maanantai 7. tammikuuta 2013

Joulureuhan lopetus



 

Tervehdys, hyvät lukijat. Olen palannut joulukiertueeltani. Rymysin ympäri maita ja mantuja joulunpyhien ajan. Nyt on aika rauhoittua. Julistan siis Suomen Töölöntorilta joulureuhan lopetuksen. 

Hauskaa oli, enimmäkseen. Ei kuitenkaan lentokoneessa menomatkalla Brysseliin. Se tärisi ja nytkähteli niin että pelkäsin sen hajoavan pirstaleiksi. Ties mitä turbulensseja ja ilmakuoppia osui reitille. Onneksi lentotäti möi juomia, se helpotti oloa - pikkuisen, ei paljon.  

Turbulenssit ja ilmakuopat ovat nyt ilkeämielisesti seuranneet minua Töölöntorin reunalle asti. Kotitaloni hissi (kuva) on nimittäin ruvennut tärisemään ja nytkähtelemään. Huomautin häiriöstä huoltoyhtiölle, mutta eivät he ainakaan vielä ole poistaneet ilmakuoppia.   

Hississä ei valitettavasti ole hissitätiä myymässä helpottavia juomia, joten joudun käyttämään muita konsteja säilyttääkseni mielenrauhani. En mene hissiin vaan kävelen portaita pitkin. Viidenteen kerrokseen on paljon portaita,  mutta mieluummin sen teen kuin ajan turbulenssi-hississä. Ylöspäin kävely menettelee, mutta alaspäin on vaikeampaa, sillä polvi kiukuttelee vastaan. Ateneumin pitkissä portaissa se vaiva alkoi, nyt se häiritsee jo kotiportaissakin. Mutta onneksi vain alaspäin.  

On muitakin terveydellisiä harmeja Belgian-tuomisina. Tai ehkä pikemminkin esteettisiä harmeja. Brysselissä en nimittäin koskaan onnistu välttämään paikallista suklaata, vaikka hyvin tiedän mitä siitä seuraa: finnejä naamaan.   

Nyt niitä taas on, onneksi parta peittää suurimman osan. Vanhastaan tiedän, että kestää melkein kuukauden ennen kuin viimeinenkin muisto herkullisesta belgialaisesta suklaasta on poistunut. Onneksi herkullisesta belgialaisesta oluesta ei jää näkyviä muistoja kotiin tuotavaksi.  

Kotiin päin en matkustanut lentokoneella vaan junalla Tukholmaan asti. Siitä pidän. Pysähdyin Kööpenhaminassa yöksi, mutta en yöpynyt aseman penkillä niin kuin nuorena interreilaajana 70-luvulla. Harmi sekin, siinä aseman yötunnelmassa oli oma romantiikkansa.   

Tukholmassa viivähdin pari päivää tuttavissa, sitten tulin kotikunnaille, jossa junamatkustelu jatkui vielä.

Nyt olen kotiutunut enkä ihan heti suostu lähtemään Helsingistä minnekään. On rauha maassa.

=========

P.S. Jotain merkillistä on Bloggerissa tapahtunut poissa ollessani. Se ei enää antanut minun siirtää kuvaa tietokoneeltani tähän tekstiin. Mikä uudistus tämä on? Protestoin!
 

 

perjantai 21. joulukuuta 2012

Matkamies maan




 

Olen muutaman viikon pitänyt tiukkaa kasvisruokakuuria. Sen toteuttamiseksi olen kiertänyt kaupungin etnisiä ravintoloita, sillä niissä lounastarjoilu antaa maukkaan mahdollisuuden löytää uusia ruokalajeja. Monta herkkuhetkeä onkin löytynyt.   

En tarkoita mitään hienoja ravintoloita - aivan tavalliset kuppilat kelpaavat. Kiinalaiset, nepalilaiset, thaimaalaiset, intialaiset ja monet muut keittiöt tekevät herkullisen eksoottisia ruokia. Vanha suosikkini jo 80-luvulta on ravintola Ani syrjäisessä paikassa Telakkakadulla. Muita ovat Mount Everest, Annapurna, Satkar ja Namaskar. On makuja, on osaamista! Uusin suosikkilöytö on kurdiravintola Mesopotamia, joka sijaitsee aivan keskustassa Fennia-korttelin ylimmässä kerroksessa.   

Huomenna kuitenkin palaan tavalliseen ruokavalioon. Joulusta ei selviä ilman. Makuelämykset ovat kuitenkin johtaneet ajatukset muille maille vierahille, kauas pois.  

