Kävelykierros Helsingissä 2

 

Kohde 2: Ruttopuisto  

Graffiti-isku on kohdistunut Vanhan kirkon puistoon eli Ruttopuistoon. Puiston puut ovat täynnä värikkäitä kuvioita.  

Tällä kerralla iskun tekijät eivät kuitenkaan ole käyttäneet spray-maaleja vaan villalankaa. Kyllä ovat virkkuukoukut yössä heiluneet! Ja päivisinkin, sillä ei tällaisia teoksia luoda yhtäkkiä. Niitä on virkkailtu vähitellen pitkin kevättä ja kesää eri puolilla kaupunkia. Iskun taustaorganisaatioksi on ilmoittautunut Nuorisoasiainkeskus. Monet ryhmät ovat varanneet itselleen puun jo kauan etukäteen ja käyneet mittailemassa sen muotoja luodakseen juuri siihen sopivan teoksen.  

Tapahtuma on osa Design-pääkaupunkivuotta. Nimikin sillä on: Knit´n Tag.  

Tästä Dessu pitää. Teoskokonaisuus on iloinen ja hauska. Idea tuntuu tuoreelta, tällaiseen en ole ennen törmännyt, vaikka kuuluu näitä maailmalla olleen. Tekijäporukoita on vaikka kuinka paljon, esim. Martat, Tärähtäneet Ämmät, Gerillamummot, Lentoemännät. Kaikkikohan naisia? En ainakaan huomannut äijäporukoita. Minunhan olisi pitänyt ryhtyä toimeen, kun jonkin verran osaan virkata ja neuloa. Tai osasin, kauan sitten.  

Ilo jää lyhytikäiseksi. Viimeinen päivä on 27. syyskuuta. Käykääpä ohi kulkiessanne vilkaisemassa, tulee hyvä mieli. Helsinkiä huonommin tunteville kulkuohje: Mannerheimintietä aivan alkuun, Erottajalle. Siitä oikealle, Bulevardille. Bulevardia pitkin yksi korttelinväli, ja siinä Vanha Kirkkopuisto on.  

Näytteeksi muutamia kuvia. Ne saa taas klikkaamalla isommiksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kävelykierros Helsingissä 1

 

Helsinkiin palattuani olen taas päässyt aloittamaan vanhan lempipuuhani: kävelykierrokset kaupungilla. Välillä tuntuu, että vajaassa kolmessa kuukaudessa Helsinki on muuttunut paljon. Ihan kuin tämä ei olisi enää sama kaupunki kuin keväällä.  

Sää on suosinut kierroksiani. Kaupunki on täynnä turisteja. Tunnelma on toisenlainen kuin talvella. Ihan kuin olisin jossakin etelän suuressa kaupungissa.  

Tänään ja lähipäivinä raportoin blogissani vastaan tulleita ihmeitä. Helsinkiläiset ovat tietysti itsekin törmäilleet näihin nähtävyyksiin, mutta olen lukijalaskureista havainnut, että blogiani luetaan melko paljon muualla kuin Helsingissä.  

Kohde 1.  Bussipysäkki Kampissa

Ei kovinkaan kaukana kodistani on uudenlainen raitiovaunu- / bussipysäkki. Se avattiin aivan äskettäin Taiteiden Yönä osana Helsingin designpääkaupunkivuoden teemaa. Sen on suunnitellut Stefan Lindfors, se sama joka on tullut tunnetuksi astioista, huonekaluista, valaisimista ja erityisesti ympyriäisestä vesipullosta ja käärmeen näköisestä dildosta.  

Pysäkki on prototyyppi, jota kehitellään kokemuksen myötä. Tarkoitus on, että tätä rakennetaan tärkeimpiin liikenteen solmukohtiin. Katos on huomattavasti isompi kuin entinen. Niitä on nyt tehty kaksi kappaletta Tennispalatsin viereen Fredrikinkadulle. Erityistä on, että pysäkkirakennelman kaikki ikkunat ovat eri muotoisia. Ne on tehty vaikeasti särkyvästä turvalasista, sillä selvää on, että aggressiiviset henkilöt hyökkäävät näin omaleimaisen rakennuksen kimppuun.  

Katoksen sisään pääsee edestä ja takaa. Aikataulu- ja muuta informaatiota varten katoksessa on neljä 42 tuuman näyttöä. Pieni pöytä on, jos haluaa vaikkapa kirjoittaa. Penkin vieressä on koukku käsilaukun ripustamista varten. Vieressä on tyyliin sopiva roskakori.  

