maanantai 28. huhtikuuta 2014

Lukemisen ilo ja tuska



Kirjakaupassa oli vieraana todellinen tähti, Jhumpa Lahiri. Menin kuuntelemaan haastattelua ja ostamaan uuden kirjan.

Taidan olla aika kranttu uudemman kirjallisuuden suhteen, mutta intialaistaustainen ja Yhdysvalloissa ja Roomassa asuva Jhumpa Lahiri saavutti suosioni heti ensitutustumisella. Romaanin nimi oli "Kaima" (The Namesake - 2003). Sen jälkeen olen lukenut kaksi novellikokoelmaa. Vetäviä nekin.

Nyt ostin uusimman, nimi on "Tulvaniitty" (The Lowland). Kustannusosakeyhtiö Tammi juhlisti sillä 60 vuotta sitten alkanutta Keltainen kirjasto -sarjaansa.

Keltainen kirjasto on hämmästyttävä saavutus näin pienellä kielialueella. Se julkaisee pelkästään uudehkoa laatukirjallisuutta maailmalta. Sellainen ei tietenkään voi olla kaupallisesti kovin kannattavaa, joten taustalla täytyy olla todellista kulttuuritahtoa. Jarl Hellemann oli vuosikymmenet sarjaan kelpuutettavien teosten jokseenkin yksinvaltainen valitsija. Laatutietoisuus näyttää säilyneen hänen jälkeensäkin.

Samalla käynnillä tein myös impulssiostoksen, aiheeseen kuitenkin väljästi liittyvän. Ostin Parnasson.

Parnasso oli minun opiskeluaikoinani huippukiinnostava lehti. Se oli nuoren kirjailijasukupolven foorumi. Siellä käytiin kiivasta polemiikkia, siellä esiteltiin merkittävimmät uutuuskirjat. Klassikoitakaan ei unohdettu. Minulle kuten kaikille kirjallisuuden opiskelijoille lehti tuli vuositilauksena, ja sen ilmestymistä odoteltiin. Sieltä sai virikkeitä. Päätoimittajina oli sellaisia alan huippunimiä kuin Kai Laitinen ja Tuomas Anhava. Vielä Jarkko Laineen kaudellakin kiinnostusta riitti, mutta ylipitkä päätoimittajakausi ei ollut hyväksi. Minunkin kiinnostukseni hiipui. Vuositilaus loppui ja muuttui irtonumeroiden ostoksi.

Nyt monta vuotta on mennyt niin, että irtonumeroidenkin ostaminen on ollut satunnaista. Nyt päätin ostaa.

Täytyy tietysti antaa tunnustus Otava-konsernille siitä, että lehti elää. Siinä näkyy kulttuuritahtoa aivan kuten Keltaisessa kirjastossakin. Sitähän Otavassa kyllä löytyy. Reenpää-suvusta on jatkuvasti löytynyt ihan oikeasti intohimoisia kirjallisuusihmisiä firman johtoon. Niin löytyi pitkään kilpailijastakin, WSOYsta, mutta nyt näyttää huonolta. Firma lähti mukaan pörssipeliin ja joutui heittopussiksi. Ensin Sanoma, nyt Bonniers. Paljonpuhuva haastattelu kertoi, että uusi toimitusjohtaja tuntee hänkin suomalaista kirjallisuutta, tosin vain Tuntemattoman sotilaan. Niillä eväillä siis jatkaa tämä suomalaisen kulttuurin perinnelinnoitus.

Sainko siis uudesta Parnassosta virikkeitä ja innostusta?



En suhtaudu aiheeseen yhtä jyrkästi kuin kuvassa Parnassoa lukeva kollegani. Oli siellä kiinnostavaakin, kuten kirjoituksia "terapiakirjallisuudesta", Italo Calvinosta ja Milan Kunderasta. Mutta kirja-arvosteluista en löytänyt mitään erityisen sytyttävää. Niiden perusteella en tunne tarvetta tutustua yhteenkään uutuuteen. Outoja kirjailijanimiä, ja kriitikoistakaan en tunne kuin kaksi. Lisäksi lehdestä löytyi omituinen sarjakuva, josta en saanut otetta vaikka moneen kertaan luin.

Mutta varmaankin on niin, että uusi sukupolvi uusine ideoineen on ottanut Parnasson haltuunsa. Minä olen vain pudonnut vauhdista. (Kuva: Pulttibois MTV 1990)


6 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Hjumpa Lahiri on suosikkini! Pitelin jo uutuutta käsissäni, mutta en vielä hankkinut.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, minä kerään kirjoja kuin harvinaisia hyönteisiä tutkiva Entomologi: kuulon, tiedon ja pelkän sattuman varassa. Jhumpa Latiri on seuraava kirjailija johon tutustun, kiitos sinulle. Vältän mielelläni toisten aatteita/katsantoja kulttuuriin mm. kriitikot ovat mielestäni yhtä turhia kuin suuret ostoskeskukset, puutarhatontut ja solariumi.
-unna-

Heidi kirjoitti...

Anteeksi: Jhumpa eikä Hjumpa.

Heidi kirjoitti...

Mutta onko kuitenkin Lahiri eikä Latiri?

Roope Dessutom kirjoitti...

Jhumpa Lahiri. Tarkistin kirjan kannesta. Häpeän noloa virhettäni.

Kriitikon tarpeellisuus tai tarpeettomuus vaihtelee. On toki paljon tökeröä kritiikkiä, sellaista diggaamista, joka ei perustu mihinkään.

Mutta on myös ammattitaitoista, laajaan osaamiseen ja sivistykseen perustuvaa kritiikkiä. Pitää vain löytää omansa, sellaisen, jonka arviointikykyyn voi (useimmiten) luottaa. Ilman sellaista olisin kuin eksyneenä umpimetsässä, sillä itse en ehdi enkä jaksa kaikkea tutkia alkeista alkaen. On hyvä, että löytää osaavan ja luotettavan oppaan. Kyllä minulla muutama tuttu ja luotettava opas onkin.

Dessu

Anonyymi kirjoitti...

Jatkan hyönteistutkijan linjaani ja tunteiden kautta kokemista: joissakin kirjoissa jokin viehättää ja herättää ajatuksia ja tunteita ynm. keltainen kirjasto sekä moni muu mm.Italo Calvino, Milan Kundera... Ja umpimetsässä on yllättävän mukavaa, mutta ymmärrän mitä tarkoitat ja olen täysin samaa mieltä kanssasi.
-unna-



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...