perjantai 12. joulukuuta 2014

Tekniikan ihmeitä




Minulla on tallella muutama hyllymetri vanhoja LP-levyjä. Ne ovat lähinnä 1960-luvun pop-musiikkia, sitä kultakauden Beatlesta ja muuta. Joukossa on lisäksi kohtalaisen paljon klassista musiikkia,  poliittisen laululiikkeen tuotteita sekä suomalaista iskelmämusiikkia. On minulla myös levysoitin, jolla näitä voi kuunnella, tosin aika vanha ja kulunut.

Oli aika, jolloin vieraani ihmettelivät, miksi tuollaisia säilytän, vieläpä keskeisellä paikalla olohuoneen kirjahyllyssä.

Taisi olla viisasta, että säilytin. Olen saanut vaikutelman, että LP-levyt musiikkiformaattina ovat palaamassa suureen arvoon. Onhan niissä jotain suurempaa kuin cd-levyissä. Ne ovat esineenä sympaattisempia. Äänen laatu ja kuuntelunautinto ovat sitten makuasioita.

Minulla on myös tallella melkoinen määrä VHS-elokuvakasetteja. Ne eivät ole olohuoneen kirjahyllyssä vaan kesäasuntoni ullakolla isoissa pahvilaatikoissa. Joukossa on esim. Disneyn klassikkopiirretyt, Lumikit, Aristokatit, Fantasia ja muut. Niiden katseluun minulla ei ole välinettä. Olen joskus sellaista etsinyt kierrätyskeskuksista ja vanhan tavaran kaupoista, mutta ei ole löytynyt.

VHS-formaatti ei taida olla palaamassa. Se on ymmärrettävää, sillä kyllä DVD on kätevämpi. Tosin sekin taitaa olla katoamassa. On uudempaakin tekniikkaa mahdollistamassa elokuvien katselun.

Lehdestä luen, että broadcasting-pohjainen television katselu elää viimeisiä vuosiaan. Ylen Areena-tyyppinen ohjelmien katselu on tulossa tilalle.

Ajatus tällaisesta muutoksesta tuntuu toisaalta epämiellyttävältä, toisaalta fiksulta. Onhan se askel eteenpäin, että television ohjelmia voi katsoa muutoinkin kuin määräaikaan kotisohvalla. Toisaalta laatuelokuvan katsominen älypuhelimen ruudulta tuntuu täysin mahdottomalta. Uutisia siitä voi katsoa mutta ei mitään muuta.

Tällainen kehitys on kyllä lopullinen kuolinisku kansalliselle yhtenäiskulttuurille, jossa koko Suomi katsoo samaa ohjelmaa yhtä aikaa ja keskustelle siitä seuraavana päivänä työpaikan kahvitauolla. Minä koin sen ihmeen ensimmäisen kerran jo lukioikäisenä, kun kaikki olivat katsoneet keskiviikko-iltana Peyton Placen ja keskustelivat siitä koulun pihassa välitunnilla.

Aika muuttuu hitaasti mutta tekniikka nopeasti. Kuvassa on tiedetoimittaja Pertti Jotunin tekstiä Katso-lehdestä 24. tammikuuta 1973. Siinä hän kertoo, että Amerikassa on nyt myytävänä yhdistettyjä kuva- ja äänikasetteja eli videopaketteja, joista voidaan - kunhan tarpeelliset laitteet on hommattu - katsella ja kuunnella jokainen omasta televisiostaan mitä ohjelmaa vaan silloin kun sattuu haluamaan. (Kuvan saa klikkaamalla suurennetuksi lukukelpoiseen kokoon).

Se oli silloin tekniikan suuria ihmeitä. VHS ei ollut vielä Suomessa mutta kurkistus suurenmoiseen tulevaisuuteen tarjottiin tässä 






1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä teini-ikäiset pojat löysivät komerosta vanhan videolaitteen, asensivat sen telkkariin ja katsoivat myös meillä säilytettyjä Disneyn klassikkoja onnessaan. Oli kuulemma "aivan erilainen" katselukokemus. Nyt harmittaa kun olen heittänyt noita videokasetteja aikoinaan ihan roskiin vaan.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...