maanantai 23. toukokuuta 2011

Epätarkkaa informaatiota

Dessulla kävi vieras. Tuli käymään lapsuudesta asti tuttu mies, jota en kovin usein ole tavannut. Hän on polliisi savonmualta ja kova juttelemaan. Mainioita juttuja sain taas kerran kuulla, kun Elitessä iltaa istuimme. Tässä niistä yksi, tapaus viime kesän hellepäiviltä (en yritä tässä mukailla savon murretta, jota puhe sisälsi):


"Lähdin koiran kanssa iltalenkille pururadalle. Metsässä koira alkoi murahdella.


Pensaikosta kömpi polulle ukko, Savi-Leku, hyvä tuttu.Varmaan sadat kerrat olen Lekun maijan kyytiin taluttanut ja putkaan pahnoille yöksi pistänyt. Leku on viinamäen miehiä, ollut jo vuosikymmeniä, harmiton heppuli mutta poliisille ainainen vaiva. Viinarahansa Leku tienasi soittelemalla hanuria milloin missäkin kadunkulmassa.


Leku tervehti kohteliaasti vanhaa tuttavaansa. Olemuksesta näki, että Leku oli juuri herännyt. Kamppeet olivat roskaiset - tirsat oli selvästikin otettu siellä metsässä.


- Anteeks herra konstaapel, sattuiskos herra konstaapel tietämään paljonkos kello on.
- Se on kahdeksan.


Leku kiitteli kohteliaasti tiedosta ja lähti menemään kaupungin suuntaan. Ehdimme koiran kanssa ottaa muutaman askeleen ennen kuin takaa kuului Lekun ääni.


- Anteeks herra konstaapel että vielä vaivaan, jäi epäselväksi, onko aamukaheksan vai iltakaheksan.
* * *
Kun pääsimme Elitestä kotiin, alkoi tapahtua. Olen seurannut television Maestro-sarjaa, jossa amatöörejä yritetään opettaa kapellimestareiksi. Kiinnostustani on lisännyt se, että yksi kilpailijoista on hyvä tuttavani.

Kesken kapellimestarikilpailua alkoi omituinen piipitys, joka peitti ohjelman äänen. Sitten kuvaruudussa alkoi virrata hälytysteksti, että Kuopiossa ihmisiä pyydetään pysymään sisätiloissa, sillä kaupungilla liikkuu pyssymies.

Samanlainen hätäinformaatio tuli vuosi pari sitten kesken jonkin laatuelokuvan, jota olin tallentamassa DVD-levylle. Silloin varoitettiin karhusta, joka liikkui asutuksen keskellä, en muista missä kaupungissa. Tallennukseni meni pilalle.

Hälytykset ovat tietysti tarpeen, mutta vain siellä, missä uhka on päällä. Töölöntorilla ei ollut pyssymiehestä eikä karhusta vaaraa. Luulisi, että nykytekniikalla olisi mahdollista suunnata informaatio sinne, missä vaara on todellinen.
Tällä tavalla koko mahan suunnattuna tapahtumaan tulee turhaa dramatiikkaa, vähän kuin amerikkalaisissa poliisisarjoissa, joissa piipaa-autoja ja välkkyvaloja tarvitaan tolkuton määrä jokaisen näpistelijän kiinniottamisessa.

Amerikassa vaara on tietysti aina suuri, koska vapaa aselaki antaa jokaiselle oikeuden kantaa taskussaan asetta. Kyllä Suomessakin vielä jonakin päivänä voi ostaa käsiaseita R-kioskista, jos pyssymiesten järjestöjen ja eräiden poliitikkojen tahto saadaan toteutumaan. Sitten tv-hälytyksiä ja vilkkuvaloautoja riittää joka paikassa, Töölöntorillakin.

* * *
Savolainen poliisikaverini sai hälytyksen kuultuaan äkkinäisen impulssin lähteä yöjunalla kotiseudulleen, vaikka tarkoitus oli matkustaa vasta huomenna.

Kuvassa on ainoa ase, jota Dessu itse osaa käyttää. Ei vaadi vilkkuvia valoja. Voi tehdä itse.

4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Kun olin pieni, halusin ritsan jolla ampua isovanhempien mökillä. Isoisä olisi tehnyt mutta isoäiti kielsi, tytöt ei ristoilla leiki. Serkkupojat ampuivat ritsoilla ja minä sain katsoa vierestä, vaikka olen vanhin meistä serkuista.

Kari Rydman kirjoitti...

Haa, löytyipä taas eriarvoisuutta... On se niin väärin... :)

Tuo Maestro on varmaan tarkoitettu klassisen musiikin mainosohjelmaksi. Mahtaneeko mennä perille? Vähän kumminkin on arveluttanut tuo idea. Kokenut orkesteri osaa soittaa vaikka ilmankin kapua - tässä monesti näytti siltä kuin kilpailija vain olisi yrittänyt pysyä mukana menossa. Mutta esimerkiksi Malvalehdon kehitys on kyllä ollut melkoista. Onhan likka kumminkin harmonikkamestari hiihdon lisäksi, ja fiksiun oloinen kaikin puolin.

Kari Rydman kirjoitti...

Saanko vielä kysyä, kuka kilpailijoista on sinun tuttusi?

Dessu kirjoitti...

Sari: voithan tehdä ritsan itsellesi nyt, aikuisena. Vanhat pettymykset unohtuisivat. Se on oikeasti kivaa, kunhan varot lintuja ja ikkunoita.

Kari: Maestro on minun näkökulmastani toiminut kohtalaisen hyvin. Ei niinkään musiikin kuuntelun vuoksi vaan lisääntyneenä ymmärryksenä siitä, että kapellimestarin tehtävä on vaikea. Mikä tahansa huitominen ei kelpaa, kun ammattilaiset ovat näkemässä. Orkesteri tietysti soittaisi hyvin, vaikka miten huitoisin, mutta raati paljastaa kyvyt tai niiden puutteet.

Kiinnostusta lisää, että mukana on tuttu mies, Antti Lehtinen, jonka tulin tuntemaan kun hän oli vähän toisella kymmenellä. Ei hän enää mikään aktiivituttavani ole, mutta tervehtii kun vastaan tulee.

Dessu