maanantai 25. lokakuuta 2021

Näistä en luovu

Minulla on kaikki seinät täynnä kirjahyllyjä, mitä nyt seassa ovia, ikkunoita, tauluja ja televisioita.


Olen tullut ymmärtämään, että kirjat ja hyllyt ovat epämuodikkaita. Niistä olisi syytä päästä eroon.

Pysyn kuitenkin epämuodikkaana. Olen tällainen vanha jäärä, jonka on vaikea omaksua nykyajan kotkotuksia.

Kaikki kirjat eivät edes ole mahtuneet kodin hyllyihin. Dekkarit, satukirjat ja luontokirjat olen siirtänyt maalle. Kellarikomerossa on hyllyistä poistetut - niitä vien kaupunginkirjaston vaihtohyllyihin ja Emmauksen kirpputorille. Toisaalta kylpyhuoneessa ei ole kirjoja, olen valinnut sinne mieluummin pesukoneen. Keittiökin on melkein kirjaton. Jääkaapin yläpuolella on vain keittokirjojen hylly.

Miettimisen arvoinen kysymys tietenkin on, miksi haluan pitää kotini täynnä kirjoja. Olenhan ne suurelta osin lukenut, ja tuskinpa niistä kovin monta haluan lukea uudestaan.

Onko syynä pätemisen tarve? Haluanko antaa kylässä kävijöille sivistyneen vaikutelman?

Joutuvatkohan kirjani jätekeräykseen sitten kun minusta aika jättää? Divarit eivät nykyisin maksa kirjoista juuri mitään - tosin poikkeuksia on. Olen kyllä antanut perillisilleni ohjeen, että kokoelmani ei ole mikä tahansa kirjakerhotuotteiden valikoima vaan täynnä kirjallisuuden klassikkoja - ammattilaistasoa. Seassa on melkoinen määrä tekijän nimi- tai omistuskirjoituksia - joukossa nobelisteja, presidenttejä ja muita merkkihenkilöitä.

Kirjani ovat hyvässä järjestyksessä aihepiirein luokiteltuina ja aakkosjärjestyksessä. Samaa ei voi sanoa kaapeistani ja laatikoistani, jotka ovat myös umpitäynnä tavaraa.

Tämä tuli mieleen, kun äsken etsin kirjoituspöydän laatikosta kojetta, jolla irrotetaan nitojan piikki paperinipusta, kansanomaiselta nimeltään "naittajan" piikki. Kai sille kojeellekin nimi on, mutta ei juolahda nyt mieleen.


Pitkään piti laatikoita penkoa, mutta lopulta löytyi (kuvassa ylärivissä keskikohdasta hieman oikealle) . Oli pieni pahvirasia, jossa oli kaikenlaista. Keräsin kaikki sohvalle ja otin kuvan. Ovat ne ihan kauniita katsella, mutta tarvitsenkohan noita kaikkia? Säilytänkö näitä turhaan niinkin keskeisellä paikalla kuin kirjoituspöydän keskimmäisessä laatikossa?

Olisi kai asennoiduttava kirjoihin ja muihin tavaroihin niin kuin Nuuskamuikkunen:

"Kaikki muuttuu vaikeaksi, jos haluaa omistaa esineitä. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen. "

10 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Tuota se on. Erittäin tunnistettavaa. Paitsi että meillä ei kirjoissakaan ole kunnon järjestystä.
Kirjat ovat ystäviä ja kodikkuutta tuovaa tavaraa. Ei niitä ilman osaisi elää.

Aino kirjoitti...

Kirjahyllyt kertovat paljon asujasta. Samoin kuin taulut. Ne keräävät katseeni aina uudessa paikassa.

meri kirjoitti...

luovuin kaikista kirjoista kymmenisen vuotta sitten. joskus se kaduttaa, mutta ei niin paljon, että rupeaisin niitä enää takaisin keräämään. telkkarissa meni aikoinaan aggie mackenzien juontama ohjelma, jossa näytettiin miten hamstraajien kotien ainoat kulkukelpoiset alueet olivat kapeita tavaravuoristopolkuja. tunnistin itsessäni kirjahamstraajan, joka virttynyt villamyssy päässä rakentaa kirjapinojensa väliin myyränpolkuja vessaan ja kahvinkeittimen luo.

