Puhelin soi jo ennen kymmentä. Ikävä aamuherätys. Miksi en
muistanut laittaa illalla puhelinta äänettömälle.
Joku sirkeä-ääninen nuori nainen siellä soitti ja kysyi heti
alkajaisiksi, onko aamu sujunut hyvin.
Mitä sellaiseen vastaisi? Vastasin, että no kyllä, oikein mukavaa unta näin. Kunnes tuli
keskeytys...
Eipä ongelmaa. Mukavaa kerrottavaa hänelläkin. Olisi
erikoishintaan omegaa ja vitamiinejä ja mitä kaikkea. Kolmea erilaista
tablettia. Aamun virkeys niistä paranisi vielä nykyisestäänkin.
Ei tullut kauppoja. En minä tiedä, ovatko sellaiset omegat
ja muut tarpeellisia. Sääliksi vaan kävi nuorta kauppiasta, luultavasti jotain
opiskelijatyttöä. Luultavasti hän tienaa provisiopalkalla opiskelurahoja ja
sitten tällainen hankala asiakas ei osta mitään ja taas meni häneltä työaikaa hukkaan
minua käännyttäessä.
Puhelun päättyessä iskee tietoisuus kellonajan
todellisuudesta. Ei se voimassa olevan ajanlaskun mukaan ole vähän vaille
kymmenen. Se on oikeasti vähän vaille yhdeksän, sillä en ole siirtänyt
yöpöytäni kelloa vielä talviaikaan. Siirtäminen ei ole ihan helppoa, sillä
kellosta on kadonnut siihen tarvittava ruuvi. Pitäisi ottaa patteri pois yhden
tunnin ajaksi. Kannattaneeko sellaiseen operaatioon ryhtyä. Kohtahan tässä
alkaa taas kesäaika, ja sitten kello näyttää oikeaa aikaa taas.
On nautinnollinen pimeä aika, eikä lunta Helsingissä.
Lisäksi tämä on hiljainen aika. Ei ole melua, kukaan ei puhu mitään paitsi jos
sattuu vahingossa eksymään tavarataloon tai joulukadulle.
Vuoden paras aika. Mitä sitä suotta puhumaan. Raitiovaunussa
on tavallistakin hiljaisempaa, kun ei ole turisteja. Maahanmuuttajat kyllä
äkkiä oppivat maan tavoille ja lopettavat puhumisen julkisissa
liikennevälineissä. Kännykkään kälättäjätkin ovat vähentyneet. Kaikki
näppäilevät nykyisin älypuhelinta.
Kotoa ulos lähtiessä on syytä olla tarkka. Tähystän
ovisilmästä, ettei hissiin ole menossa muita.
Hissi on kiusallinen paikka,
siellä voi joutua keskustelemaan säätilasta. Häiriötilan välttää, kun on tarkka
ja ajoittaa ovesta ulos astumisen niin, että hissi seisoo paikallaan eikä
ketään ole tulossa kyytiin. Poikkeuksena on naapurin vanha rouva. Hänen
kanssaan voi mennä hissiin, sillä hän hoitaa puhumisen. Ei ole ongelma
kuunnella hissimatkan ajan nuoruusmuistoja Terijoelta.
Hiljaisuus ja pimeys. Ylittämätön vuodenaika. Vielä kun voi
mennä katsomaan elokuvaa, jossa ei tapahdu mitään, nautinto on täydellinen.
6 kommenttia:
Elokuva jossa ei tapahdu mitään. Kerro ihmeessä enemmän, jotta minäkin voin mennä sitä katsomaan!
Quot capita, tot sensus!
Minäkin odotan hetken, jos kuulen porraskäytävästä kolinaa, jottei tarvitse puhua naapureille.
Olen aina pitänyt elokuvista, joissa ei tapahdu oikeastaan mitään, korkeintaan juodaan kahvia ja poltetaan tupakkaa. Erikoistehosteet eivät ole minun juttuni.
Miten olisi Resnais: Viime vuonna Marienbadissa? Hiljaisina hetkinä voisi pasianssin sijasta itsekseen pelata Marienbad-tulitikkupeliä...
Ajankohtaisesta teatteritarjonnasta en osaa sanoa. Mutta dvd-tarjontaa löytyy. Kari R:n ehdotus on erinomainen. En olisi heti Marienbadia muistanutkaan.
Muita: Visconti: Kuolema Venetsiassa
Kaurismäki: Tulitikkutehtaan tyttö (ja monet muut)
Sofia Coppola: Lost in Translation.
Näistä valitsin viimeksi mainitun, löytyi hyllystäni.
Dessu
Lost on translation on suosikkini.
Viime aikojen "ei tapahdu mitään"- elokuva on 20 000 days on earth, joka kertoo Nick Caven päivästä. Siinä lähinnä istutaan autossa.
Jim Jarmusch on kaurismäkeläinen ohjaaja, jonka elokuvassa "Kahvia ja tupakkaa" juodaan kahvia ja poltetaan tupakkaa, mitään muuta ei todellakaan tapahdu. Erinomainen elokuva. Pidän myös hänen elokuvastaan Broken Flowers, jonka pääosassa on Bill Murray (kuten Lost in translationissakin).
Teeman elokuvafestivaaleillakin esitettiin melko tuore elokuva "This must be the place", joka kuuluu mielestäni samaan ryhmään. Ei tarvitse pelätä, että putoaa elokuvan juonesta.
Olisi muitakin melko tuoreita tuon kategorian elokuvia, mutta ei heti tule mieleen.
Sofia Coppola: Lost in Translation.
- kyllä, sen tunnelma on arvokas
Lähetä kommentti