tiistai 6. toukokuuta 2014

Helmi Helsingin 3




Kahdella edellisellä Helmi Helsingin -kävelykierroksellani olen vaeltanut kauas  kotinurkiltani - aina Katajanokalle ja Ullanlinnaan saakka. Nyt pysyn kotinurkillani Töölössä. Puistot eivät tällä kerralla ole samalla tavalla keskeisiä kuin edellisissä. Kirjallisuuden historia sen sijaan pysyy nytkin aiheeni ytimessä.

Kierroksellani on kuusi töölöläistä kirjallisuuskohdetta. Kierroksen voi aloittaa Kansallismuseon nurkalta - sen löytävät kaikki. Väitetään, että kaikki suomalaiset ovat käyneet Kansallismuseossa, jos eivät muulloin niin ainakin kouluaikojensa luokkaretkellä.

Kirjallisuutemme rankimman avioliittohelvetin tapahtumasija sijaitsee Kansallismuseon takana osoitteessa  Cygnauksenkatu 8 (kuva 1). Kirjan nimi on Huojuva talo. Maria Jotunin romaaniteksti valmistui jo 1935 mutta se julkaistiin postuumina vasta 1963, 20 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Varsin selvää on, että teos on Jotunin ja kirjallisuusprofessori Viljo Tarkiaisen avioliiton kuvaus. Monet muistavat teoksen televisiosarjasta, jonka ohjasi Eija-Elina Bergholm.



Seuraavaan kohteeseen on matkaa parisataa metriä. Osoitteessa Museokatu 34 asui runoilija Aaro Hellaakoski. Biologian lehtori kulki asunnostaan katua pitkin jalkaisin työpaikalleen Tyttönormaalilyseoon. Saattoi olla, että hän vakioreitillään ahtaalla Museokadulla mietti vapauden olemusta ja keksi kuuluisan runonsa "Tietä käyden tien on vanki / vapaa on vain umpihanki". Biologilla oli kaipaus luontoon, "Hauen laulun" anarkistiseen vapauteen. Hauen laulu onkin saanut hienon muistomerkin lähellä sijaitsevan uuden Musiikkitalon pihaan. Kirjoitin siitä tarkemmin täällä  .

Samalla Museokadulla vähän edempänä sijaitsee Suomen kirjallisuuden suuren boheemin ja dandyn Olavi Paavolaisen pitkäaikainen koti. Osoite on Museokatu 40 B 40, Runeberginkadun kulmassa. Paavolainen oli Tulenkantajien itseoikeutettu johtohahmo. Täällä järjestettiin loistavia juhlia, joissa pukeuduttiin eksoottisiin itämaisiin asuihin, suitsukkeet toivat tunnelmaa ja ihanat naiset, monenlaiset juovuttavat juomat ja oopium antoivat vauhtia. Tästä ovesta sinne mentiin (kuva 2).



Museokadulta ei ole matka eikä mikään koukata ravintoa Eliteen, joka on yksi vanhoista taiteilijakapakoista. Sen pihassa on Mika Waltarin muistomerkki. Siitäkin olen aikaisemmin kirjoittanut, teksti löytyy täältä . Waltari kuului Paavolaisen Tulenkantajat-ryhmään, joten vierailut puolin ja toisin ovat olleet vilkkaita. Waltarin pitkäaikainen koti sijaitsee sekin aivan lähellä, osoitteessa Tunturikatu 13.

Seuraavaan kohteeseen on kilometsin verran matkaa. Jos kävely väsyttää, melkein ovelta ovelle pääsee myös raitiovaunulla. Osoite on Fredrikinkatu 75. Juovuttavia juomia sielläkin käytettiin - jopa huomattavan runsaasti -  mutta eksoottista itämaista tunnelmaa ei ollut vaan jäyhää pohjoishämäläistä jurotusta. Frans Emil Sillanpää asui tässä sillä hetkellä, kun sai puhelimitse tiedon, joka muutti hänen elämänsä suunnan. Puhelinsoitto tuli Tukholmasta syksyllä 1939. Hänet oli valittu Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajaksi. Aiheeseen liittyvä vanha kirjoitukseni löytyy täältä .

Seuraava käyntikohde on aivan vieressä, Freesenkatu 4 (kuva . Se on menneiden vuosikymmenten merkillisin seurapiiripaikka. Minna Craucher -niminen naishenkilö onnistui valloittamaan aikansa taiteilijapiirit pitämällä tässä osoitteessa "kirjallista salonkia", jossa oli aina runsaat kestitykset taiteilijoille. Siellä kävivät kaikki merkkihenkilöt, Paavolaisesta ja Waltarista alkaen. Meno oli vähintään yhtä eksoottista kuin Paavolaisella. Emännällä oli rikollisia taipumuksia ja prostituutio oli osa hänen vaikutusvaltaansa. Waltari kirjoitti "Suuri illuusioni" -kirjassaan myrkyllisen kuvauksen tämän salongin ihmisistä. Päähenkilö oli siinä nimeltään madame Spindel. Craucher onnistui myöhemmin saamaan vaikutusvaltaansa äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen johtajat. Siinä kävi huonosti. Madame murhattiin. Tästä ovesta siihen salonkiin kuljettiin (kuva 3).


