perjantai 29. lokakuuta 2021

Kävinhän siellä minäkin

Helsingin Sanomien kuukausiliite on vuosikausia julkaissut hauskaa ja kiinnostavaa sarjaa paikoista, joissa joskus tapahtui jotakin. Välillä oikein suuria tapauksia, kuten murha, välillä jotain ihan pientä ja intiimiä, vaikkapa joku lemmekäs kohtaaminen. Tapauksesta on lyhyt selostus ja paikasta kuva ja koordinaatit, joten kuka tahansa voi niiden perusteella löytää paikan.

Minulla on iät ajat ollut vähän samanlainen harrastus. Jokin outo voima vetää minua käymään merkittävillä tapahtumapaikoilla - ihan vaan katsomassa ja eläytymässä menneisiin tapahtumiin.

Käyntikohteita on vuosien varrella kertynyt vaikka kuinka paljon, sekä Suomessa että pitkin maailmaa. Kun yritän tehdä niistä listaa, huomaan, että kovin moni niistä on murha- tai kuolinpaikka. Esimerkkejä:

Bobrikov (Hallituspalatsi, Helsinki)  //  Olof Palme (Tukholma)  //  John Lennon (New York)  /  Prinsessa Diana (Pariisi)  //  Bodom-järvi (Espoo)  Konginkankaan bussiturman paikka  //  Kyllikki Saari (Isojoki) (kuvassa muistokivi paikalla, josta ruumis löydettiin) 


Käyntikohteiden huippua kaikkialla ovat olleet tietenkin lukuisat merkkihenkilöiden syntymäpaikat, kodit, patsaat ja hautamuistomerkit. Kuuluisat kapakat kuuluvat minulla aina ohjelmaan myös, vaikkapa Hemingwayn Harry's Bar Venetsiassa, Marx Pub Lontoossa, Brechtin baari Berliinissä, unohtamatta kotimaisia huippupaikkoja kuten Pohjanhovi Rovaniemellä,  Pispalan pulteri tai Villa Sandviken Vaasassa. Fiktiivisemmätkin paikat ovat tulleet huomioiduiksi, kuten Sotamies Svejkin kapakka Prahassa.

Politiikasta ja historiasta tutuista bongauskohteista muistuu mieleen vaikkapa Koijärvi, Mäntsälän suojeluskunnantalo, Lapuan Kosola, Koiton talon juhlasali, Vilppulankoski, Raatteen tie.

Kirjallisuudesta tutuista kohteista muistuu mieleen esim. Julian parveke Veronassa, Juhannustanssien tanssilava Teiskossa tai 221b Baker Street London.

Tärkeä paikka oli kansallisen itsetunnon Suuren Kertomuksen sijaintipaikka Münchenin olympiastadionin takasuoran alussa, paikka, jossa Lasse Viren kaatui ja nousi. Kylmät väreet siinä vyöryivät pitkin pohkeita, vaikka en urheilumiehiä olekaan. Tästä käynnistä olen kirjoittanut aiemminkin, tässä linkki .

Toinen elähdyttävä paikka oli maailman kuuluisin suojatie Lontoossa, Abbey Road -nimisellä kadulla. Jos joku lukijoista ei tunne kadun nimeä, niin kannattaa katsoa Googlesta. Sieltä löytyy myös kuva tuosta samasta suojatiestä, vähän eri vinkkelistä, eivätkä suojatietä kulkevat henkilötkään ole samat kuin minun kuvassani.

Presidentti Kekkosen kuntoportaat Seurasaaressa ovat myös kuuluneet käyntikohteisiini. Urkki lenkkeili Tamminiemen vieressä sijaitsevan Seurasaaren poluilla ja hyppäsi näissä portaissa vielä 75-vuotiaana kuudennelle portaalle. Entinen korkeushypyn ja kolmiloikan suomenmestari! Minä en kokeillut. Oli vähän kramppia pakarassa.

Nyt koronan (ehkä) hellittäessä mietin uusia kohteita. Ihan vaan kotimaasta tai korkeintaan Pohjoismaista. Kauemmas en näillä näkymin ole lähtemässä. Saa ehdottaa.



