Pitkätukkaiset lurjukset

Dessutom voi hiljaisesti onnitella itseään monesta kohdalleen osuneesta sattumankantamoisesta elämänsä varrella. Yksi niistä on se, että hän sattui olemaan 13-vuotias juuri täsmälleen vuonna 1964.

Se oli erinomainen ikä uuden aikakauden murroskohdassa.

Uuden päälle vyöryvän nuorisokulttuurin ulkoisena merkkinä Dessutom ei enää suostunut menemään parturiin vaan kasvatti pitkän tukan. Niin teki moni muukin. Se oli kapinaa.

Vanhoista luokkakuvista näen, että ei se kapina kovin raju ollut verrattaessa myöhempien aikojen pitkiin tukkiin. Vähän tuli tukkaa korvanlehden yläosan päälle ja alas otsalle lähelle kulmakarvoja.

Mutta kontrasti entiseen oli merkittävä. Vanhempien määräysvalta oli siihen saakka vaatinut lyhyttä tukkaa - ja se tarkoitti todella lyhyttä. Kotona oli ”lippauskone”, jolla isä veti hiukset niskasta ja korvallisilta nahkaa myöten sileiksi lähelle päälakea. Ylös jätettiin vähän tupsua. Tämä operaatio toistui suunnilleen joka toinen lauantai ennen saunaan menoa. Sellainen tukka oli miehekäs. Muunlainen ei tullut edes mieleen. Valtakunta eli yhtenäiskulttuurin aikakautta.

Rouva Nevalaisen parturiliikkeessä käytiin aina joskus - siinä oli luksuksen makua. Odotuspenkillä meni joskus pitkään. Dessu muistaa, että lehtikorissa oli Aku Ankkaa ja Jallua. Rouva otti Jallut pois ja vei ne syrjään. Dessu mietti, että mitähän nuokin ovat.

Rouvan käsittelyssä ei tullut samanlaisia vihlaisuja kuin kotikoneella. Hänellä oli suriseva sähkökone, eikä sen terärakoihin tarttunut hiuksia niin kuin isän. Hän myös tupsutti pehmeällä sudilla lopuksi ja pruikkasi hyvänhajuista suihketta.

1964 partureille taisi käydä huonosti. Tuli uusi aikakausi.

Mullistus alkoi Liverpoolista ja ulottui kohta Jyväskyläänkin. Hiuksissa se näkyi. Elvis-tukka ja Brylcreem-rasva nousivat rajalinjaksi vanhan ja uuden nuorisokulttuurin väliin.

Me pitkälettiset istuimme Ruthin Vintillä ja kuuntelimme jukeboksista Beatlesia. All my loving, Can´t buy me love, Rock n roll music… Väinönkadun levykauppa sai asiakkaita. Tuli vielä kireät housut, kukkapaita ja ketju kaulaan. Samettikankaiset Retu-kengät. Tytöillä minihameet ja Indiskasta ostetut intianpuuvillahörhelöt. Kauniita kuin mitkä. Yhtäkkiä kaikki oli erilaista kuin ennen.

Isää hävetti, kun poika oli niin epäsiistin näköinen. Pitkä tukka ja muutama partahaivenkin. Kotona tuli yhteenottoja. Äiti itki ja yritti supattaa järkeä päähän. Kaupungilla puistoissa istuskelevat äijäsakit keksivät naama virneessä vihellellä perään: - Hei tytöt…
¤

Ensimmäisen kerran Dessu huomasi jäävänsä jälkeen ulkonäön kehityksestä, kun punkkarit ilmestyivät katukuvaan. Tuohon en mene mukaan, vaikka musiikissa onkin ansiokkaita tuotoksia.

Nyt Dessu katselee ympärilleen. Tatuointeja näkyy, muutama lävistyskin. Vierasta, outoa. Mutta pidän suuni kiinni. Ei saa käydän niin kuin oman isän kanssa aikoinaan Jyväskylässä.

Yhtä hiljaa nuoriso on Dessun ulkomuodosta. Kiitos siitä. Mutta olisi mielenkiintoista tietää… Jäljellä on yhä viitteitä vuodelta 1964. Tukka pitkänpuoleinen. Parransänkeä. Ei sellainen kulttuurin murros koskaan näytä menevän ohi.

