sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Missä olit, kun - -




Missä olit, kun - - 

Taas sain vastata tuttuun kysymykseen. Tällä kerralla se jatkui näin:  " - - kun kuulit Olof Palmen murhasta?"

Se on hyvä ja tarpeellinen kysymys. Vastauksen miettiminen jäsentää hyvin ajan kulumista. Maailman näkee omituisella tavalla erilaisesta näkökulmasta kuin tavallisesti. Oli aika ennen sitä, on aika jälkeen sen. Tulee kiintopiste, jossa maailma muuttui.

Minun oli helppo vastata esitettyyn kysymykseen. Muistan hetken tarkasti.

Olin juuri herännyt, oli vapaapäivän aamu, lauantai tai sunnuntai. Aamukahvi oli keittimessä. Hain sanomalehden postiluukusta, avasin radion, ja silloin sen kuulin.

Se oli tyrmistyttävä uutinen. Kaiken lisäksi olin juuri samana iltana lähdössä laivalla Tukholmaan työmatkalle.

Olin jopa päässyt kättelemään Palmea, kun kymmenkunta vuotta aikaisemmin asuin Tukholmassa ja huomasin ohi kulkiessani, että hän esiintyy jossakin vaalitilaisuudessa. Siis vähän kuin tuttu mies. Ja tuttu murhapaikka, sitä katua olin vuosikaudet kulkenut. Tuttu elokuvateatterikin, siellä olin istunut lukemattomat kerrat.

Olen kai erikoisen paikallaan pysyvää sorttia oleva ihminen, sillä samassa työhuoneessa olen saanut tiedon myös monista muista tyrmistyttävistä tapahtumista:

·          Kun Estonia upposi. Taas aamukahvi jäi juomatta, kun uutisvyöry vei huomion. Töihin lähtemien meinasi unohtua.
·          Kun kaksoistornit romahtivat. Olin lataamassa jotain elokuvaa dvd:ltä katsottavaksi, kun television suora lähetys vei huomion. Ensin ihmettelin, mikä fiktio on menossa.
·          Kun John Lennon murhattiin. Silloin en heti päässyt järkyttymään, kun oli muuta kiireellistä menoa. Vasta myöhään yöllä repesi.
·          Kun Kekkonen kuoli. Lähdin siitä paikasta aamukävelylle kohti Tamminiemeä. Halusin muistoksi valokuvan suurmiehen kodista surupäivänä. Siellä oli paljon väkeä samanlaisissa tunnelmissa. Mestarivalokuvaaja Kalle Kultala teki työtään vieressä, kun kuviani otin. Liitteenä yksi. Kun tarkkaan katsoo, näkyy yksinäinen kynttilä ikkunalla.

Presidentti Kennedyn murhan aikaan olin 13-vuotias. Muistikuva ei ole kirkas, mutta väittäisin, että kuuntelin huoneessani matkaradiosta Kaleidoskooppi-nimistä pop-musiikkiohjelmaa, kun se keskeytettiin suuren uutisen vuoksi.

Prinsessa Dianan kuolemasta sain tiedon kesäasuntoni radiosta. Taas oli aamukahvin kanssa ongelmia. Tuli muisto, että vuosisadan rakkaustarinan alkua eli Charlesin ja Dianan häitä seurasin niinkin epätodennäköisessä paikassa kuin Neuvostoliitossa. Olin Gruusian (nyk. Georgia) pääkaupungissa Tbilisissä istumassa iltaa valuuttabaarissa, ja siellähän tuli baarimikon televisiosta suora lähetys Lontoosta.





1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...


Minä näen aivan selvästi silmissäni vieläkin hetken missä olin, kun radiosta tuli tieto John Kennedyn kuolemasta. Samoin tieto Elviksen kuolemasta. Näissä molemmissa tilanteissa olin lapsuudenkodissani.

Roosa



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...