torstai 23. tammikuuta 2014

Kynä käteen



Lehtitietojen mukaan aikovat lopettaa käsialakirjoituksen peruskoulussa. Riittää kun lapsi osaa tekstata. Eikä varmaan tekstauskaan kohta ole tarpeellinen taito. Koneella kirjoitetaan, ei kädellä. Sellainen on visio.

Onkohan tuo nyt oikein viisasta?

Minun kansakouluaikoinani sen nimi oli kaunokirjoitus. Siitä on jossain vaiheessa poistettu tuo "kauno", ihan niin kuin kaunoluistelustakin. Kaunokirjallisuus-nimitystä olen vielä huomannut jossain käytettävän. Kaunotiede on nykyisin estetiikka. Kaunopuheisia ei liene yhtään jäljellä Kaarlo Marjasen poistuttua keskuudestamme. Neito kaunoinen saa vielä joskus juhlapäivinä laulun osakseen.


Luulen, että kaunokirjoituksen puolustaminen ei ole minulle tärkeää pelkästään siitä syystä, että olin itse hyvä siinä. Sain aina kymppejä todistukseen. Monta vuotta sitä opetusta kesti. Kansakoulussa neljä vuotta yksi tunti viikossa. Oppikoulussa vielä muutama vuosi lisää kuvaamataidon opettajan johdolla. Melkoinen määrä kaunokirjoitusvihkoja tuli täytetyksi. Oli mustekynä, mustepullo, imupaperi, terän pyyhe ja vihko.

Aikuisena olen myöhemmin käynyt pari kalligrafiakurssia. Minä olen se, joka on työpaikoilla aina saanut tehtäväkseen onnittelukorttien kirjoittamisen. Mielelläni olen sen tehnyt.

Mielestäni ihmisen pitää kasvaa käden taitoon. Se on keskeinen osa persoonallisuuden kehitystä. Kymmensormijärjestelmän osaaminen ei riitä. Käsiala on keskeinen osa persoonallisuutta. Piirtäminen, maalaaminen, käsityöt, soittaminen, askartelut - kaikki tällaiset mahdollisimman monipuolisesti kuuluvat ihmisen kasvuun, ja niitä pitää olla koulussa. Pelkkä pään kouluttaminen on epäinhimillistä ja tuhoisaa. Koneella kirjoittamiselle kaikki kunnia, mutta kyllä mielestäni myös kynän pitää pysyä kädessä.

Minulle on pysyvästi jäänyt muistiin, millainen hienostunut käsiala oli kirjeenvaihtotoverillani, joka oli noin 16-vuotias tyttö Ranskasta. Se oli erilaista kuin Suomessa opetettu. Täällä kirjoituksen piti olla vinossa oikealle, ranskalainen tyttö kirjoitti täysin pystyä. Se oli pienempää, siinä oli hienostuneita koukeroita ja hipaisumaista keveyttä. Kirje oli kuin taideteos, siinä oli sanatonta erotiikkaa. Samaan suuntaan yritin omia kirjeitänikin kehittää, pitihän yrittää tehdä vaikutus ranskalaiseen neitiin. Olen harmitellut, ettei minulle jäänyt yhtään kirjettä talteen.

Jään miettimään, miten nykynuorten romanttiset kirjeet onnistuvat koneteksteinä. Onko niissä ollenkaan jäljellä romantiikkaa. Teinitytöt saavat toki koneellakin kirjoitetuksi kirjeisiinsä pitkiä huutomerkkijonoja, mutta kuinka käy i:n pisteen korvaaminen sydämenkuvalla?

Kuvissa on arkistoistani löytynyttä aiheeseen liittyvää. Ylempi on minun omaani, alempi 1930-luvulla koulua käyneen sukulaispojan.





6 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi.

Petter Sairanen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Petter Sairanen kirjoitti...

On järkevää lopettaa kaunokirjoituksen opettaminen, koska ihminen voi kirjoittaa koneella. Myös muut kauno-alkuiset asiat voidaan aivan hyvin lopettaa. Miksei kauneuttakin? Eihän kauneudessa ole mitään järkeä, se on tunnetta. Voi järjen ylikorostusta! Paitsi, että se on järjetöntä, se on perin surullista. Miten ihminen voi tulla täydeksi tuntematta ajatuksen, käden ja kynän yhteyttä?

Anonyymi kirjoitti...

Kaunokirjoitus on kaunista. Omassa lapsuudessani mustikanvarpujen maalaaminen/piirtäminen kesämetsässä on ollut itselleni tärkeä kokemus... Parhainta oli hiljaisuus ja keskittyminen, siveltimen jälki ja lyijykynän viiva sekä hiljaisuudessa syntyvä kuva; sitten tuli runo. Halosen ja Järnefeltin metsäkuviin en kyllästy, Ateneumi on onneksi lähellä. Kunpa kouluissa saisi vieläkin kunnolla askarrella ja taiteilla; ihan rauhassa ja monta tuntia.
-unna-

Heidi kirjoitti...

Kaikkien kaunosielujen kauhuksi tunnustan että minulla on kamala käsiala. En saa siitä itsekään selvää saati muut. Tämä sitä huolimatta, että minulle on opetettu kaunokirjoitusta.

Roope Dessutom kirjoitti...

Lääkäreiden huono käsiala on tunnustetusti pätevyyden merkki. Sitä on syytä vaalia. Vain apteekkareiden tulee ymmärtää sitä.

Mutta muut: ihmisen käden taitavuus tehdä kaunista ja hyvää on arvo sinänsä, josta ei pidä luopua edes peruskoulun opetussuunnitelmassa, vaikka sinne kohdistuukin erityisen paljon rationaalisuuspaineita talouselämän edistämiseksi.

Eikä se lääkäreidenkään osalta kohdistu muuhun kuin reseptien kirjoittamiseen. Kaikessa muussa - kuten vaikkapa kirjeiden kirjoittamisessa - lääkärinkin käsi tuottakoon kauneutta.

Ilahduttavia kommentteja, kiitos!

Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...