Väärinkäyttäjä

Tarvitsin muutaman paksun kirjan.

Onhan niitä hyllyissä – sopii valita. Paksuin olisi vanha perheraamattu, paksuus melkein parikymmentä senttiä. Se on kuitenkin vanhuuttaan hauras, joten en valitse sitä.

Valituiksi tulivat seuraavat:

Ylikangas Heikki, Tie Tampereelle (569 sivua)

Salokannel Juhani (toim.), Kirjojen kirja (686 sivua)

Schneider Steven (toim.), 1001 elokuvaa jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään (959 sivua).

Yhteensä näiden kolmen paksuus on 14 cm. Se riittää. Neljättä paksua ei tarvita.

Tuo elokuvakirja vähän arveluttaa, sillä se on pehmeäkantinen. Muut kaksi ovat tukevarakenteisia ja sopivia tarkoitukseen.

Kannan painavat kirjat keittiöön ja pinoan ikkunan eteen lattialle. Nousen seisomaan kirjapinon päälle.  Siitä ulotun kurkottamaan ikkunan yläpuolella olevaan verhotankoon. Vaihdan kesäisen verhomallin pois ja laitan tilalle jouluisen.

Tämä on jokajouluinen perinne. Joskus talven mittaan sama toistuu mutta päinvastaiseen suuntaan. Jouluvalmistelut ovat nyt tämän huushollin osalta valmiit. Vielä jos muistaisin ostaa kaupassa käydessäni piparkakkuja.

Vähän häpeillen kannan kirjat takaisin hyllyyn. Tämä tuntuu aina kirjojen väärinkäytöltä, mutta mitäpä korviketta sille keksisin, kun en tästä nykyistä pidemmäksikään taida enää kasvaa.

Kirjat ovat viisaan ja toimeliaan miehen parhaat ystävät. Hänen kirjastonsa on hänelle nautinnon, itsensäunohtamisen ja mietiskelyn tyyssija, lyhyesti: hänen ajatustensa pyhättö. (Cicero)