Ei tulekaan tapaamista Lindan ja Andrean kanssa Kosmoksessa. Emme menekään katsomaan Runaria ja Kyllikkiä Kom-teatteriin. Ei olekaan tapaamista vanhojen koulukavereiden kanssa Jyväskylässä. Ei tulekaan tutun kuoron konserttia Balderin salissa. Ei tulekaan kapakkailtaa Urmaksen kanssa, vaikka ehdin jo ostaa hänen uuden kirjansa omistuskirjoitusta varten. Ei tule vieläkään synttärikutsuja täällä Töölöntorin kulmalla.
Vähänkös tämmöiset minua haittaa! Pikkupuutteita kaikki, voin olla ilmankin. Korvaavaa puuhaa riittää kyllä.
Toista on nuorilla.
Tässä jää kokonaiselta ikäluokalta kokonaan väliin lukioajan ja opiskelun sosiaalinen puoli, kaverisuhteet, ihastumiset, pariutumiset. Ne äärimmäisen tärkeät vaiheet, joita ei saa samassa sävyssä korvatuksi. Ne joita minä itsekin vielä näin varttuneessa iässä kaiholla muistelen.
Tässä on syntymässä kokonainen pikkulasten ikäluokka, joka ei ole kokenut elämää ilman ympärillä vellovaa tautia. Joka on ehkä vain kuullut tarinoita, että joskus on ollut aika, jolloin kukaan ei käyttänyt maskia.
Nuorilla on tietysti vielä toivoa paremman ajan tulosta. Meillä senioreilla tässä on isompi ongelma, kun aktiivivuosia on jäljellä vain rajallinen määrä. Jääkö tässä ollenkaan tilaa paremmalle ajalle? Vai pysyykö kuntokävely puistoissa ja rannoilla tärkeimpänä kodin ulkopuolisena elämänsisältönä loppuun asti?
2 kommenttia:
Mistä löydätkin aina sopivat kuvat ja runot kirjoituksiisi!
Hannele, hauska että arvostat. Olen kyllä kuvitukseen satsannut ainakin saman verran kuin tekstiinkin. Taiteen monipuolinen tunteminen on jonkinlainen harrastus ollut aina ja nettiaika on sitä vielä entisestäänkin lisännyt ja helpottanut. Kirjallisuus ja runous on ollut ammatti ja siihen on koulutustaustakin aika hyvä. - Joskus osuu kuvapuoli kohdalleen, aina ei. Jonkinlainen ironinen ote siinä on usein tavoitteena.
Lähetä kommentti