keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Vanhentuneet tekniikat



Blogin lukijamittari raksahti uudelle kymmentuhatluvulle. 80000 on paljon, en aloittaessani olisi uskonut. Päivittäiset kävijämäärät ovat kylläkin olleet jo jonkin aikaa vähenemään päin. Parasta ennen -päivämäärä on jo ohitettu.

Yhdysvaltain turvallisuudvirasto NSA on kerännyt lehtitietojen mukaan jopa 200 miljoonaa nettiviestiä vuorokaudessa eri puolilta maailmaa. Googlen kerrotaan lukeutuvan turvallisuusviraston parhaisiin yhteistyökumppaneihin. Tästä on aavisteltavissa, että kyllä turvallisuusvirasto on minunkin sivujani käynyt kurkistamassa. Terveisiä vaan sinne NSA:n pojille, jos satutte tämänkin viestin tarkastamaan! Sitä en tiedä, näkyvätkö teidän vilkaisunne tässä minun blogini vierailijalaskurissa. Luulen, että osaatte ohittaa sen, mikä on minun kannaltani harmillista. Olisiko jo sata tuhatta täynnä, jos mittari huomaisi käyntinne?

Takavuosikymmeninä me Viron-kävijät kauhistelimme ja tunsimme moraalista närkästystä tiedosta, että Viru-hotellin yläkerrassa istuu KGB:n ukkoja luurit korvilla kuuntelemassa, mitä hotellihuoneissa puhutaan. Kuinka neitseelliseltä sellainen tuntuukaan nyt. Tekniikka, maa ja ideologia on muuttunut, mutta on jotain mikä yhdistää.

Lehtitietojen mukaan nuoriso on alkanut tuntea noloksi pysyä Facebookissa. Tilalle on tullut muuta, toimivampaa. Facebook on jäämässä isille ja äideille, sedille ja tädeille, se on vanhentumassa olevaa tekniikkaa. Nuoret viestittelevät keskenään jo toisaalla. On sellaisia kuin Instagram, WhatsApp, Kik ja ties mitä.

Minä olen vielä Facebookissa. Kavereita ei ole tullut enempää kuin yksi enkä anna peukkua mistään. Minullekin se on vanhentunutta tekniikkaa. Harkitsen siirtymistä muualle, ehkä menestys on parempi. Jossakin kuulemma voisin näyttää rohkeita kuvia itsestäni muiden arvosteltavaksi, mutta en minä taida siihen ryhtyä. Mieluummin etsin tekstipohjaista viestintää. En vain tunne, mitä nuo Instagramit ja muut ovat. Olen tässäkin pudonnut kehityksen kelkasta, kuten melkein kaikessa. Olen sitä sukupolvea.


Hyvä (huono?) esimerkki kelkasta putoamisesta ja vanhentuneesta tekniikasta on urheilu. Hyppäsin viime kesänä yhden hypyn korkeutta. Tulos ei ollut häävi, tasan yksi metri. Tein tuloksen lapsuudessa oppimallani kierähdystyylillä (kuva 1). En sentään käyttänyt saksityyliä tai sisäjalkaa, jotka ovat vielä enemmän vanhentuneita tyylejä, vähän kuin se Viru-hotellin luurikuuntelu vakoilussa. Forsbury-floppaus olisi varmaankin tuottanut paremman tuloksen, mutta en silti siirtynyt siihen. Jos joskus innostun hyppäämään hyppyrimäestä, käytän luultavasti Recknagel-tekniikkaa (kuva 2), en siirry V-tyyliin.





8 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Pari vuotta sitten minulla oli yllättävä lukijapiikki Etelä-Koreasta, kymmeniä lukukertoja viikossa. Ihan varmasti kyseessä olivat automaatit, jotka olivat napanneet jonkun kirjainyhdistelmän teksteistäni.

Fb:ssä minulla on 50 kaveria, joista puolet ovat aivan tarpeettomia. Se on monin tavoin raivostuttava loputtomine koira-, kissa-, vauva- tai ruokakuvineen. Samoin erilaisten 'selfieitten' tulva on järjetön. Mutta se on erinomainen konsti pitää yhteyttä lähiperheen kanssa. Puhelinsoitot osuvat aina "pahaan aikaan".

Heidi kirjoitti...

FB on loistava. Kuulun lukupiiriin ja kirjoittajaryhmään, joiden tapaamisten sopiminen onnistuu hienosti naamakirjassa. Sitäpaitsi jos ei tiedä jotain, eikä googlekaan osaa vastata niin FB kavereista joku tietää.