Dessu kirjoitti...

Kaksi puolesta, yksi vastaan. Hauska kuva kuitenkin tuo villamyssypäinen kirjahamstraaja pinojensa seassa. Vaikka ei se oikein minuun päde täällä omien kirjapinojeni seassa. Se ehkä johtuu siitä sattumasta, että minulla on aika tilavat huoneet, joten tilaa hyllyjen väliin jää ihan kunnolla. Eikä minulla sitä paitsi ole pipoa (paitsi hiihtopipo kellarissa).

Minäkin katson kylään mennessäni kirjahyllyt.Katson ihan niiden sisällötkin kirja kirjalta, jos siihen tulee huomaamaton tilaisuus.Isäntäväen nähden ei oikein kehtaa - se tuntuu tunkeutumiselta yksityisalueelle.

Tuli kyllä mieleen kontrafaktuaalinen visio siitä, miltä täällä näyttäisi jos olisin muinaisen päähänpiston toteuttanut. Kotini olisi autio ja tyhjä kuin luomiskertomuksessa. Tyhjät seinät, millä niitä peittäisin? Agorafobia vaivaisi asukasta. Toimettomuus vaivaisi. Kunto kyllä paranisi, kun jokaista tarvitsemaani kirjaa pitäisi lähteä lukemaan / hakemaan kirjastosta. Ei se kovin kaukana ole, Topeliuksenkatua muutama sata metriä, mutta jos sen kävelisi joka päivä muutamaan kertaan, kyllä siitä kilometrejä kertyisi. Tosin kirjasto ei jostain minulle tuntemattomasta syystä ole yöllä auki, joten minun yöelämäni muuttaisi muotoaan totaalisesti. Minähän vilkaisen ja selaan milloin mitäkin kirjaa kaiket yöt tässä istuessani ja kirjoittaessani.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on vain yksi 80cm leveä kirjahylly, jonka alahyllyllä on enimmäkseen LP-levyjä. Levysoitinta ei taloudessa ole, mutta unelmiahan pitää olla...

Kirjani ovat melkein yksinomaan tietokirjoja ja/tai kuvateoksia. Tärkeimpiä kirjojani ovat taidekirjat ja kasveja tai puutarhanhoitoa käsittelevät kirjat. Suurin osa taidekirjoistani asustaa vaatekaapissa, missä on myös 6-osainen Combi-maailmanhistoria. Olen useaan kertaan ollut luopumassa Combista, koska kuka nyt enää painettua ensyklopediaa käyttää? Combi on käännös muistaakseni englanninkielisistä lähteistä (olikohan vielä niin, että kukin yksittäinen osa saattaa olla eri alkuteoksesta?), mutta teksti on suomalaisten historioitsijoiden pätevästi tarkastama ja täydentämä. Siellä ovat Klinge ja kumppanit ahkeroineet huolellisesti. Kuvitus on runsas sisältäen taidetta, karttoja ja kaavioita yhteiskuntarakenteista ym. Luin viime talvena suosituksi nousseen brittiläisen historioitsijan arvostelumenestystä Rubikon: Rooman tasavallan loisto ja rappio. En innostunut kirjasta yhtään, sillä se on kirjoitettu tarinamuotoon, kuin romaani, eikä selventäviä kuvia tai infolaatikoita ole. Kaivoin siis esiin Combin, jossa oli tarvittavat kartat ja runsaasti selventävää tietoa. Itse asiassa lukukokemus kääntyi niin päin, että luin lähinnä Combia ja sen rinnalla Rubikonia. Combi oli monin verroin parempi, sujuvasti kirjoitettu ja hienoa ammattilaistyötä. Combi pysyy siis hyllyssäni, mutta Rubikon lähti kirjastoon eikä palaa käsiini toistamiseen.

