Jokapäiväinen muovipussileipämme

 

Kutsuin ystäväni pienimuotoiseen syntymäpäiväjuhlaan. Valmistelussa iski taas kerran harmistus, ettei enää ole pieniä kivijalkakauppoja, joista saisi herkkuja. On vain kahden ison ketjun marketteja.  

Töölöntorilla oli vielä muutama vuosi sitten herkkukauppa. Ei ole enää. Kappahalleista saisi vielä laatutuotteita, mutta sellaisia ei enää ole lähellä.  

Erityisen harmillinen esimerkki on leipä. Marketeissa ne ovat enimmäkseen selluloosan makuista tehdastavaraa. Pienten kotileipomoiden aika taitaa olla lopullisesti ohi.  

Vielä Helsinkiin muuttaessani (1970) täälläkin oli laatuleipää. Muistiini jäivät mm. pietarinlimppu, Elannon eloleipä ja Fazerin sämpylät. Niissä oli aromia. Enää ei ole kuin muovipussiin pakattuja nihkeitä, valmiiksi viipaloitua bulkkituotteita, jotka eivät tuoksu miltään. Kesäkotini maisemissakin pohjoisella Pirkanmaalla on parempaa. Siellä on sentään Linkosuon rievää, Leivon vuokaleipää, Pälkäneen perunalimppua  ja Pirjon porkkanasämpylöitä.  

Olen vuosien varrella päässyt maistamaan monia maakuntien perinneleipiä. Joukossa oli varsinaisia herkkuja. Jostain on muistikirjaani tallentunut aiheeseen liittyvä Kanteletarta mukaileva loru (lorun alkuperä on jäänyt merkitsemättä - tietääkö joku?):  

"Oli ennen marjasanki,

marjasangesta sepiikki,

sepiikistä lättäkyrsä,

lättäkyrsästä läpyskä,

läpykästä krällilimppu,

krällilimpusta topakku,

topakusta ristileipä,

ristileivästä pielava.  

Lapsuuteni parhaat leivät sain sukulaispaikassa maalla, jossa emäntä leipoi itse ja kirnusi päälle voita. Jyväskylässä oli muutama pieni kotileipomo ja isompi Ruthin leipomo. Erityisen hyvä muistikuva jäi Kuopiossa sijainneesta Hätisen leipomosta 1970-luvulla. Vietin sillä suunnalla vuoden verran ja tulin asiakkaaksi. Ei taida Hätistäkään enää olla. En ole tullut sen koommin poikenneeksi siellä päin.  

Huonoon suuntaan tässäkin on kehitys mennyt. Tarvittaisiin niitä pieniä kauppapuoteja (sellaisia kuin kuvassa - Elanto) ja niihin tavarantoimittajia. Mutta tiedän kyllä, etteivät sellaiset pärjää jättiläismarketeille.

 

 

 

Uusi uljas

 

Pessimistejä on helppo ymmärtää. Yksikin sanoi, että arkkitehdit ja rakennusfirmat onnistuvat vielä tuhoamaan lopullisesti Helsingin.  

Seisoskelin tänään kotvasen Makkaratalon sisäpihalla ja katselin ympärilleni. Taloa on saneerattu pitkään; nyt se alkaa olla valmis.   

Olisi joutanut purettavaksi. Mieleen muistuu vanha Skohan talo, joka sijaitsi samalla paikalla mutta purettiin. Kaipa Makkaratalo toimii kauppapaikkana, sillä se on täynnä sisäkäytäviä ja onkaloita ja kerroksia, joista pääsee sen tuhanteen kauppaan. Kaunis talo se ei ole vieläkään.   

Koko ydinkeskusta on täynnä rumia taloja, joiden alta on purettu kaunis talo. Pois ovat Kino-Palatsi, Hotelli Kämp, Heimolan talo, Norrménin talo, Wulffin kulma, VPK:n talo, Venäläisen tyttökoulun talo, Huberin talo, Bronda ja monta muuta. Paljon ei auta, että muutamasta on jätetty ulkoseinä pystyyn kulissiksi.

