vuotta. Mutta olisiko muita - en heti keksi.
Toista oli ennen. Rättisitikka, Tipparellu, Kuplafolkkari. Sellaiset tunnisti jo kaukaa. Linjakkaita, tyylikkäitä - ne osasi vaikka piirtää ulkomuistista. Saabin kaikki mallit tunnistin myös, mikä johtui siitä, että olin lukioikäisenä kesän 1969 töissä Saabin tehtaalla Trollhättanissa.
Ja olihan niitä muitakin persoonallisen näköisiä: Anglia, Mini, Kadett, DS, Dauphine ja tietysti Mosse, Lada, Popeda ja Volga.
Olenkohan minä tässäkin jo menneen maailman mies, kun en uusia autoja tunnista enkä erityisemmin välitä oppiakaan? Kaikki oli ennen parempaa, autojen ulkomuotokin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti