Ethän minua unhoita...

Dessu poikkesi ohi ajaessaan vanhainkodissa katsomassa iäkästä tätiään. Saman tädin juttuja olen tallentanut tänne luettavaksi ennenkin (viimeksi 13. lokakuuta, sitä ennen 19. maaliskuuta). Muorilla on pää paremmassa kunnossa kuin jalat. Jalkoja kuitenkin kuntoutetaan, niinpä hän lupaili vielä ennen kesää lähteä naapurihuoneessa asuvan 99-vuotiaan herran kanssa tanssilavalle jenkkaa hyppimään - molemmilla kun on syntymäpäivä samoihin aikoihin.
Muori on ylpeä hyvästä muististaan. Taas kerran hän halusi, että kuulustelen häneltä kertotaulun. Kyllä se sujui. Sitten hän lukea lopotti ulkomuistista Nälkämaan laulun, Herran siunauksen ja Do-re-min.

Hyvä suoritus, ajattelin, mutta aina vaan paremmaksi muori innostui pistämään. Nuo äskeiset Dessu itsekin olisi osannut. Nälkämaan laulu on jopa melko tuoreesti tullut kerratuksi Mikko Niskasen Surmanluodeissa.

Alkoi mennä vaikeaksi. Tuli Keski-Suomen kotiseutulaulu. Siinä oli vielä minulle tuttua kaikua, kun Jyväskylässä olen minäkin kasvanut. Mutta Pohjanmaan joet: Siika-, Kyrö-, Pyhä-, Kala- ja ties mitkä. Tämä lista ei ole hallinnassani, ei ole koskaan ollutkaan.

Muori alkoi vasta päästä vauhtiin. Tuli Ruben Simeon Leevi Juuda… Jostakin hataran muistini syvistä kellareista pulpahteli yllättävä tuttuuden tunne. Tämän rimpsun minäkin joskus opetellut mutta autuaasti unohtanut. Jotain veljeksiä Raamatusta, jonkun poikia. Vielä tuli Room-Ko-Ga-Ef-Fili… Tämän olen tainnut joskus yrittää opetella, en osaisi toistaa, en ainakaan oikeassa järjestyksessä.

En pärjännyt muorille, pakko tunnustaa.

Muori on koko aikuisikäni puhutellut minua ”maisteriksi” ja vähätellyt itseään: hän on vain kiertokoulun ja rippikoulun käynyt eikä osaa mitään eikä tiedä mistään mitään eikä ymmärrä mitään. Kieliäkään ei sano osaavansa muuta kuin venäjän harasoon ja ruotsin kanttuvein. Hyvin sanoo niillä pärjänneensä.

Sen hän kuitenkin vakuuttaa jääneen päähän, minkä kiertokoulussa oppi. Yksi uudempikin laulu onnistuu ulkomuistista, Satumaa-tango.

Hän on moneen kertaan vuosien varrella kunnioittavaan sävyyn ihmetellyt, mitä kaikkea minun on pitänyt opetella ulkoa päästäkseni maisteriksi. Ja tohtorin tutkinto, siinä ulkoa muistettavien asioiden määrä nousee jo käsittämättömiin mittoihin.

Lähtiessäni hän kovasti pyyteli käymään toistekin, kun en ole naismuistiin poikennut. Taisi edellinen käynti olla silloin kun hän täytti 80, vai oliko se 85, monta vuotta siitä on. Olisi niin mukava taas kokeilla maisterin kanssa näitä muistijuttuja.

Työhön lepäämään

Perin voipuneena kaikesta Kristikunnan Suureen Juhlaan liittyvästä menosta ja melskeestä Dessu huomaa lopultakin kotiutuneensa Töölöntorin kulmalle ja ryhtyvänsä huomenna hoitamaan virkatehtäviään omassa työhuoneessaan Kruununhaassa. Uskon, että paluu normaalirytmiin elvyttää minut jo muutamassa päivässä pitkän poikkeustilan aiheuttamasta stressistä.

Joulun alla lupaamani piparkakut onnistuivat hienosti ja ne on syöty. Sen sijaan lupaamani himmelin askarteleminen ei sujunut niin kuin Strömsössä. Tuli hieman niukka, suunnittelin suurempaa.

Vieraita tuli ja meni ja lahjojen määrästä päätellen olen onnistunut hämäämään kaikki luulemaan, että olen kiltti. No, ihmisiä on helppo hämätä. Sitten alkoi reissaaminen. Olen käynyt Brysselissä, Jyväskylässä ja Tampereella. Vähän pelotti lähteä Brysseliin, ettei joudu päiväkausiksi paikalliselle lentokentälle lumen saartamaksi, kuten tuhannet muut juuri niinä päivinä. Niin ei kuitenkaan käynyt, olivat kai löytäneet lumilapioita.

* * * 
Uutenavuotena Dessu ei ampunut ainuttakaan rakettia, kuten ei koskaan ennenkään, sillä uskon, että pahat henget kaikkoavat ilmankin. Tinan valanta sen sijaan lupaili alkavalle vuodelleni suurta menestystä ja paljon matkoja. En itse osaa häävistikään lukea tinaviestejä, ja niinpä tehtävän suoritti seurueen mystikkotohtori. Epäilen kuitenkin hänen vilpittömyyttään, sillä hän tiesi ilman tinaakin, että työtehtäväni muuttuvat vuodenvaihteesta alkaen. 

