lauantai 12. huhtikuuta 2014

Sekakäyttäjä



Sihteerini neiti B. oli tavalliseen tapaan tuonut työpöydälleni muutamia papereita. Kun minä saavuin huoneeseen, hän tuijotti minua hetken jotenkin ärtyneen näköisenä ja sanoi sitten vain yhden sanan: "Sekakäyttäjä."

Ensimmäinen ajatukseni oli, että hän taitaa nyt sotkea suomen kielen sanoja - suomihan ei ole hänen varsinainen äidinkielensä, vaikka täydellisesti sitä puhuukin.

Esitin ihmettelyni. Hän ei sanonut mitään vaan osoitti pitkäkyntisellä sormellaan sohvapöydälle.

Silloin ymmärsin heti. Hän oli käynyt tutkimassa, mitä olin siihen pöydälle kalenterin viereen jättänyt. Olihan siinä todellakin aika sekava sortimentti.

Myönnetään, myönnetään. Sekajuttu on taas menossa. Minulla on aina ollut vaikeuksia pidättäytyä aina yhteen ja samaan. Menee monenlaista sekaisin yhtenä mylläkkänä. Kyllä neiti B. sen tietää vanhastaan, ja nyt hän oli sohvapöydältäni löytänyt uutta todistusaineistoa.

Siinä pöydällä oli nimittäin aika sekalainen valikoima pääsylippuja musiikkitilaisuuksiin.

1. Kristillistä kärsimyskertomusta Johanneksenkirkossa kiirastorstaina (Matteus-passio)  2. Agitproppia Kulttuuritalolla vappuaattona  3. Brittiläistä melodista poppia 60-luvulta Finlandia-talossa syyskuussa (The Hollies) 4. Venäläistä historiallista tragediaa Kansallisoopperassa lokakuussa (Boris Godunov).

Todellakin aika sekava kokoelma. En moiti neiti B:tä sanasta. Jos hän saisi valita, hän luultavasti veisi minut johonkin hevirock-konserttiin. Täytyy toivoa, että hän joskus keksisi tehdä niin.

Sitten on vielä yksi konsertti, johon minulla ei vielä ole lippua mutta johon ystäväni Tukholmasta minua houkuttelee. Taidan suostua, vaikka se onkin keskellä kesää, jolloin periaatteessa pysyn kesäkodissani Längelmäveden rannalla.

Tukholmassa on 1. heinäkuuta konsertti, jolla taitaa olla rock-musiikin historiassa iso merkitys. Rolling Stones. Taitaa olla hyvästijätön aika, tuskin näitä enää uusia tulee. Ei tämä bändi mikään ykkössuosikkini ole ollut, mutta en voi kiistää merkitystä. Monta kertaa olen ollut kuuntelemassa. Ehkä nyt vielä kerran.  

Kuva on niinkin tuore kuin vuodelta 1999 (Kallio & Toivonen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä).




2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Rollarit tekivät vuonna -98 keikan Olympiastadiolle ja oli kyllä hieno show. Totta kai menet Tukholman keikalle, jos ei muuta syytä niin teet minut vihreäksi, kun kerrot keikasta 😊

Anonyymi kirjoitti...

Olevien moninaisuus. Erityinen ja korvaamaton itseys, olemisen prulaarisuus. Ei-tietämisen epävarmuus (Levinas); tämä kaikki tuli mieleeni "sekakäyttäjä" tekstistä.

Kauneutta
sinä katsot,
kirkkautta
Okho

-unna-