perjantai 30. toukokuuta 2014

Paluu entiseen



Helsingin Sanomissa oli pitkä kirjoitus uudesta Dostojevski-suomennoksesta. Martti Anhava on kääntänyt Karamazovin veljekset. Hän korostaa, että teosta ei ollut tarpeen millään tavalla ajanmukaistaa, koska sen teemat ovat inhimillisyydessään yleispäteviä.

Niin ovat. Minä luin teoksen opiskeluaikoina vähän yli kaksikymppisenä. Siitä jäi vahva muistijälki. Lukukokemus oli sillä tavalla erityinen, että en ole sen koommin tuntenut tarvetta lukea uudestaan tätä kirjaa. Tuntui, että se on kerralla koettu lopullisesti, suuri kokemus jossain syvällä sielun sopukoissa.

Haluttomuus palata Karamazovin veljeksiin ei siis millään tavalla johdu huonosta lukukokemuksesta. Jotenkin haluttomuus on outoakin, sillä minulle on hyvin tavallista lukea klassikkoja moneen kertaan. Hesarin kriitikko Kyösti Niemelä (joka on minulle aivan vieras) kertoo aloittaneensa uuden suomennoksen lukemisen samanlaisten tuntemusten tilassa kuin minulla nyt on. Siksi luen hänen kirjoituksensa hyvin kiinnostuneena.

Samalla minussa herää itsetutkiskelu: mitä jos minä sittenkin palaisin tähän kirjaan. Palaisin vielä kerran yhteen tärkeimmistä alkupisteistä lukemiskokemuksissani.

Täytyy harkita tarkoin. Vaarana on että petyn, kun huomaan nuoren miehen silmin lukeneeni keskenkasvuisesti. Tai sitten innostun, kun löydän varttunein silmin uusia syvyyksiä. Kesä on aikaa miettiä.

- - - 

Muutamat blogin pitkäaikaiset lukijat ovat jo ennakoineet, mitä tuleman pitää. He tietävät, että minun vuodenkulkuni on vakiintuneen syklinen. Kaikki toistuu.

Monen mielestä sellainen on varmaankin tylsää. Lineaarinen vuodenkulku toisi tullessaan aina uutta ja yllättävää, kun ei ole juuttunut toistamaan vanhoja rutiineitaan. Kirjallisuudestakin löytyisi aina uusia elämyksiä, kun ei aina kaivaisi hyllystään niitä vanhoja klassikoita.

Minä palaan taas takaisin alkuun. Lähden maanantaina pois Töölöstä sellaisin aikein, että palaan vasta syksyllä. Lähdön valmistelut ovat jo pitkällä. Matkalaukku on pakattu, lattia lakaistu ja pelakuu ikkunalaudalta siirretty alakerran ydinvoimainsinöörin hellään huomaan.

Kesäkotini pohjoisella Pirkanmaalla odottaa. Siellä ei ole tietotekniikkaa, joten blogi jää tauolle, kommentit eivät tavoita ja facebook sulkeutuu. Tällä yritän estää addiktoitumista, mihin minulla taitaa olla taipumusta. Koneen ääressä istumisen sijaan kuljeskelen öisin niityillä ja pientareilla ja rantapoluilla. Kesäisen Suomen taidenäyttelyt, kesäteatterit, konsertit ja muut tapahtumat saavat minusta innokkaan vieraan.

Kiitän lukijoita mielenkiinnosta ja runsaista kommenteista. Toivotan kaikille hyvää kesää. Jos blogin lukija sattuu jossain kesän kulttuuritapahtumassa tunnistamaan viereisen profiilikuvan näköisen herran, ei muuta kuin rohkeasti hihasta kiinni ja juttelemaan.

Palaan viimeistään kun syksyn ensilumi sataa ja Längelmävesi uhkaa jäätyä. Ehkä vähän aikaisemminkin. Uskon, että minulla on silloin taas paljon kirjoitettavaa. Toivottavasti lukijat ovat silloin tallella ja pelakuu kukoistavassa kunnossa.







2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Kaunis pelargonia, tuo mieleen mummolan. Menen oitis hankkimaan samanlaisen kasvin. Vanhemmillani on valtavia pelakuita, joita isäni koko kesän nyppiin, kastelee ja lannoittaa. Kesät ne viettävät ulkona ja talvet sisällä viileässä mökissä.

Kari Rydman kirjoitti...

Hyvää kesää! Kadehdin vähän, kun pystyt liikkumaan vapaasti. Minulla kun tuo sosiaalinen puoli pakostikin hoituu ruudun välityksellä. Ja auton, mikäli sillä pääsee lähemmäs kuin sata metriä. :(



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...