Heidi kirjoitti...

Rupeatko FB-ystäväkseni?

Anonyymi kirjoitti...

Hei, opettelin käyttämään skypeä, facebookissakin olen, mutta vain poikani takia. Asumme sen verran kaukana, että tapaamiset ovat hankalampi sopia nokikkain ja kuitenkin on kiva jutella sekä nähdä. Eihän kaikkeen uuteen tarvitse mennä mukaan...itse pidän kiireettömyydestä. Sellainen tunnelma mikä Aki Kaurismäen elokuvissa on tuntuu mieluisalta tavalta olla :)
Kiitos hauskasta korkeushyppykuvasta, jotakin hyvin koskettavaa siinä on...ajallisuus.
-Unna-

Heidi kirjoitti...

Minusta on hassua, että uusi tekniikka nähdään vastakohtana syvällisyydelle. En ole koskaan kirjoittanut näin paljon kuin sähköpostiaikaan ja nautin sähköisistä viesteistä ihan yhtä paljon kuin kirjeistä, joita ei kuitenkaan kukaan enää kirjoita, vaikkei se kiellettyä olekaan. On tietysti imartelevaa, että joku viitsii hankkia postimerkin ja nähdä vuoksesi sellaisen vaivan, että pudottaa kirjeen laatikkoon. Parempi kuitenkin, että kirjoitetaan. Rakastan kirjoittamista ja minusta on hauska näpertää nokkeluuksia facebookiin, vaikka se onkin kevyttä ja heppoisaa. Kirjoittaminen on näiden blogien, sähköpostin ja lyhyemmänkin viestinnän myötä tullut tärkeäksi. Somessa se, joka ainakin jotenkin taitaa kieliopin ja omaa laajan sanavaraston, on taatusti suosittu. Palautteenkin saa nopeasti. Pidän Kaurismäestä ja elokuvista, joissa ei tapahdu mitään, vaikka liikunkin somessa.

Roope Dessutom kirjoitti...

Tämänkertaiset kommentit luin tavallistakin mietteliäämmin. Niissä oli asiaa, joka on minulle aika vieras. Olen kyllä pitkään ollut Facebookissa, mutta se ei ole ollut menestys. Siksi olen jäänyt passiiviseksi. FB on jäänyt vaille huomiota.

Nyt vaki-kommentaattorini todistavat myönteisiä kokemuksia. Heidi jopa pyytää kaveriksi. Minun on syytä harkita asia alusta alkaen uudestaan ja yrittää uutta aloitusta.

Ajatukseni kulkee niin, että onko minusta ylläpitämään seka blogia että Facebookia. Kävisikö niin, että jos ryhdyn aktiivisemmaksi FB:ssa, Töölöntori-blogi jää syrjään? Se ei olisi hyvä vaihtoehto. Blogin pito on ainakin toistaiseksi ollut minulle antoisaa.

Toisaalta näissä kommenteissa on niin innostavia visioita, että mitäpä jos kokeilisin. Jos Heidi (ja mahdolliset muut) suostuvat näillä ehdoilla kaveriksi, niin mielelläni ryhdyn kaveriksi. Blogia pidän ykkösenä, FB:ssä käyn usein lukemassa ja kirjoitankin silloin tällöin jos ehdin / viitsin.

Kaveripyynnön voi käydä esittämässä hakusanalla
Roope Dessutom

Vastaan siis pyyntöön myönteisesti.
Dessu

Anonyymi kirjoitti...

Hei, itse en ajattele facebookkia ynm. negatiivisena asiana vain valintana ja syvällisyys ei kärsi, kirjoittaa sitten facebookkiin tai paperille. Pidän kasvokkain olemisesta ja siksi en kirjoita facebookkiin kuin nuorimmille, niille opiskelemaan lähteneille nuorille aikuisille, mutta vain kerran-pari kuussa...se on vain minua itseäni. Kaurismäkeläisellä tunnelmalla tarkoitan vain kaiketikkin kohtaamisia ja läsnäoloa... olen varsin viipyilevä ihminen ja pidän kovasti lähellä olosta, siis että näen kasvot, ilmeet ja tunteet...
-Unna-

Anonyymi kirjoitti...

... ja tämä blogi on ollut itselleni yllätys...palaan tänne mielelläni ja kummastelen kuinka mukavaa tämä on...
Pidän siis kovasti blogin kirjoittajan tavasta ilmaista ajatuksiaan ja nähdä maailmaa.
-Unna-



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...