 

 

 

 

 


5 kommenttia:

meri kirjoitti...

kirjoitit: "kun yritän tehdä niistä listaa, huomaan, että kovin moni niistä on murha- tai kuolinpaikka."

minäkin harrastan kuolinpaikkoja ja sen lisäksi myös hautojen bongailua. 80-luvulla telkkarissa pyöri näkemiin vaan, muru -niminen sarja, joka kertoi newcastlen tienoilla asuvan rakennusmiesseitsikon elämästä. yksi suosikkini oli waynen roolia näytellyt gary holton. hän kuoli sarjan toisella kaudella ja hänen kuolemansa vei mukanaan ison osan 'murujen' sympatiaa.

vuosia myöhemmin walesissa lomaillessani päätin ajaa welshpooliin ja etsiä garyn haudan. oli kevät ja haudalla kasvoi sinisiä scilloja ja yksi pieni keltainen narsissi. yleensä julkkishaudoilla näkee fanien tuomaa kitschiä, mutta garyn hauta oli saanut sammaloitua rauhassa.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla ei ole tapana hakeutua merkittäville tapahtumapaikoille, mutta joskus jokin tapahtuma ulottaa pikkusormensa omaan elämään. 80-luvun lopulla olin alkusyksystä käymässä Tukholmassa. Päivä oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Hakeuduin hetkeksi levähtämään pienen kirkon kylkeen paistattelemaan. Portaalta oli näkymä puistikkoon, jossa oli muutamia hautoja. Yhdelle haudalle oli tuotu kukkia ja jokunen ohikulkija pysähtyi aina välillä siihen hetkiseksi. Sitten saapui latinalaisen näköinen pariskunta, jonka rouvapuolisko otti haudalta ruusun ja oli jättävinään sen haudalle kun mies otti valokuvan. Eivät sentään vieneet ruusua mukanaan, kun lähtivät siitä jatkamaan matkaa. Jonkin aikaa puiston kävijöitä tarkkailtuani jo arvasin, kenen hauta oli tuo joka kiinnostusta herätti. Olof Palmehan siellä lepäsi. Varmaankin olen itse murhapaikankin ohi kävellyt, mutta sen kummemmin asiaa ajattelematta.

Terv. Räkätti P.

Adolf Fredriks kyrkas kyrkogård, Stockholm

Dessu kirjoitti...

Kas, vähän samansuuntaisia puuhia muillakin, ei yksin minulla. Kulttuurikävelyiksikin niitä kai voi kutsua. Voi tärkeisiin kohteisiin osua myös sattumalta, ilman tietoista päämäärää.

Kamera on hyödyllinen kapine varsinkin hautausmailla. Minulla on iso kokoelma kuvia hautamuistomerkeistä, samoin muistolaatoista talojen seinissä. Systemaattisimmin olen kulkenut Helsingin Hietaniemessä, mutta myös Tukholman hautausmaat tulivat aikonaan tarkkaan kierretyiksi. (Tukholma oli kotikaupunkini monta vuotta 1970-luvun alussa) Muuten, Räkätti P., Palmen murhapaikka on melkein siinä Adolf Fredrikin kirkon vieressä Sveavägenillä, ei sataakaan metriä haudasta. Siinä on pieni muistolaatta kadussa.

Nämä taitavat usein olla aika henkilökohtaisia kokemuksia, niin kuin sinun, Meri, sarjafilmimuisto. Minulle ei tuo ole tarttunut muistiin, joten henkilö on vieras. Mutta varmasti minullakin on vastaavanlaisia.

Hautausmailla kuljeskelu on minulle jotenkin paradoksaalinen kokemus. Kun olen aikani kierrellyt Hietaniemessä, joko yksin tai jotakin vierasta opastaen, monessa kohdassa pysähdellen ja tunnelmaa aistien, pois lähtiessä on jotenkin keventynyt olo, vaikka loogisesti ajatellen luulisi päinvastaista. Terapeuttinen kokemus! Selitäpä tämä!

Sirpa kirjoitti...

Kerran Lontoossa etsin huvikseni Ian McEwanin Lauantai-kirjan tapahtumapaikan ja kävelin "perheen asunnolta" "kuntosalille". Wienissä, totta kai, Kolmannen miehen maailmanpyörä Praterissa. Berliinissä muuan pahamaineinen metroasema. Onhan niitä, kirjallisia etupäässä. Tosin Pariisissa törmäsin sattumalta prinsessa Dianan muistokukkaröykkiöön.

Dessu kirjoitti...

Erinomainen esimerkki aiheesta on tämä Sirpan mainitsema Carol Reedin elokovan maailmanpyörä Riesenrad Wienissä. Minäkin olen sen käynyt katsastamassa, vaikka kaupunki ei erityisen tuttu olekaan. Enemmän kuljin siellä Stefan Zweigin jäljillä.

Prinsessa Dianan kuolinpaikan löytämiseksi tarvitsi taksin, jolla ajoin sen tunnelin läpi. Kukkaröykkiötä en havainnut. Sijainti lienee jossakin tunnelin suulla? McEwain jälkiä en ole seurannut.