 

*   *   *   

Optimisteja on vaikea ymmärtää. Nyt he sanovat, että Helsingistä tulee moderni suurkaupunki, kun tänne saadaan lopultakin pilvenpiirtäjiä. Niitä on tulossa ainakin Ruoholahteen, Sörnäisiin ja Pasilaan. Vanha hotelli Torni on niiden rinnalla ihan reppana. Edistyksen kruunaa jättiläiskokoinen jäähalli Stadionin kentälle. Kaupunkikuvallisen ihanuuden lisäksi nämä uutuudet tuottavat taloudellista siunausta sijoittajille.  

Katajanokan tyhjälle tontille on tulossa maailmanpyörä. En osaa selittää, miksi juuri tämä idea tuntuu minusta sympaattiselta, vaikka itse en taatusti uskalla pyörän kyytiin mennä. Mutta ideassa ei ole bisnespönötyksen makua vaan ripaus kansalaiskaupunkia. Vieressä olevan kauppatorin elämänmaku saa lisää tilaa. Tilapäisesti - maailmanpyörä ei jää pysyväksi jos huonolta tuntuu.  

Kuvassa kansainvälinen suursijoittaja uudistaa Helsinkiä (kuva Otso Pietinen 1945)

 

 

Sivistyksen kehto

 

Poikkesin yliopistolla. Oli ihan oikeaa asiaakin, mutta ensin menin kuppilaan. Siihen samaan kuppilaan, jossa istuskelin paljon 1970-luvulla. Silloin siellä perällä oli vielä tupakkahuone. Enää ei.   

En pitkään viihtynyt. Ei se tupakkahuoneen puutteesta johtunut, sillä olen aikoja sitten lopettanut. Ilmapiiri on muuttunut. Kaikki oli kovin asiallisen ja tylsän tuntuista. Jotain olennaista puuttui. Ehkä se "hillittömyys", kuten M. A. Numminen olotilaa osuvasti luonnehti.  

Saman ilmiön kahdesta olemuksesta kirjoitti Kristina Carlson: "Kuivat sielut viihtyvät akatemioissa kuin neulalla pistetyt perhoset lasikantisessa laatikossa, mutta luova mieli tarvitsee ilmaa, rajuilmoja, ukkosta, sähköä." (Herra Darwinin puutarhuri 2009)  

Yliopiston pitäisi olla se paikka, johon keinottelijat, kaupustelijat ja muut tuomiopäivän rahanvaihtajat eivät eksy. Taitavat kuitenkin eksyä. Olen saanut käsityksen, että hallinnonuudistusten myötä talouselämän ja hallinnon tarpeet ja toiveet ovat alkaneet ohjata tutkimusta. Olemme toki uutisista huomanneet, kuka on uusi kansallisfilosofimme ja kuka on hänet siihen asemaan valinnut.  

Opiskelijat ovat ahtaalla. Suunnitelmien mukaan opiskelu pitäisi taas kustantaa velkarahalla. Opiskeluaikoja pitäisi lyhentää. Nousujohteisen urakehityksen odotetaan alkavan jo päiväkodista.  

Jotain on kuitenkin ennallaan. Huomasin, että luovuus kukoistaa miesten vessan koppien seinällä. Ihan niin kuin minun opiskeluaikoinani. Myönteisiä kannanottoja saavat viina ja vittu. Kielteisiä homot, kommarit ja maahanmuuttajat.   

Taisi olla Tarkovski, joka sanoi: "Ihminen on onneton jos luovuus puuttuu" . Hyvä että edes vessan kopissa voi olla onnellinen.

 

Jotain uudistusyritystäkin sieltä löytyi. Mietelausesarjan saa klikkaamalla suuremmaksi.