Hyviä ja huonoja vaihtoehtoja

Huomasin hiivapalan unohtuneen ostoskärryyn vasta kun olin työntämässä edellisen kärryn lukitusketjua kahvan koloon saadakseni panttikolikkoni pois lukosta.

Olin siis työntänyt hiivan kassan ohi maksamatta. Ei ollut kuulunut hälytyssireeniä. Siinä vähän säpsähtää. Mitä teen?

On kolme vaihtoehtoa.

1.  Turvallisin. Jätän hiivan kärryyn ja kävelen pois kaupasta. Haitta: Huomenna tuleva vieras jää vaille suunniteltua herkkutarjoilua.

2.  Vaivalloisin. Kierrän hiivan kanssa takaisin kauppaan ja maksan. Haitta: Kuluu aikaa ja muutenkin on kiire.

3.  Houkuttelevin. Pistän hiivan huomaamatta taskuun ja lähden ulos. Haitta: Entä jos jään kiinni? Jos tämä näkyy jossakin valvontakamerassa. Tulee poliisi, menee maine.

Päätös oli tehtävä äkkiä, ei siihen kärryjonoon voinut jäädä seisoskelemaan. Uusia asiakkaita virtasi ovesta ja kaikki tarvitsivat kärryjä.

Valitsin kohdan 2 mukaisen toimintalinjan. Se taitaa olla temperamenttikysymys. Ei umpimelankolikosta ole muuhun. Muistan vieläkin ahdistusta tuntien, kun 1970-luvun alkupuolella opettelin fuskaamaan Tukholman tunnelbanassa matkalippujen kanssa. Olisi pitänyt leimata kahden vyöhykkeen hinta päästäkseni Bagarmosseen. Minä leimasin vain yhden ja tähystelin sitten ovenraossa, tuleeko tarkastajia.

Nyt olisi riski, että saisin samanlaisen elämän loppuun kestävän ahdistuksen siitä hiivasta.

Jätin täyden kassini eteisen nurkkaan ja kiersin kauppaan takaisin hiiva kädessä. En sentään ruvennut työntämään sitä kärryssä. Lyhyttä reittiä kassalle ei tietenkään ollut, piti kiertää laaja kierros. Se on bisneslogiikkaa. Odotus on, että saisin kierroksella impulsseja ottaa hyllyiltä lisää tavaraa. Vältin houkutukset. Tulin kassalla pelkän hiivan kanssa.

Kassalle oli pitkä jono, ja edessäni ollut iäkäs mies jumitti sitä joillakin alennuskupongeilla ja arpojen ostamisella. Siinä kohdassa alkoi kaduttaa.

Sain kuitenkin aikanaan hiivan maksetuksi, pankkikortilla tietenkin. Jonottaessa mieleen nousi pelko, että juuri nyt luultavasti iskee jokin häiriö pankkiyhteyksiin. Niin ei kuitenkaan jostain syystä käynyt, vaikka olisi kuulunut.

Vieras saa tuoretta leivonnaista. Vaihtoehto nro 1 olisi ollut huonoin.

Terveellisempää elämää

En ole koskaan suostunut juomaan piimää. Muistikuva jostakin kaukaa lapsuudesta sanoo, että se on kamalaa. Sama koskee muitakin pilaantuneita maitotuotteita, kuten viiliä ja kefiiriä.

Jogurtti kelpaa, jos siinä on marjoja seassa. Monta vuotta sitten sain kuitenkin terveyskeskuksen ravitsemusterapeutilta ohjeen, että Bulgarianjogurtti olisi suositeltavampaa, koska siinä ei ole sokeria. Olen kokeillut, mutta yhteen lusikalliseen se jäi. Se sijoittui makuasteikollani samaan lokeroon kuin piimä ja viili.

Olen yrittänyt kompromissia. Joissakin jogurteissa on 30% vähemmän lisättyä sokeria. Olen käyttänyt aamiaisilla sellaista, jossa on mustikoita.

Mutta sekään ei kuulemma ole hyvä, sokeria on silti liikaa. Sain ehdotuksen, että ostaisin pussillisen pakastemustikoita ja sotkisin niitä Bulgarianjogurttiin.

Kokeilin. Se nippa nappa menetteli, kun pidin tarkasti silmällä, että jokaiseen lusikalliseen osui vähintään yksi mustikka peittämään jogurtin makua. Jäätyneet mustikat eivät kuitenkaan tuntuneet kovin herkullisilta. Pitäisi muistaa jo illalla laittaa sopiva määrä pakastemustikoita sulamaan, jotta ne aamulla olisivat valmiina. Ei sitä kuitenkaan illalla aina huomaa olla niin kaukoviisas.

