Luin kirjan. Tässä intensiivisessä ja viisaassa romaanissa kerronta on vahvasti melankoliaan kallellaan. Vanheneva mies etelähelsinkiläisessä antikvariaatissaan tekee odysseiaa itseensä ja elämäänsä, tunteisiinsa, toiveisiinsa ja pettymyksiinsä.
Miehen elämä on ollut täynnä kirjoja, runoja, filosofiaa, musiikkia, kaikenmuotoista sivistystä yhdistyneenä boheemiin elämäntapaan. Naisia on mennyt ja tullut mutta samalla on ollut myös yksinäisyyden tunnetta. Ja sitten elämä mullistuu, kun antikvariaattiin astuu nainen, entinen tyttöystävä opiskeluajoilta.
Koko kirja on miehen yksinpuhelua, minäkerrontaa. Se on hyvä ja helppo keino päästää lukija syvälle henkilöiden mieleen. Ainoa askarruttava ongelma on epäily siitä, onko kertoja joka kohdassa luotettava?
Tämän kirjan tekijän lisään listalleni, jolle merkitsen sellaisia nimiä, joiden teoksia on syytä seurata. Ei sille listalle ihan vähäisillä ansioilla pääse.
*
Antikvariaatista tuli mieleen, että en ole koko syksynä kiertänyt Helsingin antikvariaatteja, vaikka sää ja keli on ollut mitä miellyttävin. Tällainen kostea ja leuto hämäränhyssy on minun ihanneolotilani; se korreloi mukavasti mielialan kanssa, siinä ei tule liian virkeäksi.
Mutta kuinkas sitten kävikään! Olin aikeissa mennä joko Hagelstamille tai Laterna Magicaan. Mutta vesisade lisääntyi. Sateenvarjo pystyssä on vaivalloista kävellä – mieluummin kulkisin rennosti kädet selän takana. Rauhankatua lähestyessäni tuulenpuuska tempaisi varjon nurin ja kastuin. Ei auttanut kuin kääntyä kotiin päin.
Pidän antikvariaattien tunnelmasta – hyllyjä tutkiessa kuluu huomaamatta tuntikausia ja löytyy helposti samanmielistä juttuseuraa. En pidä suotavana, että tämä ala katoaa kivijalkakaupoista ja siirtyy kokonaan nettiin. Ervasti, Hiltunen ja Holappa olivat vuosikymmeniä suosikkejani. Jäljellä olevia on syytä tukea. Uusi yritys pikapuoliin. (Kuvassa Laterna magica joskus viime keväänä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti