torstai 5. helmikuuta 2015

Kell onni on



Eiköhän jokainen ole tullut välillä miettineeksi oman onnellisuutensa määrää.  Kell onni on, se onnen kätkeköön, sanoo viisas runoilija.

Nyt on suomalaisten eteen lyöty sellaiset rätingit, että ette voi olla onnettomia. On hyvä maa: koulutus, terveydenhuolto, turvallisuus, yhteiskuntarauha, puhdas luonto ja kaikki muu. Parempaa ei ole missään. On lottovoitto syntyä suomalaiseksi, sanoo joku toinen viisas.

On siinä varmasti jonkin verran perää. Viisi oikein ja lisänumero, ainakin. Aika monella, ei kaikilla. Nykyisin yhä pienemmällä joukolla. Tilanne on mennyt huonoon suuntaan, on vaikeuksia, on uhkakuvia.

Onnellisuus on subjektiivinen tunne ja usein hyvin pienestä kiinni, sattumastakin syntyperän osalta. Tilastot eivät kerro mitään yksilön pään sisällä tapahtuvista asioista.

Tutkimuksen mukaan onnellisimpia ovat korkeakoulutuksen saaneet ihmiset, joilla on lapsia, jotka elävät parisuhteessa ja harrastavat liikuntaa ja kulttuuria. Aivan erityisen onnellisia ovat suomenruotsalaiset, sillä he ovat muita terveempiä ja elävät pidempään. Ilmankos heitä kohtaan on näkyvissä eräillä tahoilla kasvavaa poliittista aggressiota. Minä taidan olla onnellinen mies osittain sen takia, että minulla on paljon kontakteja tähän vähemmistöön.

Ovat nämä suomenruotsalaiset kyllä ihme porukkaa. Sieltä tulee tasokkain nykykirjallisuus ja muukin taide. Sieltä tulee valtakunnan tasokkain kulttuurijournalismi. Ja kehtaavat olla jopa onnellisia. Lihaksi tullut onnellisuustilasto. Pitäisi ottaa mallia eikä kiusata.





1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Puhumattakaan meistä ruotsinsuomalaisista jotka monetkin raskaan alun jälkeen elelee onnellisina kahden kulttuurin keskellä.

//Eija