torstai 10. huhtikuuta 2014

Kävelyretkiä vanhaan Helsinkiin 6



"Töölö on porvariston Siperia."

Näin tylysti kirjoitti Märta Tikkanen kotikaupunginosastani. Hän tuntee kyllä hyvin seudun. Täytyy myöntää, että pikkuisen ymmärrän häntä. Jos virkeämpiä elämyksiä kaipaa, pitää mennä muualle kuljeskelemaan.

Menin siis muualle, Vallilaan.

Se on mitä viehättävin kaupunginosa kuljeskelijoille, sellaisille kuin minä. Kuljeskelin yhtä katua yhteen suuntaan, toista katua päinvastaiseen suuntaan. Arvelen, että juuri sellaista touhua järjestyssäännöissä tarkoitetaan, kun kielletään "asiaton oleskelu".

Kuljeskelustani voisi käyttää myös muita ilmaisuja: harhailu, norkoilu, vetelehtiminen... Pysähtelin, katselin paikkoja, tutkin näyteikkunoita, istahtelin puistojen penkeille, poikkesin kuppiloihin kahville. Juuri tällainen on minulle luontainen elämänmuoto aina kun kiireiltäni kerkiän.

Puu-Vallila on kummallinen kohtalon oikku Helsingissä. Täytyy ihmetellä, miten on mahdollista, ettei sitä ole myyty gryndereille tai suursijoittajille, joilla taatusti olisi tuoreita ideoita puskea vanhat talot nurin ja rakentaa tilalle marketti tai jäähalli.

Etsin osoitteen Suvannontie 17. Siinä nuori Helvi Hämäläinen asui ja aloitti huikean kirjailijauransa teoksella "Katuojan vettä". Etsin sisäpihan, jossa Risto Jarva filmasi onnistuneen kaupunkikomediansa "Mies joka ei osannut sanoa ei". Keskellä Puu-Vallilaa on korkea kallio, jossa Jarvan elokuvan ukkoporukan bändi istuu soittelemassa ja nautiskelemassa jaloja juomia. Kuva kallion huipulta näyttää vähän, millaisia taloja on tallella.

Sitten on vielä kuva "mustalaisten kuninkaan" talosta. Ei siinä enää tietääkseni mustalaisten kuninkaan, Hagertin, sukua asu, mutta minun lapsuudessani tämä suku oli kuuluisa. Muistan hyvin, kuinka nuoren Allan Hagertin ja Tuula Saarron häät olivat aikansa superseurapiirien ja viihdejulkisuuden huipputapaus. Siitä puhuttiin kaikkialla, meidänkin perheessä. Katsokaapa täältä filminpätkä  vuosikymmenen kohuhäistä. Tämä talo oli tapahtumien polttopisteessä.

Vaellukseni Hagert-talolle sattui sopivasti romanien kansallispäivälle (8. huhtikuuta). Pitkällä vaelluksellani etenin lopuksi Alppiharjun puolelle ja pysähdyin lounaalle ravintola Weeruskan noutopöytään, Porvoonkadulle.  

Tällaisia vaelluksia aion jatkaa lähipäivinäkin. Nyt on se aika vuodesta.


3 kommenttia:

Sari KS kirjoitti...

Vai on Weeruska vielä olemassa.... Kävin siinä lähellä koulua, en tykännyt ravintolan nimestä, siksi jäi mieleen.

Puu Vallilla on kaunis paikka. Haaveilin joskus asuvani siellä mutta onneksi kaikki haaveet ei toteudu.

Ystäväni, joka asuu naapurissa haluaa nähdä Helsingin kesällä oikein kunnolla. Hän tekee listan ja minä olen opas. Kirjaan ylös asioita ja tämän päivän kohdalle ensimmäisen asia on: kamera.

Kiitos ihanasta kirjoituksesta, tuli ihan nuoruus mieleen....

Heidi kirjoitti...

Jostain syystä tämä ei ole ilmaantunut blogilistaani.

Roope Dessutom kirjoitti...

Heidin havinto näyttää olevan toistuva. Syytä en ymmärrä.

Se tarkoittaa siis sitä, että uusi blogikirjoitukseni ei jostain syystä ilmesty näkyviin niiden vakilukijoiden sivun laitaan, joilla on sivullaan suora linkki minun blogiini. Siinä näkyy vain se edellinen kirjoitus, ei uusin.

Vika näyttää korjaantuvan siten, että avaan kirjoitukseni muokkaa-komennolla ja sitten lähetän sen päivitettynä. Heti ilmestyy lukijoiden sivulle ilmoitus.

Näin on käynyt jo kolme kertaa. Jos joku viisas ymmärtää, mistä on kysymys ja miten vian voisi korjata, olisin kiitollinen neuvosta.

Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...