Pai pai paitaressu

 

Kylmä päivä, ulos menoa on syytä välttää. Sisälläkin on viileää. Onneksi löytyi villasukat.  

Juuri tällaisia päiviä varten olen jo kuukausia sitten suunnitellut hyödyllistä puuhaa. Nyt sitten reippaana miehenä tartuin toimeen. Aloin siivota vaatekaappeja.  

Niitä on paljon. Aloitin T-paidoista. Niitä on neljä hyllykorillista. Vain yksi niistä on vakituisessa käytössä. Niissä käyttämättömissä koreissa on sellaisia T-paitoja, jotka ovat joskus olleet vakituisessa käytössä.  

T-paidoista on erityisen vaikea luopua. Ne ovat keräilyn tuloksia. Mitä tahansa en kelpuuta. Ei sellaisia, joissa lukee jokin vitsiyritelmä. Ei sarjakuvapaitoja - poikkeuksena Muumi. Ei missään nimessä mitään Suomi-leijonaa.  

Olen keräillyt T-paitoja, joissa on jokin kirjallisuus-, kuvataide-, musiikki- tai elokuva-aihe. Niitä on kertynyt aika paljon, sillä olen vuosien varrella osallistunut jos jonkinlaiseen tilaisuuteen ja käynyt melkoisessa määrässä taidemuseoita Suomessa ja ulkomailla. Monessa paikassa on ollut myynnissä paitoja, ja niitä olen ostanut.  

Ensimmäiseksi hyllyn kätköistä tarttui käteen kuvan esittämä paita. Siinä on iso kuva Oscar Wildestä. Ostin sen joskus 1980-luvun alkupuolella Lontoosta. Paita oli silloin aika boheemi. Siihen Lontoon-reissuun ja paitaan liittyy vahvoja muistoja.   

Nyt paita on rikki, sen kainalossa on repeämä, joka on niin suuri, ettei sitä voi korjata. Valkoinen kangas on kellastunut. En ole paitaa pitänyt varmaan neljännesvuosisataan. Muistot ovat kuitenkin tallella. Siirryin vaatekaapilta tietokoneelle katsomaan matkaan liittyviä valokuvia.  

Voiko tällaisen paidan heittää menemään? Se on osa henkilökohtaista historiaani. Ripustin paidan henkariin ja otin siitä valokuvia. Jää ainakin muisto, jos päätän toimia tunteettomasti. Pitää vielä harkita muutama päivä, ettei tule hätiköidyksi. Muut komeroni paidat tarkastan sitten myöhemmin.

 

Koskeeko minua?

 

On kuulunut suuria sanoja, että ahneus on valtakunnassa lisääntynyt. On vaadittu malttia palkankorotuksiin. Yksi on jo luvannut näyttää mallia.  

Ahneus on pahasta. Siitä kirjoitti jo Dante Jumalaisessa näytelmässä 1300-luvulla. Se oli kuolemansynti numero 5 pahimmasta alkavassa laskevassa järjestyksessä. Kuva (Hieronymus Bosch) näyttää, kuinka syntisille käy. Taivaassa ei ole tilaa.  

Pistääpä mietteliääksi. Minä olen hyväosainen. Päivääkään en ole ollut työttömänä ja palkkatuloni ovat puolieläkkeelläkin selvästi yli keskitason. Pärjäisin pienemmälläkin. Taitaa Danten ja Boschin visio koskea minuakin.  

Muuan yksityiskohta kuitenkin pistää mietteliääksi.  

Miksi vaaditaan vain palkkamalttia? Mihin unohtuivat Optiomaltti, Osinkomaltti, Tulospalkkiomaltti, Sitouttamisbonusmaltti, Kultainen Kädenpuristusmaltti, Veroparatiisimaltti?   

Taitaa olla niin, että tällaiset maltit ovat vastenmielisiä jonkun ison puolueen kannattajille?

 

Vanha kapinallinen

 

- Perusluonteelleen ei ihminen mitään mahda. Näin sanoi kerran viisas sihteerini neiti B. ja tarkoitti minua.  

Olin silloin taas kerran uhmannut Vuoronvarausvirastossa ylempää tullutta ohjeistusta ja vienyt oman osastoni henkilökunnan koulutuspäiväksi taidenäyttelyyn. Kun kysyin neidiltä perustelua näkemykselleen, hän sanoi että olen ikäisekseni aika anarkistinen ja auktoriteettikammoinen.

