perjantai 10. helmikuuta 2017

Trenditietoinen mies

Kuten kaikki blogin pitkäaikaiset lukijat ovat varmasti havainneet, Dessu on trendien haistelijana ja noudattajana parasta ykkösluokkaa. Tuskin yksikään ajassa elävä megatrendi tai vähäisempikään virtaus pääsee livahtamaan ohitseni ilman että tartun siihen uteliaan innostuneella otteella.

Erityisen ylpeä olen sellaisista tapauksista, joissa olen onnistunut olemaan nykytrendin edelläkävijä jo vuosia ennen kuin ilmiö on puhjennut laajaan tietoisuuteen. Tässä esittelen kaksi sellaista.

1. Ravinto

Olen viime vuoden aikana kokeillut ja hyväksi havainnut uudet tuotteet nimeltä härkis ja nyhtökaura, jotka on tarkoitettu kasvispohjaiseksi lihan korvaajaksi.

En ole ehdoton kasvissyöjä, mutta painotan ruokavaliotani siihen suuntaan. Kala ja kana kelpaavat myös mutta punainen liha ei. Yksi nuotiossa tikun nokassa kärvennetty makkara kesässä kuuluu myös perinteisiin, ettei menisi liian tiukaksi.

Pääsin kasvisruoan makuun jo nuorena opiskelijakollektiivin mukana. Tästä olen kirjoittanut usein aikaisemminkin, joten en nyt toista samoja asioita. Mutta näen olevani tässä asiassa edelläkävijä. Harva 60+ ikäinen äijä tässä maassa suhtautuu samoin. Ihmettelyä ja pilkkaa olen äijäporukoissa saanut osakseni.

2. Vaihtoehtoiset faktat

Edellinen kohta hahmottuu yleisessä some-keskustelussa punavihervasemmistolaisten ituhippien haihatteluksi, joten tasapuolisuuden nimissä mainitsen toisen omakohtaisesti läheisen megatrendin sieltä poliittisen kentän toiselta puolelta, konservatiivisoikeistolaisen kristillissiveellisestä realismista.

Elämme totuudenjälkeistä aikaa, kuten moneen kertaan on julistettu. Minä hallitsin tämänkin trendin jo aikaisessa vaiheessa ja hallitsen edelleen, kuten jokaisen blogiani tarkasti lukevan on täytynyt havaita. Ellei joku ole havainnut, hän on luultavasti jonkinlainen hämysilmä. Sanotaanhan se tuossa sivun oikeassa reunassa olevassa profiiliesittelyssäkin, että olen hyvä hämäämään.

Tämänkin taidon hallitsin jo nuorena. Esimerkkejä voisin kertoa vaikka kuinka paljon. Valitsen tähän yhden.

Vuodenvaihteessa 1969 - 70 sain vanhemmiltani apurahan osallistuakseni kielikurssille Tampereella. Ylioppilaskirjoitukset olivat lähestymässä.

Olin kyllä Tampereella mutta en kielikurssilla. Vietin laatuaikaa erään ihanan Airin kanssa. Ensin asuimme hatarassa ja ränsistyneessä puutalossa sijainneessa matkustajakodissa Kyttälänkadulla. Sitten siirryimme Emmaus-hotelliin aseman viereen, koska hirmupakkasilla puutalo kävi kaikista lämmittelypuuhista huolimatta kylmäksi. Emmaus kävi kyllä kalliiksi, sillä kristillis-siveellisistä syistä siellä piti maksaa kahdesta huoneesta, vaikka tarvitsimme vain yhden.

Mutta kovasti minua kotona kehuttiin, kun olin viitsinyt joululomanikin uhrata opiskeluun. Otin kehut nöyrästi vastaan.

Nykyisin tällaisesta käytetään nimitystä "vaihtoehtoiset faktat" (alternative facts). Tämä jos mikä on suuressa maailmassa megatrendi. Suomeenkin se on saapumassa, sillä kaksikin puoluetta kävi Amerikoissa oppia hakemassa.

Mutta minä olin edelläkävijä. Ja oppikirjakin löytyy.





4 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Olen sen verran lujasti fiksoitunut hämäyksiisi, että vaikka joskus kertoisit ettei nti B ole koskaan ollut olemassa, olisin vakuuttunut että sinä itse olet pelkkä hämäys, ja että blogiasi kirjoittaakin joku Fredrikintorin varrella asuva nainen, joka luultavasti on itse tämä nti B. Tämän kirjoitti nimim. "Hämysilmä Hämeestä".

Roope Dessutom kirjoitti...

Hämysilmä Hämeestä muistaa kai, että nimimerkistä "Neiti B" on täällä ollut esillä valokuvakin?
Eikö muuten öinen serenadi tuomenkukkien aikaan "Neiti B:n ikkunan alla Kapteeninkadulla olisi aivan paikallaan, sinä ja minä duettona. Puuttuu vain laulu. Sattuuko sinulla olemaan tietoa, mistä löytyisi taitava romanttinen lyyrikko-säveltäjä?

Kari Rydman kirjoitti...

Ei nyt tule mieleen ketään romanttista lyyrikköä, mutta miten olisi "Magisterns misslyckade serenad" Wennerbergin Glunteista!

Kari Rydman kirjoitti...

https://sv.wikisource.org/wiki/Magisterns_misslyckade_serenad



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...