tiistai 11. tammikuuta 2011

Ethän minua unhoita...

Dessu poikkesi ohi ajaessaan vanhainkodissa katsomassa iäkästä tätiään. Saman tädin juttuja olen tallentanut tänne luettavaksi ennenkin (viimeksi 13. lokakuuta, sitä ennen 19. maaliskuuta). Muorilla on pää paremmassa kunnossa kuin jalat. Jalkoja kuitenkin kuntoutetaan, niinpä hän lupaili vielä ennen kesää lähteä naapurihuoneessa asuvan 99-vuotiaan herran kanssa tanssilavalle jenkkaa hyppimään - molemmilla kun on syntymäpäivä samoihin aikoihin.
Muori on ylpeä hyvästä muististaan. Taas kerran hän halusi, että kuulustelen häneltä kertotaulun. Kyllä se sujui. Sitten hän lukea lopotti ulkomuistista Nälkämaan laulun, Herran siunauksen ja Do-re-min.

Hyvä suoritus, ajattelin, mutta aina vaan paremmaksi muori innostui pistämään. Nuo äskeiset Dessu itsekin olisi osannut. Nälkämaan laulu on jopa melko tuoreesti tullut kerratuksi Mikko Niskasen Surmanluodeissa.

Alkoi mennä vaikeaksi. Tuli Keski-Suomen kotiseutulaulu. Siinä oli vielä minulle tuttua kaikua, kun Jyväskylässä olen minäkin kasvanut. Mutta Pohjanmaan joet: Siika-, Kyrö-, Pyhä-, Kala- ja ties mitkä. Tämä lista ei ole hallinnassani, ei ole koskaan ollutkaan.

Muori alkoi vasta päästä vauhtiin. Tuli Ruben Simeon Leevi Juuda… Jostakin hataran muistini syvistä kellareista pulpahteli yllättävä tuttuuden tunne. Tämän rimpsun minäkin joskus opetellut mutta autuaasti unohtanut. Jotain veljeksiä Raamatusta, jonkun poikia. Vielä tuli Room-Ko-Ga-Ef-Fili… Tämän olen tainnut joskus yrittää opetella, en osaisi toistaa, en ainakaan oikeassa järjestyksessä.

En pärjännyt muorille, pakko tunnustaa.

Muori on koko aikuisikäni puhutellut minua ”maisteriksi” ja vähätellyt itseään: hän on vain kiertokoulun ja rippikoulun käynyt eikä osaa mitään eikä tiedä mistään mitään eikä ymmärrä mitään. Kieliäkään ei sano osaavansa muuta kuin venäjän harasoon ja ruotsin kanttuvein. Hyvin sanoo niillä pärjänneensä.

Sen hän kuitenkin vakuuttaa jääneen päähän, minkä kiertokoulussa oppi. Yksi uudempikin laulu onnistuu ulkomuistista, Satumaa-tango.

Hän on moneen kertaan vuosien varrella kunnioittavaan sävyyn ihmetellyt, mitä kaikkea minun on pitänyt opetella ulkoa päästäkseni maisteriksi. Ja tohtorin tutkinto, siinä ulkoa muistettavien asioiden määrä nousee jo käsittämättömiin mittoihin.

Lähtiessäni hän kovasti pyyteli käymään toistekin, kun en ole naismuistiin poikennut. Taisi edellinen käynti olla silloin kun hän täytti 80, vai oliko se 85, monta vuotta siitä on. Olisi niin mukava taas kokeilla maisterin kanssa näitä muistijuttuja.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Näin se menee - muistamme mitä haluamme positiivisten asioiden pussista! - Piti oikein tehdä itselle muistin testaus tämän postauksen innoittamana. Tulos oli oikein hyvä ja ns. viivästetty muisti näyttää toimivan moitteettomasti. Mutta testisivulla kehoitettiin varmuudeksi 'tarkkailemaan' josko lähiympäristö havaitsee muistissa heikentymistä ;-). Ulkomuistia ei vielä ole mikään haurastuttanut. Tallessa on monin esimerkein!

Mutta vakavasti ottaen - kuinka hyvä asia olisikaan viettää omaa ikää vanhempien kanssa aikaa ja antaa heidän muistella.....Liian monella on niitä kiireitä ja aika on jollakin 'kortilla'!

'Sivummalta seuraaja'



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...