Urkki 110 v

Katsoin äsken Teemalta arkisto-ohjelmia Kekkosesta, nyt kun syntymästä on 110 vuotta. Mies ehti moneksi. Minäkin tapasin kaksi kertaa

 Dessu on Kekkosen ajan lapsia. Ei ole muita oikeita presidenttejä. Kekkonen hoiti asiat, miehessä oli munaa, suksi luisti ja homma sujui - uskoakseni myös rock´n roll.

Hautajaispäivänä seisoin suuren väkijoukon seassa presidentinlinnan edessä, kun hautajaissaatto pysähtyi hetkeksi. Siitä kuva.

¤ ¤ ¤ 



Aikakausi on nyt toinen. Kaikki muuttuu. Tuttu historianopettaja näytti kopion oppilaansa koepaperista.
Oli historian koe. Kysyttiin Kekkosen aikakautta.

” Urho Kekkonen oli Suomen presidenttinä melkein koko Jää-kauden ajan, mutta hän tuli vanhaksi ja tukka oli lähtenyt päästä. Hän suojeli Suomea itäänpäin ja katsoi uteliaasti länteenpäin mutta ei voinut mitään, vaikka oli reipas mies ja hiihti ja kävi saunassa muiden presidenttien kanssa. Jää-kausi suli pois Neuvos-liiton ja USAn väliltä aika pian kun Kekkonen oli kuollut ja ne ovat taas ystävällisissä väleissä."

Hyviä päiviä

Dessu on jälleen töölöytynyt kahdeksan längelmävetisen päivän jälkeen. En saata kauniimmin sanoa: olivat hyviä päiviä.

Päivänkulussa oli kolme elementtiä: liiterityöt, kirjoitustyöt ja saunominen.

Liiterityöt tarkoittivat ensin viimekesäisten koivuklapujen pilkkomista ja pinoamista liiteriin. Ensi kesää varten kaadoin rannan lepikkoa ja pajukkoa, karsin oksat, raahasin rangat liiterin eteen, sahasin metrin pätkiksi ja pistin pinoon. Muutama paksumpi koivukin tuli mukaan.

Kirjoitushommat sijoittuivat siihen hetkeen, jolloin hämärä jo maille hiipi. Nettikirjoittelusta pysyin visusti poissa, sen sijaan sepittelin perusteita Vuoronvarausviraston ensi vuoden budjettiin ja laadin kansainvälisen projektiemme tavoitteita. Dessu myöntää olevansa etuoikeutetussa asemassa, sillä hän voi tehdä merkittävän osan virkatyöstään ilman velvollisuutta olla paikalla virastossa. Kunhan valmista tulee, mies voi sijaita missä tahtoo tekstejä kirjoittaessaan. Ja valmista tuli, vaikka mies sijaitsi kaukana Pirkanmaalla.

Saunominen sijoittui yön pimeyteen, myrskylyhty vain valaisi pihaa. Vilvoittelu tapahtui laiturilla istuen - pitkään ja hartaasti pimeyttä yksinäisyydessä aistien. Siinä on pyhyyden häivähdys sellaisena kuin minä sen ymmärrän. 

Kahtena iltana saunomaan tuli myös naapurin isäntä. Silloin jäähdyttelyyn kuului myös kuulantyöntö - se on vanha perinteemme. Pimeys tietenkin häiritsi: kuulan löytäminen heinikosta oli vaikeaa ja putoamiskohdan löytäminen mahdotonta. Kisan voittajaa ei saatu selville, mutta väliäkö sillä. Dopingtesteistä ei kuitenkaan ollut pelkoa.

¤

Laiturilla yksin yössä istuessaan Dessu taas kerran mietiskeli elämänsä kulkua. Miten ihmeessä hänestä on tullut päällikkö stressaavaan helsinkiläisvirastoon? Nuorena haaveet veivät aivan toisaalle. Dessu halusi tulla tukkijätkäksi.

Suomi-filmit selvästikin ohjasivat ammattihaaveita. Niissä laulu raikui ja haitari soi ja romantiikkaa riitti rannoilla. Oli Humu-Pekkaa ja riiustelua. Helismaa ja kumppanit taisivat olla sukupolveni vaikuttajayksilöitä.

 Ei tullut Dessusta tukkijätkää, mutta läheltä liippasi taas Längelmäveden liiterissäni. Syntyi puupino. Virastossa istumisen vastapainoksi sellaisen työn kokemus on lähellä taiteen tekemisen kokemusta.

Andrej Tarkovski sanoi jossain, että ihminen on onneton, jos luovuus puuttuu. Vahvistan ajatuksen.

Kun puupino syntyi ja kasvoi, siinä on luovuutta, omilla käsillä tekemistä, valmiiksi saattamista. Tuli tyrnevä olo, kun valmista katselin.

Ketsuppikepponen

Dessulla oli hiljattain ilo osallistua työkavereiden kanssa juhlaan, jossa yhdistyivät laidunkauden päättäjäiset ja tilaisuuden viehättävän emännän läksiäiset Vuoronvarausvirastosta. Hän siirtyi syyskuun alusta merkittävään yliopistovirkaan.

Juhla vietettiin pienellä porukalla emäntämme kesäpaikassa Etelä-Savossa. Oli vielä helle, mutta jo pimeä yö. Oli suunnilleen täysikuun aika. Tilaisuuden huipentuma oli kylpeminen ikivanhassa savusaunassa ja sen jälkeinen kuutamouinti.

Saunan jälkeinen tarjoilu tapahtui tunnelmallisessa huvimajassa myrskylyhtyjen loisteessa. Tarjoilu oli tyylikkäästi salaattipitoinen, olihan joukko naisvaltainen, kuten virastommekin. Mutta meille kahdelle mukana olevalle äijälle oli huomaavaisesti varattu äijäruokaa, sitä suomalaisperinteellistä. Sitä nimitettiin Rosvo-Roopen dieetiksi (”…söivät mitä saivat ja joivat tuutingin…”) 

Dessu otti Rosvo-Roopen ruokaa vain vähän ja paljon salaattia, aivan niin kuin Eeva-lääkäri on ohjeistanut. Ja santsauskierroksellakin aivan vähän, pikkiriikkisen verran. Mutta silloin Dessulle tapahtui pieni vahinko. Hänhän on tunnettu rähmäkäpälä, kuten joissakin viime talven blogikirjoituksissani olen tunnustanut.

 Äijäruokaa sisältävälle lautaselle oli tietenkin syytä lisätä mausteita, mm. ketsuppia. Dessu otti ketsuppipullon, avasi korkin, käänsi alassuin, ravisteli ja pusersi. Ei tullut mitään.

Dessu ravisti kovemmin ja pusersi. Ei tullut vieläkään mitään. Jotenkin tukossa?

Dessu ravisteli oikein voimalla ja pusersi. Nyt tuli. Äänikin tuli, se tuttu ketsuppipullon ääni, aika kiusallinen.

Tähtäin oli ravistelussa mennyt sentin pari harhaan. Pullo pruikkasi suoraan syliin, vaaleille kesähousuille. Sekös nauratti seuralaisia. 

Emäntämme kiirehti ottamaan rullasta talouspaperia pyyhkiäkseen tahran. Viime hetkellä hän kuitenkin jarrutti, kun tajusi, missä kohdassa tahra oli. - Autanko…?

Seurueesta joku yllytti: ”Joo joo, käy kiinni, kyllä Dessu tykkää.”