Kierroksen lopuksi palataan lähtöpisteeseen ja siirrytään nykyaikaan. Kansallismuseon takana, osoitteessa Nervanderinkatu 11, sijaitsee Helsingin ylivoimaisesti kiinnostavin antikvaarinen kirjakauppa, Arkadia international bookshop. Olen siitäkin kirjoittanut aikaisemmin, mutta se on muuttanut osoitetta. Sitä pitävät englantilaissyntyinen Ian Bourgeot ja hänen koiransa Lola. Paikka on kirjakaupan lisäksi paljon muutakin: tapaamispaikka jossa on tarjolla teetä ja istuskelua, taidepaikka, jossa on kaiken aikaa konsertteja ja muita esityksiä, keskustelufoorumi, jossa on tarjolla vaikka mitä. Katsokaa täältä  , mitä kaikkea siellä on tapahtunut ja ketkä kaikki ovat siellä käyneet esiintymässä.



8 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Pidän paljon sinun kaupunki esittely tarinoista. Olet nähnyt vaivaa, etsinyt tietoa ja kuvien kanssa esittelet paikat. Kiitos 😊

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kiitos...Olen iloinen opastuksestasi, koska en tunne vielä Helsinkiä. Kovin mielelläni kävelen ja katselen kaikkea täällä ja nyt sinun opastuksellasi. Tulen nauttimaan kesästä kun kuljen katsomassa näitä mainitsemiasi paikkoja. Ruokapaikkakin on nyt tiedossa, ompa tämä mukavaa. Kiitos oikein paljon, kirjoituksesi ovat aitoja syvän meren helmiä.
-unna-

Kari Rydman kirjoitti...

Taas hieno juttu! "Huojuvassa talossa" näytteli muuten rakas oppilaani Sara Paavolainen. Hellaakosken kotona olen käynytkin, Lempin kutsumana. Hellaakoski oli nuoruuteni kirjallinen guru, josta -54 kirjoitin ylioppilasaineenikin. - Mutta Elitessä olen käynyt vain kaksi kertaa, molemmat Helsingistä lähdön jälkeen...

Dessu kirjoitti...

Jos kuljette näitä kuvaamiani reittejä, suosittelen aivan erityisesti tuota antikvariaattia / kirjakauppaa Nervanderinkadulla. Siinä on jotakin aivan erilaista kuin mihin olemme tottuneet.

Kari: Että olet käynyt Hellaakoskella kotona! Aivan kateeksi käy. Eikö olisi aika kirjoittaa muistikuvia ja tunnelmia tällaisesta tapauksesta? Suomalaiseen kulttuurihistoriaan tulisi taas yksi uusi kohta.

Dessu

Dessu kirjoitti...

En taida nyt aivan tavoittaa Unnan kommentin ydinajatusta, tai jos tavoitan, luultavasti väärin. Minusta kulttuurihistoria koostuu pienistä nokareista. Joku on tavannut kiinnostavan henkilön, joku on lukenut, nähnyt, kuunnellut, saanut vaikutelmia, joku on päässyt keskustelemaan, joku tietää anekdootin - ja monenlaista muuta mielenkiintoista muistitietoa. Kun kaikki tällainen kerätään joskus yhteen, siitä koostuu historiankirjoitus. Hellaakoskesta on kyllä kirjoitettu se "suuri" kertomus (Unto Kupiainen), mutta hän on "enemmän arvoinen".

Dessu

Anonyymi kirjoitti...

Poutapäivä

Pääskyjen liverrys poutaisella taivaalla.
Pihlajanoksan varjo aitan seinällä.
Ruskettuneet lapset marjaropeineen.
Niityllä torkkuva hevonen,
takanaan säihkyvä ulappa.
Sitä kaikkea ei voi kyllikseen katsella.
Tuntee olevansa kyllin pieni
ollakseen varma
ja levollinen.
Tuntee olevansa tarpeeton
tarpeettomassa maailmassa,
jota aurinko paistaa.
Tuntee elämän
niin lapsekkaan avuttomana
haparoivan,
kompastelevan,
kapealla laudalla, kahden tyhjyyden välissä.

Oi aurinko kuinka se paistaa!
Maa heilimöi,
pääskyt livertävät,
meri säihkyy,
pihlajanoksan varjo
keinuu
edestakaisin
aitan harmajassa seinässä.

Oi elämä, ei mitään turhempaa, ei kipeämpää, ei kauniimpaa.
Oi kuolema, ei mitään lempeämpää.

Hellaakoski

Kari Rydman kirjoitti...

Roope, olen Ihmisen ääni -kirjassani kertonut tulostani tänne Sääksmäkeen, jossa Hellaakoski vietti kesän -27 ja teki Jääpeilin. Kupiainen kertoo tarkasti miten esim. Hauen laulu syntyi. Näitä asioita olin juuri pohtinut, kun puhelin soi, ja siellä oli Lempi H., Väinö Aaltosen sisko ja mm. Aukusti Veuron käly. Veuroa ja Aaltosta yhdistää täkäläinen Visavuoren mestari Wikström, jonka oppilaita he olivat.
Käynnistä Museokadulla en ole kirjoittanut, siellä muisteltiin Aaron aikoja, ylioppilasainettani, ja Hellaakoski-laulujani. Aaron työhuone oli alkuperäisessä kunnossa yhä.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä oli Aira Hellaakoski muutaman tunnin viransijaisena kuvaamataidossa käydessäni Tampereen Normaalilyseota 60-luvun puolivälissä. Muistan hänen lukeneen veljensä runoja kun työstimme kaikenlaista mm. mobiileja kiikkumaan vauvan yläpuolelle.

//Eija