torstai 27. tammikuuta 2022

Uhkarohkea, utelias

Piti välttämättä lähteä käymään Kannelmäen ostoshelvetissä. Sinne pääsee bussilla nro 40.

Bussilla ajaminen voi näinä pandemian päivinä olla riskialtista. Kävelin hotelli Hesperian edessä olevalle pysäkille (sillä hotellilla on jo pitkään ollut uusi nimi, jokin vaikeasti muistettava vieraskielinen. Siksi kaikki kelpo helsinkiläiset käyttävät siitä vanhaa kunnon nimeä, samoin siinä vieressä sijaitsevasta toisesta hotellista.)

Pysäkillä odotellessa mietin, etten nouse bussiin, jos se on ruuhkaisen täynnä. Odotan seuraavaa, niitä kulkee suunnilleen viiden minuutin välein. Jos sekin on täynnä, menen taksilla.

Perällä oli täyttä mutta etuosassa ei.  Helsingin paikallisliikenteen busseissa on viime vuosina tapahtunut yllättävä käyttäytymiskulttuurin muutos, vähän kuin paradigman muutos. Busseissa perinteisesti voimassa ollut vaitiolovelvollisuus on löystynyt, kun on tullut maahanmuuttajakuskeja ja -matkustajia. Kuuluu iloista puheen pulputusta ja naurua. Kuski jopa tervehtii matkustajia.

Ei siis ihme, että osa matkustajista on ahdistunut tällaisesta perinteen lokaan saattamisesta ja tehnyt asiasta poliittisia johtopäätöksiä.

Menneiden vuosikymmenten maalaisbusseissa oli kyllä toisin - niissä vasta olikin tunnelmaa. Muistan kun 60-luvulla matkustin usein Multialta Petäjäveden kautta Jyväskylään. Puhetta riitti, väliin laulun hoilotustakin. Eväitä syötiin, pullo kiersi ja tupakat peräpenkeillä kärysivät. Kaikki sivukylät kierrettiin ja kun lopulta perille päästiin, taidettiin kuskille joukolla aplodit antaa. 

                                (Kuva elokuvasta Roy Andersson, Kohti ääretöntä / Om det oändliga 2019)
 

No, perille Kannelmäkeen päästiin, ilman aplodeja sentään. Aika väljää oli marketissakin. Hoidin asiani. Ennen paluumatkaa keksin impulssiostoksen. Kävin kirjakaupassa ostamassa Heidi Köngäksen Siivet kantapäissä.

Minustapa on vastuuton kuluttaja tullut, sillä heti perään sain toisen impulssin. Täältä saa harvinaisempia kahvilaatuja.

Nyt minulla on kotona kolmea sorttia pienpaahtimoiden tuotteita. Olen jotenkin kummallisen utelias kokeilemaan tuntemattomia sekoituksia. Kaikki eivät niistä pidä. Kun taannoin tarjosin alakerran insinööri Tarmo Y:lle yhtä uutuustuotetta, hän epäili, että olen sekoittanut hänen kuppiinsa Kodin putkimiestä.

Nyt on taas viikon verran pientä jännitystä, olenko reissulla osunut virukseen. Tuskinpa, maski oli naamalla ja lähikontaktissa en ollut hetkeäkään.

 

3 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Hieno seikkailu!
Myös näin maalaisena käytän noista hotelleista niiden alkuperäisiä komeita nimiä Hesperia ja InterContinental. Yövyin InterContinentalissa välietappina 80-luvun lopulla, kun menin kahden pienen pojan kanssa rantalomalle Rodokselle. Ai jai, miten oli upeaa.
Lokakuussa yövyimme jommassa kummassa perhejuhlan yhteydessä, jonka uskalsimme järjestää koronan suvantovaiheessa. Tuntui paljon arkisemmalta. Hotellin hohto oli häipynyt osin sen kulumisen vuoksi, osin varmaan myös yöpyjän elettyjen vuosien vuoksi.

Roope D kirjoitti...

Jaa-a, tuntuu vähän nololta tunnustaa, että minä - kohta puoli vuosisataa Helsingissä asuneena - en ole koskaan käynyt kummassakaan hotellissa, en edes ala-aulassa. Ainoa vähäinen poikkeus oli, kun 70-luvun puolivälin paikkeilla jouduin seurueen imussa kerran hetkeksi Hesperian kyljessä olleeseen yökerhoon. Mutta ei ollut minulle sovelias paikka, joten pakenin heti kun silmä vältti ja siirryin siinä lähellä olevalle Bottalle.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Ei sinulla stadilaisena ymmärrettävästi ole ollut niihin asiaa. Minun yöpymiseni aikoinaan kuului aurinkomatkojen pakettiin. Lähdimme Kainuusta liikkeelle, joten matka alkoi jo Suomen puolella meille epätavallisen hienossa hotellissa.
Ai niin, olisithan sinä voinutkin tuolla yöpyä. Nyt moni on korona-aikana tehnyt pieniä irtiottoja kotoa käynymällä minilomilla kotikaupungin hotellissa, kun muualle ei ole voinut matkustaa. En nyt ala kumminkaan sinulle tätä kovin vahvasti tyrkyttää, etten ala kuulostaa neiti B:ltä.