Muistatko?

Pirulauta näiden kaikkien salasanojen ja tunnuslukujen kanssa!  Mielestäni olen systemaattinen ja tarkkamuistinen, mutta yhä useammin tulee tenkkapoo.

Tänään meinasi koko Töölön kirjasto mennä sekaisin, kun näppäilin lainauskoneeseen väärät numerot. Saattoi olla, että hajamielisyyden puuskassa näppäilin pankkikortin numerot. Kone alkoi piipata.

Pankkikortin tunnusluvun muistan taatusti. Mutta minulla on kahden pankin kortit, ja ongelma on siinä, että joskus tulee kaupassa hajamielisyyden puuskassa näppäiltyä sen toisen pankin kortin tunnusluku. Ja nyt jompikumpi osui kirjaston koneeseen.

Taannoin pankkikonttorissa käydessäni virkailija huomasi, että olen kirjoittanut tussilla tunnusluvun kortin taakse. Hän nuhteli minua ankarasti ja sanoi, että teko on jyrkästi kielletty. Numerosarja pitää opetella ulkoa.

Jouduin selittämään, että suuressa koiruudessani kirjoitin kortin taakse väärän tunnusluvun. Siinä ei ole yhtään oikeata numeroa. Lisäksi kirjoitin numerot epäselvästi.. Nelosen ja yhdeksikön kirjoitin viekkaasti niin, että on vaikea nähdä, kumpi on kyseessä. Ajatukseni kulki niin, että jos varas nappaa korttini, hän näppäilee automaatilla väärän tunnusluvun ja yrittää uudelleen muuttaen nelosen yhdeksiköksi ja sekin on väärä ja automaatti nielaisee korttini. Näin rahani on pelastettu.

Pankkineiti leppyi ja suorastaan kehui ja hymyili herttaisesti. Sellainen ei liene pankissa tavallista. Siellä ollaan totisia.

Mutta vielä takaisin Töölön kirjaston piippaavan koneen ääreen. Sellainen ääni on mielestäni tyylirikko kirjaston lähes sakraalisessa tunnelmassa. Kirjastosetä rynnisti apuun. Jokin siinä tökki eikä kone meinannut suostua uuteen yritykseen. Jono perässä kasvoi. Sellaisessa paikassa tuntee itsensä noloksi hölmöksi juntiksi, joka ei pärjää nykyajan mukavuuksien kanssa. Pahimmillaan saman tunteen muistan kokeneeni kerran kauan sitten, kun rättisitikkani sammui liikennevaloissa eikä suostunut käynnistymään seuraavien vihreiden aikana. Voitte uskoa, että takana tuutattiin.

Oli muinoin aika, jolloin ei tarvinnut muistaa yhtään tunnuslukua tai salasanaa. Ei edes kirjastossa. Kirjastotäti kirjoitti itse tunnuslukuni taka-aukeammalla olevaan lappuun ja löi leiman. Mahdoimme olla onnellisia, kun saimme suunnata rajallisen ulkomuistikapasiteettimme hyödyllisempiin kohteisiin, kuten virsien ja isänmaallisten laulujen sanoihin tai nimilistoihin, joiden kohteina olivat milloin Pohjanmaan joet, milloin Raamatun kaksitoista veljestä. Ne osaan ulkoa vieläkin.

Sääntöjen orja

Nuorena oli kunnia-asia tehdä kaikenlaista kiellettyä. Erityisen kunniakasta oli rikkoa kaikkia Kielletty-kyltillä varustettuja määräyksiä.

Niinpä voin tunnustaa rikkoneeni vaikkapa seuraavia kieltoja

1. Olen tupakoinut juuri siinä paikassa, jossa on Tupakointi kielletty -kyltti.

2. Olen parkkeerannut polkupyörän juuri siihen kohtaan, jossa on Polkupyörien parkkeeraaminen kielletty.

3. Olen mennyt kapakkaan alaikäisenä

4. Olen käynyt K-16 ja K-18 elokuvissa alaikäisenä.

5. Olen ajanut ilman matkalippua julkisella liikennevälineellä, erityisen usein Tukholman tunnelbanassa.

Ja paljon muuta. Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa, niin kuin Irvin lauloi. Radikaali mielentila kukoisti.

Väitetään, että vanhemmiten ihminen viisastuu. Voi olisiko komeampi termi konsevatiivistuminen? Tai maltillistuminen? Sopeutuminen? Ne ovat kyllä aika ikäviä termejä. En osaa pitää sellaista myönteisenä kehityksenä.

Mikään noista yllä luetelluista kielloista ei enää koske minua. Kaikki on sallittua (tai no, olisihan julkisissa liikennevälineissä vieläkin mahdollisuus lintsata maksusta, mutta sitä en tee. Kuukausilipulla saa ajaa rajattomasti).

Olisi kuitenkin vaikka kuinka paljon uusia kieltokylttejä odottamassa, että rikkoisin niiden määräyksiä. Sellaisia, joissa ei ole ikärajaa. Liitteenä on kuvia muutamasta sellaisesta, joihin olen viime aikoina törmännyt.

Kai se on konservatiivistumista / maltillistumista / sopeutumista, että olen kiltisti noudattanut näitä kieltoja. Ikä on tehnyt tepposet.

  

 
 

Haisevaa harhaa?

- Olet ollut ryyppäämässä, ilmoitti alakerran insinööri, kun kohtasimme hississä.

Ihmettelin, mistä moinen epäily.

- Haiset vanhalle viinalle, hän julisti.

Tiedänhän minä, että insinöörinaapurini osaa olla suorasukainen. Hän ei varsinaisesti ole tunnettu hienotunteisuudesta eikä poliittisesta korrektiudesta

Nyt kuitenkin kävi niin, että hän erehtyi. Minä en ole ollut ryyppäämässä. Minä olen elänyt terveellisesti. Niin terveellisesti, että olen syönyt päivittäin huomattavan paljon valkosipulia.

Olen levittänyt valkosipulisohjoa leivän päälle korvaamaan rasvoja. Se on kuulkaa hyvää!

En ruvennut kuitenkaan selittämään tätä insinöörille. Hän ei uskoisi kuitenkaan, hän on skeptikko, joka ei usko mitään. Ei varsinkaan mitään luonnonmukaisia pehmojuttuja, kuten luonnontuotteiden terveellisyyttä. Hän uskoo ydinvoimaan. Luulen, että hän kannattaa myös Trumpia, mutta siitä en ole varma. Olen vältellyt poliittisia aiheita hänen kanssaan. Tulisi vain riitaa.

Tässä kohdassa kirjoitusta minussa herää epävarmuus, onko se valkosipuli varmasti terveellistä. Olen saanut sellaisen käsityksen, mutta terveysalan lähdekritiikki ei ole vahvoja osaamisalueitani. Käykö niin, että blogia lukeva lääketieteen osaaja huomaa minun sortuneen uskomushoitoihin? Niitä olen kyllä kohdannut entisessä elämässäni mutta olen mielestäni onnistunut välttämään hurahtamisen.

Yhdessä kohdassa insinööri oli kyllä oikeassa. Kyllä se vanhalle viinalle haisee. Sille ei kai voi mitään.

Olen parin viikon päästä menossa arvokkaaseen tilaisuuteen joululounaalle. Nyt olisi syytä selvittää, kuinka pitkään vanha viina haisee. Riittääkö, että lopetan valkosipulin pari päivää ennen vai pitäisikö katkolle mennä nyt heti. Insinöörin erehdys ei saisi toistua.