Hilpeä sihteerini neiti B. on aina valpas ja ajan tasalla. Hän on huomannut, että nyt on ensimmäinen talvi, jolloin olen suurelta osin vapaa virkatyöstäni. Hänen mielestään minun pitäisi nyt toteuttaa sellaisia asioita, joita ennen en voinut. Tällä hän tarkoittaa matkustamista kauas pois.  

Neiti B. ehdottaa, että matkustaisin Rio de Janeiroon, ja nimenomaan karnevaaliaikana. Hän on jopa luvannut opettaa minut tanssimaan sambaa, sillä hän arvaa, etten sitä osaa.  

No, tätä täytyy harkita tarkasti.  Karnevaalit pidetään helmikuussa. Ei kai sambaa niin älliä opi. En ole luvannut lähteä. Sen sijaan keväämmällä on tulossa työmatka paikkaan, jossa en ole ennen käynyt, vaikka Euroopassa olen aika laajalti matkustanut.  

Kohteena on Malta. Siellä järjestetään Vuoronvarausvirastojen konferenssi. Kiinnostava paikka, jossa historiaa on vaikka kuinka paljon. Täydentyypä vielä kokemukseni vielä uudella eurooppalaisella maalla. Sitten ei enää puutukaan kuin Andorra, San Marino ja Liechtenstein, muutama entisen Jugoslavian osavaltio sekä Bulgaria, Ukraina ja Valkovenäjä.   

*   *      

Olen viime päivinä tarjonnut lukijoille hyödyllisiä ohjeita joulunviettoon. Itse en niitä noudata, sillä lähden reissuun. Joulu menee Brysselissä, paluumatkalla poikkean Tukholmassa. Kotiin palattuani käyn ensin Jyväskylässä ja sitten Tampereella. Belgiaan matkustan taas inhoamallani lentokoneella, kun en muuta voi. Muut matkanteot olen aikeissa toteuttaa paljon miellyttävämmin: junalla. Vaikka kuinka halvalla pääsisi lentämään (ks. Aeron mainos), mieluummin matkustan maan kamaralla.  

Blogi jää nyt toistaiseksi telakalle. Kiitän lukijoita kiinnostuksesta ja toivotan hyvää joulua ja uutta vuotta.
 
 

 

 

torstai 20. joulukuuta 2012

Hyödyllistä puuhaa jouluksi 3



 

Tällä kirjoituksella taitaa olla väärä otsikko, tai ainakin otsikosta voisi poistaa attribuutin "hyödyllistä". Kirjoitan peleistä. Joulupuuhaa ne kyllä monelle ovat, mutta eivät ehkä järin hyödyllisiä.  

Moni on yrittänyt johdattaa minua pelien maailman, jopa kaikesta innostuva sihteerini neiti B., joka yritti opettaa minulle Angry Birdsiä, vieläpä palkallisella työajalla. Taisi pelaamiseni kuitenkin jäädä muutamaan itsenäiseen kokeiluun. 

En seuraa jalkapalloa, en jääkiekkoa. Pesäpalloa seurasin hieman, mutta sekin on jäänyt. En osaa golfia, en tennistä, en hevospooloa. Tikkataulu on maalla saunan seinässä, mutta en osu. Kännykkäaikakauden alussa kokeilin matopeliä, ikävystyin pian. Tietokoneellani näkyy olevan ohjelmapakettiin kuuluvat korttipelit ym., mutta kertaakaan en ole kokeillut. Vihoviimeisiltä näyttävät kaikki pleikkaripelit, erilaiset räiskintä, sota- ja kilpa-ajopelit. Tietokonetta käytän kyllä runsaasti, mutta en pelaamiseen. Joskus ihmettelen itsekin nurjamielistä suhtautumistani.  

Ainoat pelit, jotka tunnen hyvin ja joita muistan hyvällä, olivat pajatso, räsypokka ja jätkänshakki. Mutta nekin ovat kadonneet jonnekin menneisyyteen. Paluu ei ole näköpiirissä.  

Sitten on vielä yksi, kaukaa lapsuudesta. Mummolla oli Fortuna, juuri tuollainen kuin kuvassa. Sitä pelasin mummon kanssa jouluisin. Se lauta on vieläkin tallella kesäasuntoni aitan romuvarastossa, lohkeilleena ja ränsistyneenä. Kuulat ovat kadonneet. Pelilautoja on uskoakseni tallella monilla muillakin. Se on hyvä peli, ei sitä suotta mainoksessa ylistetä. Suosittelen kokeiltavaksi, jos mahdollista. Voisivat lapset saada aivan uudenlaisen elämyksen, jossa välittyy eteenpäin palanen kulttuurihistoriaa.