Sisäinen nuuskamuikkuseni puolestaan juuri vaalii kuvateoksia, sillä niiden parissa selätän rattoisasti minkä tahansa ulkonaliikkumiskiellon tai karanteenin. Voin katsella yhtä ainutta kuvaa vaikka kuinka pitkään. Haluttomuuteni haalia suuria määriä kirjoja johtunee siitä, että kasvoin kodissa, jossa oli suuria, täysiä kirjahyllyjä monella seinällä. Sain joululahjaksi jokseenkin kaikki toivomani uudet kirjat, koska kirja-alalla toiminut perheenjäsen sai työnsä takia uuden sadon kirjoista liki koko kattauksen. Aikuisena olen valinnut kirjaston omien kirjojeni säilytyspaikaksi.

Terv. Räkätti P.

Anonyymi kirjoitti...

Unohtui mainita Rubikonin kirjoittaja, Tom Holland. Freudilainen lipsahdus?

T. Räkätti

Oscari kirjoitti...

Arvoisa Blogisti, meillä tuota kuvan laitetta kutsutaan raiskaajaksi, sen tehtävänä on rikkoa se mitä naittaja rakentaa.

Dessu kirjoitti...

R.P. Tietosanakirja oli minulle se kaikkein helpoin pois luovutettava. Minulla oli 26-osainen Suuri Tietosanakirja (?), joka vei valtavsti tilaa mutta menetti merkityksensa netin, Googlen ja erilaisten CD-ROM-tuotteiden saatua sijaa. Kyselin, kelpaisiko divareille, mutta ei kelvannut. Sitten keksin tarjota sitä äitini palvelutaloon. Olin huomannut, että vanhukset mielellään istuivat talon kirjastossa, mutta siellä ei ollut tietosanakirjoja. Hyvin kelpasi. Vanhukset eivät olleet isommin siirtyneet digiaikaan.

Muilta osin en tuntisi pärjääväni ilman isoa kirjastoani. Koko ajan otan hyllystä käteen milloin mitäkin. Selaan, etsin, vilkaisen. Ei niitä voisi aina kirjastosta lähteä etsimään.

Dessu kirjoitti...

Oscari, tuota en ole ennen kuullut. Aivan erinomainen idea. Pahaa siinä tunsi tekevänsä, kun rikkoi ikiaikaisia naittajan yhdistämiä paperinippuja ihan vaan siksi, että paperit piti työntää silppuriin. Kiitos, painan mieleen!

Anonyymi kirjoitti...

Combi-maailmanhistoria ei ole hakusana-artikkeleihin perustuva tietosanakirja, vaan siinä on kerronnallinen teksti, joka kertoo kussakin osassa määritellyn aikajakson historian, jonka ohessa on infosivuja karttoineen, kaavioineen ja oheistarinoineen. Teossarja ilmestyi 70-luvulla, jolloin elettiin värikuvateosten aikaa ja oltiin jo astumassa vähemmän lineaariseen kerrontaan, joka sitten toteutui digitaalisissa aineistoissa, jotka tekivät tarkentavista sivuhypyistä entistä helpompia. Painetussa muodossa kuitenkin kerronnan punainen lanka pysyy paremmin pääosassa kuin digitaalisessa maailmassa, jossa lukija helposti ajautuu pysyvästi sivupoluille. En ikimaailmassa jaksaisi lukea antiikin Rooman historiaa kokonaan netissä, mutta netti tarjosi Combin lukemiseen herkullisen lisän kun avasin Googlen streetviewn nykypäivän Roomaan katsellakseni miltä vanhat paikat nykyisin näyttävät (en ole Roomassa käynyt). Innostuin jopa lainaamaan kirjastosta matkaoppaan, jossa kerrottiin tarkemmin yksittäisistä rakennuksista. Matkaoppaat vaikuttavat muuten olevan katoava luonnonvara kirjaton aineistoissa, varmaankin koska "kaikki on netissä" ja koska "matkaoppaiden tiedot vanhenevat niin nopeasti". Niitä ei siis enää "kannata" tilata.

Terv. Räkätti P.