Puolustuksella puheenvuoro

Sain eiliseen tekstiini "13000 naista" palautetta. Kiitän ja kumarran - on mukava huomata, että joku lukee ja reagoi.

Sähköpostiin tuli muutama kiukkuinen kommentti. Niissä näkyi ärtymys tekstini sovinistisesta asenteesta ja amerikkalaisen filmitähden seksisaavutuksen aivottomasta ihailusta ja omakohtaisesta aikeista yltää samaan.

En tiedä, oliko vika kommentoijan kyvyssä lukea ja tunnistaa ironiaa vai kirjoittajan kyvyssä kirjoittaa sitä. Tekstinhän voi aina kirjoittaa paremminkin - jos osaisi.

On totta, että tekstini ilmaisu jätti hämäräksi yhden olennaisen seikan. Se tulee tässä.

Kyseisessä kahvihuonekeskustelussa oli paikalla kymmenkunta naista ja kaksi miestä, Dessun lisäksi Tarmo, tekninen johtaja. Me molemmat miehet olemme kuuttakymmentä lähestyviä. Naiset olivat parikymppisistä viisikymppisiin. Vanhoja tuttuja koko porukka.

Kaikki blogitekstissä kirjoittamani oli naisten puhumaa. Beatty-uutinen synnytti naisissa hilpeää leukailua ja muka-ihailua Amerikan aikaansaaviin miehiin. Me kaksi suomalaista ikämiestä saimme toimia - kaikessa ystävyydessä - mallitapauksina päinvastaisesta.

Tilastoja laskeva matemaatikko on myös nainen, kolmikymppinen. Saimme tilastoihin pohjautuvaa kannustusta ja yllytystä keskittyä olennaiseen, kunhan eläkepäivät alkavat.

Beattyn puheita en puolusta, vain omaa ja Tarmon vaiteliaisuutta

Katu ja Fitz

Yle lähettää taas brittiläistä laatudraamaa ja peräti kahtena eri laatusarjana. Yhteistä niillä on käsikirjoittaja Jimmy McGovern. Nimet ovat "Katu" (The Street) ja "Fitz ratkaisee" (Cracker)

Molemmat sarjat on esitetty aikaisemminkin, Fitz kahdestikin. Jäin edellisellä kerralla ihmettelemään sarjojen hieman vaatimattomia katsojalukuja. Jostain syystä yleisö ei löytänyt niitä. Osasyy taisi olla myöhäinen esitysaika - kumpikin sarja on varsin rankkaa katsottavaa. Ei lapsille!

”Rankkuus” on kuitenkin syvästi eurooppalaista ihmissuhdedraamaa, ei amerikkalaista verilöylyä.

Fitz on 1990-luvun tuotantoa, eikä uusia jaksoja enää tule. Katu on tuore sarja. Aluksi esitetään edellisen tuotantokauden jaksot uusintoina, maaliskuussa alkavat uudet.

Katu ei ole mikään brittiläinen vastine Suomen Kotikadulle, vaikka rakenteessa onkin yhteinen perusidea. Saman kadunpätkän ihmisten elämää siinä kuvataan. Mutta brittiläinen versio pistää katsojan tiukoille ja vaatii ajattelemaan.

Sävy on arkinen, jopa ääriarkinen. Arkitodellisuudessa on vahvaa draamaa: on rakkautta, vihaa, petosta, himoa, seksiä, avuttomuutta, hyväksikäyttöä. Mutta myös aitoa ystävyyttä ja välittämistä. Elämä on moni-ilmeistä mutta ei useinkaan helppoa tai kaunista.

Dessutom suosittelee molempia sarjoja mutta vain sellaisille katsojille, jotka kaipaavat aitoa eurooppalaista laatudraamaa ja vierastavat amerikkalaisia keskivertoräiskyttelyitä tai hunajaisia hupailuita, joita Suomessakin riittää, erityisesti kaupallisilla kanavilla.

Mukaan pääsee vaikka kesken sarjan. Kumpikaan ei ole jatkuvajuoninen. Molemmat sarjat ovat vasta äsken päässeet alkuun, joten vielä ehtii hyvin mukaan, vaikka olisi käynnistysjaksot missannutkin.

Katu tulee keskiviikkoisin myöhäisillassa.

Fitz tulee lauantaisin myöhäisillassa.

Molemmat Yle-ykköseltä.