Kokeilin myös sekoittaa Bulgarianjogurttiin hunajamelonin palasia. Niitä myydään lähikaupassa, isoja ja painavia möhkäleitä, ei pakasteita. Se oli aika onnistunut kokeilu, kunhan melonin palasia oli tarpeeksi, yksi joka lusikalliseen. Palasten louhiminen isosta hedelmästä oli kyllä aika vaivalloista. Viitsisikö sitä pitkän päälle aamupöpperössä tehdä?

Nuorena opiskelijana aamiainen oli aina muutama paistettu kananmuna ja juustovoileipiä. Ja muutama kupillinen teetä. Munista olen luopunut jo vuosikymmeniä sitten, leivän kanssa olen hyvin pidättyväinen, juusto on vaihtunut kurkkuun ja tomaattiin, tee on vaihtunut kahviin.

Katselin Kehä ykkösen varrella olevassa isossa marketissa hedelmähyllyjä sillä silmällä, löytyisikö vaihtoehtoja jäätyneille mustikoille ja vaikeasti louhittavalle hunajamelonille. Kyllä löytyi.

Täytyy ruveta kokeilemaan. Tämä ei ole vahvinta osaamisaluettani. Hyllyissä oli runsaasti eksoottisen näköisiä hedelmälajeja, joita en tunne. Ja vielä enemmän hedelmiä, joiden nimi on tuttu mutta joita en muista maistaneeni. Pitänee tutkia niiden terveellisyyttä, makua ja soveltuvuutta Bulgarianjogurttiin sekoitettavaksi.

Salakatselua

Yritin kurkkia silmänurkasta, päätä kääntämättä. Ettei hän huomaisi uteliaisuuttani.

On se tietysti epäkohteliasta yrittää salaa kurkistella, mitä vieressä istuja raitiovaunussa lukee. Noloa olisi, jos hän huomaisi. Silloin pitäisi yrittää teeskennellä, että ulos ikkunastahan minä katselin.

Mutta uteliaisuus voitti. Ei voi mitään, niin käy aina kun huomaan jonkun lukevan runoja. Näin sivujen tekstin muodosta, että ne olivat runoja. Tekstipalstat olivat sillä tavalla kapeita ja muutaman rivin välein oli katkopaikkoja.

Mutta niin tarkasti en nähnyt, että olisin voinut lukea sanoja riveiltä. Olisin ehkä tunnistanut runokirjan. Sen verran jouduin heiluttelemaan päätä, että kokeilin, näenkö tarkemmin silmälasien läpi vai yli. Kumpikaan ei riittänyt.

Ei auttanut muu kuin odottaa, että vieressäni istuva naishenkilö kääntää sivua. Silloin hän ehkä heilauttaa kirjaa sellaisen asentoon, että kansi näkyy. Siinä luultavasti on nimi ja kuva sen verran suurella, että tunnistan kirjan.

Aikaa sivun kääntämiselle ei kuitenkaan ole paljon. Ollaan jo kääntymässä Arkadiankadulle, ei kestä kuin pari minuuttia Rautatieasemalle, jossa olen jäämässä pois. - Käännä, käännä sivua, nyt heti!

Silloin vierustoverini katsoo minuun suoraan ja näyttää kirjansa kannen. Salainen kurkisteluni on paljastunut. Hän kääntää kirjansa kannen esiin ja kysyy kuin ohimennen, tunnenko tämän.

Tunnenhan minä.

Silloin hän lukee minulle ääneen muutaman rivin kirjastaan.

"Tulin siitä vankilasta,missä henki oli mennä.

Kohtalo jos vielä ilkkuu,
eikö ole väärin, sano.
Järkeä jos yhtään sillä,
tyytyy siihen, että pääsin  
vankilasta.
Mutta jos on mielipuoli,
tahtoo että minä kuolen - - "

Siinä Rautatietorin pysäkillä hänkin jäi pois raitiovaunusta. Kysyi vielä, tulenko tuonne. Alkamassa oli tukitilaisuus tukikonsertti torin pakolaisille.

Kotona myöhemmin kaivoin kirjan hyllystäni ja luin koko runon. En minä tietenkään edellä olevaa sitaattia olisi kertakuulemalta osannut tähän siteerata.  Runossa on kaikkiaan 13 säkeistöä.

Franqois Villon taisi harvinaisen omakohtaisesti ymmärtää hädässä elävien ihmisten todellisuutta. Hän istui rötöksistään vankilassa ja vältti täpärästi hirsipuun. Ehkä juuri siksi hän kirjoitti niin elämänmakuisia runoja. Sain kuulla pakolaistilanteeseen tilanteeseen hyvin valitun runositaatin.