Muutoksen syynä on nainen, kuinkas muutenkaan. En ole iloinen muutoksesta mutta minkäs naisille voi. Vuoronvarausviraston ulkomaansuhteista viime vuodet vastannut toimistopäällikkö jäi nimittäin äitiyslomalle Väärinkäsitysten välttämiseksi huomautan painokkaasti, että minulla, Dessulla, ei ole mitään osuutta äitiyslomaan johtaneiden tapahtumien kanssa!  Mutta sen seurauksista joudun kuitenkin vastaamaan. Minusta nimittäin tuli ulkomaan suhteista vastaava sijainen - tosin vain Euroopan osalta, ei koko maailman.

Se tietää matkustamista, aivan niin kuin tinatohtori klöntistä väitti näkevänsä.

Uusi tehtävä on kyllä minulle vanhastaan tuttu, hoidin sitä vuosikaudet ennen kuin rimpuilin siitä irti nelisen vuotta sitten. Kontaktiverkosto on siis valmiina, joten palaan tuttuun ympäristöön. Olisin silti mieluummin pysynyt siitä irti, sillä tunnen matkustaneeni elämässäni jo aivan tarpeeksi, liikaakin. Pysyisin mielelläni kotimaan kamaralla. Onneksi tehtävä jää lyhytkestoiseksi.

* * * 
Vuoden ensimmäinen työtehtäväni ei kuitenkaan vienyt ulkomaille. Se johti Turkuun. 

Turku on paha paikka. Sitä olisi syytä välttää, ja niin olen tehnytkin. Toisaalta on sen kaupungin pitkässä historiassa jotakin hyvääkin, kuten Holmbergin & Långbackan luotsaama teatteri 70-luvulla. Ja erityisesti ensimmäinen Ruisrock 1970.

Miksi moitin? Ei, arvaatte väärin, syynä ei ole Matti ja Teppo eikä edes Kanervan Ike vaan se, että silloin 1970 rock-juhlan jälkeen sain ensimmäisen ja ainoan kerran elämässäni ns. turpiini.

Se tapahtui Pinellan nurkalla. Olimme istuneet iltaa Foijassa ja kävelimme kohti majapaikkaa, ylioppilaskylää. Siinä Pinellan nurkalla oli kaksi kaunista tyttöä. Yritimme tehdä tuttavuutta. Ulkoasumme oli sellaista hippivoittoista, kuten ajankohtaan sopi.

Nurkan takaa ilmestyi kaksi isoa rumaa korstoa. Ne eivät selvästikään olleet mitään love and peace -miehiä vaan luultavasti jotain Tepsiläisiä. Nenä veressä siitä jouduimme vetäytymään kohti Ikituuria ja neidit jäivät.

* * * 
Siitä on jo yli 40 vuotta. Pysähdyin viettämään hiljaisen hetken muistojen täyttämällä paikalla Pinellan nurkalla.  Vilkuilin kyllä ensin ympärilleni. Nyky-turkulaiset vaikuttavat leppoisalta väeltä, toisaalta minullakaan ei ole enää hippikuteita.

Onneksi Turusta pääsee myös helposti pois. Niin nytkin. Työtehtävien tultua hoidetuksi nousin laivaan ja ajoin Tukholmaan loppiaisviikonlopuksi. En ulkomaankontakteja hoitamaan vaan vanhoja kavereita tapaamaan.

Tip tap ja rati riti

Dessu yritti katsoa Teemalta Jean Renoirin elokuvaa Tohtori Cordilierin testamentti, mutta se ei lähtenyt imemään, vieläkään. Muistan yrittäneeni ennenkin. Selvästikin vieras aihe hienolle ohjaajalle. Kaikille sattuu harha-askelia.

Sen sijaan kaivoin hyllystäni vanhojen aikakauslehtien arkistoa - siellä on nippukaupalla löytöjä Längelmäveden kesätorppani ullakoilta ja aitoista. Käteen osui kellastunut ”Joulusanoma lapsille” vuodelta 1931. Siitä oheiset näytteet (klikkaamalla suuremmiksi!)

Lehden yleissävy on tietenkin topeliaanis-uskonnollinen. Lehden tekijöinä on kulttuurin merkkihenkilöitä, kuvittajana Venny Soldan-Brofeldt ja päätoimittajana Aune Krohn.

Yllättävin löytö on L.Onervan kirjoittama ”Enkelien joululaulu”, säveltänyt Leevi Madetoja. Nuorena luin Onervaa aika lailla, mutta tällainen ei ole ennen osunut kohdalle. Tämä on minulle vieras laulu, enkä tiedä, onko tämä yleisesti tunnettu teos. Ei ainakaan soi radiossa niin kuin Tip tap ja Rati riti ralla. Ehkä blogia lukevat musiikkimiehet tuntevat? 

Topeliukselta on lehdessä tietysti katkelma (Jouluyö). Muita kirjoittajia ovat Yrjö Karilas, Lempi Vihervaara, Ellida Erling, Aili Havas, Maikki Rainio, Selma Pankakoski, Saimi Retulainen sekä tuntemattomiksi jäävät H.P., M.S. ja K.B. (ehkä Kersti Bergroth?)

Luin lehden aika tarkasti läpi. Hyvin mielenkiintoinen retki nyky-Dessulle vieraaseen mielenmaisemaan. Mutta jopa Dessu on joskus ollut lapsi. Lehti toi tutulta tuntuvan tuulahduksen kaukaa menneisyydestä, sillä vielä 50-luvun lopun kansakoulussa ilmapiiri oli juuri tällainen.

¤ ¤ ¤ 

Samalla Dessu huomaa ajan riennon. Ollaan jo jouluviikolla, ja Dessu istuu tässä kirjoittamassa joutavia jaarituksia, vaikka piparkakut ovat leipomatta ja himmeli askartelematta.

Ei käy laatuun. Heti huomenna ryhdyn hyödylliseen puuhaan. 

Dessun blogi jää nyt tauolle. Toivotan lukijoille joulurauhaa.