 

No, neiti ei ole elänyt 60-luvulla, joten hän ei paljon tiedä. Otin hänen lausuntonsa imarteluna, ja olen kohtuullisessa mitassa yrittänyt toteuttaa samaa myöhemminkin. Kuten tänään.  

*   *   *    

Ilma oli huono ja kadut liukkaita, joten ei ulos pidä mennä. Voi vaikka kaatua. En lähtenyt mökistäni minnekään.  

Kun on pari viikkoa reissannut ympäri Eurooppaa ja Suomea, tuntuu luksukselta pysyä kotona. Oikein uppoutua toimettomuuteen. Luin uudistuneen Hesarin. Ei se kovin pahalta tuntunut, eiköhän sen kanssa voi elää.  

Onneksi on tekniikkaa. Matkoilla ollessani tekniikka on ottanut minulle talteen monta tärkeää elokuvaa, joita on tullut televisiosta. Enimmäkseen vanhoja tuttuja, jotka ansaitsevat tulla katsotuiksi uudestaankin.  

Aloitin "Nuoresta kapinallisesta".  

Huomaan, että siitä on vuosien mittaan tullut tärkeämpi kuin ennen aavistikaan.  Se ei enää ole pelkkä uuden valovoimaisen nuorisotähden (James Dean) syttymisleffa. Siitä on tullut varhainen ja yleispätevä kuva sodanjälkeisen nuorisokulttuurin syntymisestä. Sitä kulttuuria uusin muunnoksin eletään edelleenkin. Siinä näkee klassiset syntyainekset, siinä on ripaus Romeon ja Julian tarinaa takaa ajetuista rakastavaisista yhdistyneenä myöhempään Bonnie ja Clyde -aiheeseen (joka myös on tullut matkani aikana talteen odottamaan katsomistani).  

Arkkityyppisen aiheen lisäksi on kyllä ihailtava James Deanin eksistentiaalista hahmoa. Ainekset ikuiseksi nuorisoikoniksi ovat vahvemmat kuin kenelläkään myöhemmällä näyttelijällä.  

Päivätorkkujen jälkeen siirryin  Kieslowskin Kolme väriä -trilogian osaan Sininen. Se oli tullut jostain syystä mainoskanavalta (Ava). Eikö siellä tiedetty että se on laatuelokuva?  

Oli tyrmäävä synti katkaista niin hienovireinen ja herkkä elokuva vähän väliä mainoksin. Ajattelin tallentaa elokuvan pysyvästi dvd-levylle. Se vielä onnistuu, että pistän talletuksessa tauon päälle sillä sekunnilla kun mainoskatko alkaa. Mutta sille en mahda mitään, että mainoskanava on katsonut tarpeelliseksi kirjoittaa omia puffejaan elokuvan päälle. Kuvitelkaa, miltä näyttää keskellä Kieslowskin intensiivisintä kohtausta kuvaruutuun ilmestyvä "Seuraavaksi Dallas".  

Onneksi mainosmiehet eivät ole vielä (?) päässeet taidemuseoihin ja kirkkoihin tekemään tuhojaan. Olisi varmaan Mona Lisalla paidassa firmojen logoja ja Simbergin Haavoittuneen enkelin kantajapojilla Jokereiden lippis.  

*    *    *   

Ai niin, entä se ikäisekseen anarkistinen ja auktoriteettikammoinen Dessu tänään? No näin: Muuan auktoriteetti on puhunut televisiossa matkani aikana vastustavansa "oleskeluyhteiskuntaa".   

Minä siitä heti otin idean ja ryhdyin oleskelemaan. Makasin, söin, lorvailin, katsoin elokuvia, torkuin taas. En tehnyt mitään hyödyllistä. Ja kaiken huipuksi vietän puolieläkepäiviä, vaikka en ole lähelläkään mitään vaadittua ikärajaa. Niin hyvältä lorvailu tuntui, että aion tehdä saman uudestaan, ihan kiusallakin auktoriteetille, ehkä jo huomenna, jos ulkona on aina vaan liukasta.

======== 

Kiitos kommentaattori Ninnulle, joka osasi neuvoa konstin, jolla kierrän blogiani edelleen vaivaavan kuvansiirto-ongelman. Pienestä oli kiinni. Jotkut osaavat!