keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Puhelinhäirikkö iski

Dessu päätti poiketa kotimatkalla Kiasmaan katsomaan uutta ARS-näyttelyä.

Raskas työpäivä oli takana ja mieli kaipasi virkistystä. Taide on hyväksi koettu keino löytää aineksia matalavireisen sielunsa kohennukseksi. Luvassa oli afrikkalaista nykytaidetta. Dessulle vieras mutta kiinnostava aihepiiri.

Takki ja olkalaukku naulakkoon ja kassalle lippua ostamaan. Vasta maksettuani huomasin, että olisin saanut Hbl-kortillani alennusta 1,50 euroa. Yhdentekevää, ehkä maksuni jotenkin koituu taiteen hyväksi. Näyttely sisältää ennakkotiedoista päätellen afrikkalaista tekotaiteellista postmodernismia, ja sitä tuen mielelläni maksamalla täyden pääsymaksun.

Ensin halusin kuitenkin istahtaa hetkeksi kuppilaan ja juoda kahvit. Kiasma on jännittävä paikka, pidän rakennusta kohtalaisen onnistuneena enkä oikein ymmärrä siihen kohdistettua ivaa. Kuppilan sisustus on sellainen kuin nykytaiteen pesäpaikassa kuuluukin olla. Siellä on aina myös hauska tarkkailla ihmisiä. Paljon nuoria - varmaankin taideopiskelijoita? Nuorena istuin usein joutilaina hetkinä Tukholman Moderna museet -kahvilassa. Siellä tapasi kiinnostavia ihmisiä paremmin kuin missään muualla. Nykyisin vain katselen.

Juuri kun olen noussut pöydästä ja lähdössä näyttelyyn tunnen värinää taskussa. Puhelin piru. Sihteerini soittaa.

Tiedän, että sihteeri ei turhaan soita. Vastaan. Saan kuulla kiireellisestä tapaamisesta, joka pitäisi hoitaa. Tunnen asian, mutta senhän oli tarkoitus tulla vasta huomenna.

Ei auta, pitää lähteä takaisin työpaikalle Kruununhakaan. Tekisi mieli heittää puhelin seinään. Miksi hemmetissä minun ja meidän kaikkien pitää olla koko ajan tavoitettavissa? Toisaalta oma syy, en ole koskaan oppinut pistämään puhelinta kiinni, ainoastaan äänettömälle mutta värisevälle.

Mutta toisaalta, minähän olen koko talven kerännyt ylityötunteja, tämä on hyvä lisä siihen listaan. Jokainen edustustilaisuus lasketaan mukaan. Tavoitteenani on mahdollisimman pitkä lista ylityötunteja, jotka vaihdan vapaapäiviksi kesäkuukausina. Näin olen tehnyt aina ennenkin ja saanut kesän vapaaksi. Mitä tahansa suostun kärsimään, kunhan voin viettää taas kerran kesäkuukaudet Längelmäveden kesäkodissani. Siihen kuuluvat kesäloman lisäksi ylityövapaat, etätyöt, rokulit ja muut pekkaspäivät, ja niinpä selviän kolmisen kuukautta muutamalla poikkeamisella työpaikalla.

Menen lähipäivinä uudestaan Kiasmaan. Epäselvää on, kelpaako maksamani täyshintainen pääsylippu vielä vai pitääkö ostaa uusi.

Kuvassa Kiasma pari viikkoa sitten (klikkaamalla suuremmaksi).

1 kommentti:

Sari kirjoitti...

Sinähän voisit pyytää työnantajaa maksamaan lippusi, sano että vietät TYKY päivää itsekseen...

Kiasama on kiva paikka, siellä on kiva kierrellä oli näyttely mikä vaan. Talon joka kerros on erilainen.

Kun olet käynnyt Kiasamassa niin kerro millainen se näyttely oli. Uskaltaako sinne viedä 11 v tyttöä. Minun tyttäreni haluaa viettää kesällä museo päivän Helsingissä: Ateneumiin, Kiasmaan ja Kansallismuseoon. Ja toinen päivä mennään Tuusulanjärven taitelijakoti kierrokselle. Joka vuotiset odotetut reissut, ihan niin kuin Linnanmäki.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...