lauantai 16. marraskuuta 2024

Salaliitto

Oletko tietoinen, että hallitus tarkkailee sinua salaa?

Hallitus on asentanut autosi renkaisiin salaisen sirun, joka lähettää signaalin tiedustelupalvelun satelliittiin. Näin hallitus on kaiken aikaa selvillä kulkemisistasi. – Tämä on kommunistidemokraattihallituksen suuri salaliitto, jolla kunnon kansalaiset saadaan pidetyksi kurissa.

Kaveri antoi minulle kesällä kaksi kirjaa luettavaksi. En ole vielä lukenut – tuntuivat silloin vähän tarpeettomilta. Nyt kuitenkin lännen suuressa maassa on käynnissä räyhämielten rynnistys, jossa näiden kirjojen sisältö on muuttumassa vallitsevaksi todellisuudeksi.

Valta on siirtymässä litteän maan kannattajille, rokotusten vastustajille, tieteen vastustajille, poliittisen oikeuslaitoksen toteuttajille, valkoisen vallan edistäjille, vähemmistöjen oikeuksien lakkauttajille, ilmastonmuutoksen kieltäjille ja fundamentalistikristityille. Raamatusta löytyy täsmäohje kaikkeen.

Kyllä minun nyt täytyy nuo kaverin kirjat lukea, sillä tästä lännen suuren maan prosessista ne kertovat – ja siinä sivussa Suomestakin.

Kaveri ei tuonut kirjoja sen vuoksi, että epäilisi minun olevan altistunut tällaiselle meiningille. Enemmänkin tarkoituksena oli levittää herätyshuutoa, että vastaan pitäisi ruveta rimpuilemaan. Ettei ihan hulluksi pääsisi menemään. Merkit ovat pahaenteiset, eikä tuhoisassa kehityksessä auta, vaikka kuinka rukoilisivat.


Kyllä minut voi tiedeuskoiseksi määritellä. On tietynlainen koulutus ja paljon altistusta tutkimustiedolle ja ymmärrykselle siitä, miten tiede ja tutkimusmaailma toimivat. Luottamus ei tarkoita, että minun itseni pitäisi osata tarkastaa jokaisen lääketieteellisen tutkimuksen pätevyys, vaan sitä, että tunnen, miten tietoa tuotetaan ja millä perustein sitä voidaan arvioida. Tutkimuksen heikkoudet osoitetaan analysoimalla tulkintaa, argumentaatiota ja lähteiden käyttöä. Tutkijan naamalla ei ole niin väliä.

Näin ei kaikilla ole. Rokotustutkimuskeskuksen lääkäri tuolla, Youtuben rokotusvastustajien ryhmä täällä, naapurin Raimo tuossa. On niitä jotka ”tietävät” kaikenmaailman Magneettimedioiden perusteella, että maapallo on litteä ja rokotteet paha. Ja sitten on niitä, jotka ”tietävät” kaikenmaailman Ylen A-studion perusteella päinvastaista. Kaikkiko tasaveroisia? - Demokratia on kelvoton keino totuutta etsiessä vaikka onkin hallintohommissa yleensä kelvollinen.

Kyllä tämä allergisuus järkipuheille nyt Suomessakin lähtee kasvuun, kun se on osoittautunut isossa maassa voittavaksi strategiaksi. Miten se ennustikaan alikersantti Lahtinen? Se yks kohjo sieltä Amerikasta (?) menee ensin, ja meirän nilkit painaa perässä. Meinaan, se on repiny suutansa siihen malliin, ettei yhtään tarvitte epäillä."

Vielä tuohon alun kertomukseen kommunistidemokraattisen hallituksen salaisista puuhista. Onneksi joku on keksinyt konstin, miten suojautua tarkkailulta. Hanki puutarhurin oksasakset ja leikkaa salaisen sirun antenni poikki.



 

4 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Mistä Rami, sinä ja minä tiedämme, että tällaista skeidaa puhutaan jenkeissä ja täällä? Me olemme melkein kokonaan median varassa. Ja se valikoi meidän puolestamme kaiken minkä sitten "tiedämme". "Somessa raivostuttiin", jos pari kommentoijaa päästelee omiaan. Otsikot kiljuvat, ja niihin valikoituu mielellään sitä näyttävintä tuubaa. Venäjän hyökkäyksen aiheista luemme miten "Venäjän talous on romahtamassa, ja ruumisvuoret kasautuvat hyökkääjien joukossa", ja toisaalta "Ukraina on romahduksen partaalla". Suuri osa otsikoista on propagandan vastapropagandan vastapropagandaa. Mitä tapahtuu aivan todella? Miten ihmisten ajatukset aivan oikeasti kulkevat? Miten meidän käy? Epäilemättä huonosti, toisilla vielä huonommin...

Dessu kirjoitti...

Juuri näin, mediasta (Yle, HS, Hbl, BBC, CNN) minäkin "tietoni" saan, olkoon sitten faktaa tai propagandaa. Siellä mediassa on tehty valinta, mitä "tietoa" vastaanotan. "Räyhämielten rynnistykseltä" se on kovasti näyttänyt.

Ja hyvin se näyttää tepsineen muihinkin kuin minuun. Yksikin räyhähenki sai juuri vaaleissa 76 miljoonaa ääntä, toisesta tulee pian oikeusministeri, kolmannesta terveysminusteri.

Tätä tapahtuu todella, ensin siellä, kohta meillä. "Tieto" on levinnyt laajalle. Sai jopa minut huolestumaan ja kirjoittamaan.

meri kirjoitti...

tieto pirstaloituu ja mediavaihtoehtojen kirjo kasvaa. ihmisparan pitäisi pystyä erottamaan toisistaan erilaiset tiedontuottajat ja heidän motiivinsa. oma ratkaisuni on lähteiden valinta. tiedän että se valinta on subjektiivinen, mutta sillä tavalla selviydyn tässä yhä kaoottisemmaksi käyvässä maailmassa. en ole kovin kaksinen kriittisen ajattelun saralla, joten annan bbc:n, ylen, guardianin ja sen semmoisten kertoa missä mennään. niiden kanssa tunnen olevani sivistyksen siipien alla. sankareitani ovat tavalliset tunnontarkat, asioita taustoittavat toimittajat, jotka kantavat vastuuta sisällöstä ja vastaavat "tiedon" vyöryyn laadulla.

Dessu kirjoitti...

"...toimittajat, jotka kantavat vastuuta sisällöstä ja vastaavat "tiedon" vyöryyn laadulla" - Tuossa se ydin on tiiviisti sanottu.

Mutta kun koko ajan kasvava määrä lukijoita ei koskaan pääse (tai halua päästä) "luotettavan" tai "laadukkaan" tekstin ääreen, koska on niin paljon sitä toista, viihdyttävämpää, kiihdyttävämpää. Ja mitä enemmän koulutuksesta säästetään, sitä vaikeammaksi käy ymmärtää, että kyse ei ole makuasioista.