Täytyy myöntää, että pidin pysäkistä heti ensinäkemältä. Se ei ole aivan tavanomainen reagointitapa minulle, yleensä olen aika epäilevä aluksi. Tässä oli kuitenkin jotakin sympaattista. Roskakori herätti pysäkillä seisovien kesken ihmettelyä. Miten se tyhjennetään? Vai onko sitä tarkoitus tyhjentää ollenkaan? Siinä ei ole luukkuja tai saumoja, joista sen voisi avata. Vai onko se roskakori ollenkaan? Ehkä se on jonkinlainen koriste?  

Harvinaista, että Helsingissä aletaan kadulla puhua tuntemattomien kanssa. Se on hyvä merkki.  

Kuvissa pysäkkirakennelma eri puolilta. Pyöreä pytikkä on se roskakori.

Kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi.

 

 

Suu tuohesta

 

"Dessun suu on tuohesta tehty." Näin lausui suorapuheinen sihteerini neiti B. taannoin, kun tuskastui siihen, etten pärjännyt viinintunnistuskilpailussa. Kalliit ja halvat viinit menivät minulta sekaisin, kun niitä sokkotestissä maisteltiin, luokiteltiin ja arvioitiin. 

En olisi halunnut osallistua koko testiin, sillä viinit eivät ole minun osaamisaluettani. Henkimaailman hommasta on kai kyse, kun joku tunnistaa sokkona viinimerkin ja vielä vuosikerrankin. Minä en tunnista. Nuorena opiskelijana tutuksi tulivat Liebfraumilch, Feteasca, Rioja Tinto, Algerialainen, Marlin omenaviini ja muutamat muut, mutta eivät ne mielestäni mitään suuria herkkuja olleet. Olut maittoi paremmin. 

Virkatyöhöni on vuosikymmeniä kuulunut istua iltaa asiakkaiden ja kontaktiryhmien kanssa hienoissa ravintoloissa. Kalliit viinit kuuluvat asiaan. Maistelen toki niitä seuran vuoksi, mutta olen hyvin pidättyväinen. Keskusteluun tarvittavan viinintuntemukseni olen hankkinut enemmänkin alan kirjallisuudesta, en niinkään omakohtaisista aistihavainnoista.  

*   *   * 

Kesäasunnollani vieraili taas tänä kesänä muutamia kokouksista tuttuja kollegoita etelän viinimaista. Oriveden Alkosta hankin juomia illanistujaisiin. Tapana on kuitenkin ollut jo vuosikausia, että mainio naapurini T. hankkii tarpeen tullen etelän vieraiden maistettavaksi myös aitoa eksoottista suomalaista perinnejuomaa. Näin tehtiin tänäkin kesänä, kun tuli kaksi herrashenkilöä Italiasta. T. tuntee seutukunnan ja osaa auttaa kesänaapuriaan tällaisissakin hankinnoissa. 

Ei sitä paljon ollut, pieni puteli vain. Minun mielestäni se oli väkevää ja pahaa, aivan helvetin pahaa, kuten aina ennenkin. Kunhan vähän näön vuoksi huuliani kostutin. Mutta italianherrat riemastuivat: se on vähän kuin grappaa. 

Olen joskus Roomassa käydessäni maistanut grappaa sen verran että tiedän. Ei minun tuohisen suuni makuun sekään. Mutta italialaiset kiinnostuivat, kun heille kerrottiin, että tämä suomalainen perinnejuoma edustaa yksityistä yritteliäisyyttä ja on kotikonstein valmistettu ja paja on ollut metsässä. He halusivat reseptin. Toinen italialaisista herroista oli koulutukseltaan kemisti. Hän halusi oppia ja kokeilla kotona. 

T. on monitaitoinen mies, ja niinpä hän osasi ohjeet. Minä tulkitsin. Paperille kirjoitettiin resepti ja piirustettiin tarvittavat pannut, pöntöt ja putket.  

Taitaa käydä niin, että jossakin Milanon seudulla alkaa kohtapuoliin pannu pulputtaa. Ties vaikka joudun tuotosta  maistamaan, sillä minulla näyttäisi myöhemmin talvella olevan taas edessä työmatka Italiaan. 

Kuvassa ei ole kesänaapurini T. vaan perinnejuoman valmistamisen suurmestari Tippavaaran isäntä Kankkulasta.